Heräsimme Urpon kanssa tänä aamuna aikaisin ja lähdimme tapaamaan Dumlea Ala-Lemuun. Kuljettuamme metsässä vähän matkaa jostain kuului outo ääni, joka osoittautui pyörän käsijarrun ääneksi. (Täälläpäin näkee usein maastopyöräilijöitä metsässä.) Odotimme hetken aikaa paikoillamme ja jatkoimme sitten matkaa. Juuri kun olimme päässeet jyrkän rinteen alas, Dumle alkoi juosta edestakaisin mäessä tiedottaakseen meille jostain. Jouduimme kiipeämään takaisin ylös ja kas - siellähän se pyöräilijä polki kallion toisella puolella.
Urpo temppuili saadakseen herkkuja Dumlen kytätessä pyöräilijää.
Metsässä oli muitakin kulkijoita, pyöräilijän lisäksi mm. koululaisryhmä, joten jouduimme poikkeamaan varsinaiselta polulta. Pian olimmekin keskellä ryteikköä, jossa jouduimme rämpimään vähän matkaa ennen kuin polku löytyi. Mutta koirilla oli hauskaa, kuten aina.
Parkkipaikalla laitoimme heidät poseeraamaan nätisti. Se ei oikein onnistunut, sillä seisojamaiseen tapaan heillä oli vielä virtaa. Urpo ei olisi millään halunnut Dumlen lähtevän ja hän jäikin itkemään perään, kun Dumlen emännän auto katosi näkyvistä. Onneksi näemme varmasti pian taas!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti