maanantai 31. lokakuuta 2016

Terveiset Saksasta

Urpon ja Kärsän emäntä kävi vähän aikaa sitten Hampurissa tapaamassa Villaa ja Sipiä, jotka muuttivat sinne loppukesästä. Saksassa on koirien suhteen paljon vapaampaa kuin Suomessa, sillä siellä koirat saavat juosta ilman remmiä ihan kaupungillakin eikä se haittaa ketään. Villa ja Sipikin saivat olla puistossa vapaana.

IMG_20161024_140652

IMG_20161022_151940

IMG_20161022_152819

Kadulla on itse asiassa vaikeampaa kulkea remmin kanssa, koska vastaantulijoita on niin paljon. Hampurin aluella on melkein yhtä paljon ihmisiä kuin koko Suomessa, joten keskellä päivää siellä ei ainakaan saa koskaan kulkea ylhäisessä yksinäisyydessä niin kuin meillä täällä Suomen maaseudulla.

Meininki oli hyvin paljon samanlaista kuin Kreikassa, missä monet koirat kulkevat pitkin katuja eivätkä välitä ohikulkijoista. Toisaalta on hyvä, että Suomessa koiranomistajat pitävät koiransa tunnollisesti kytkettyinä, niin kukaan ei pahoita mieltään, mutta toisaalta taas hieman löysempi pipo ei välttämättä olisi huono asia.

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Talviaika

IMG_20160829_143551

Monissa koirakirjoissa sanotaan, että koirat rakastavat rutiineja. Urpolla ja Kärsällä on myös omat rutiininsa, vaikka elämä onkin epäsäännöllistä isäntäväen vuorotyön takia. Esimerkiksi päivällinen voidaan tarjoilla joko neljän ja kuuden välillä tai kahdessa erässä aamupäivällä ja myöhään illalla. Kellonajat eivät siis ole niin tärkeitä.

Tänä vuonna kellojen siirtäminen talviaikaan oli kuitenkin erityisen kurjaa, sillä koirat joutuivat olemaan yksin koko yön ja vielä yhden ylimääräisen tunnin. He selvisivät siitä onneksi hyvin, vaikka aamulla kummallakin oli kauhea pissahätä. Nyt iltapäivällä koirat alkoivat kerjätä ruokaa kauhean aikaisin, koska heidän sisäinen kellonsa oli tietysi jo neljä kesäajan mukaan. Oli siis pakko antaa heille aikainen päivällinen tällä kertaa.

perjantai 28. lokakuuta 2016

Pahin vaihe ohi

2016-10-28_04-11-35

Kärsä on tainnut päästä pahimman yli xylitolmyrkytyksessään. Eilinen ilta sujui ilman mitään ongelmia eikä yöllä tai tänään päivällä ilmennyt mitään poikkeavaa. Kävimme aamupäivällä ihan normaalisti lenkillä, minkä jälkeen koirat söivät nappuloita ja kävivät nukkumaan.

Eläinpäivystyksen hoitaja käski tarkkailla Kärsää myöhäiseen iltaan asti eilen, joten kai tässä nyt voi huokaista helpotuksesta jälleen kerran. Toivottavasti ei tule mitään ongelmia myöhemmin.

torstai 27. lokakuuta 2016

Kauhujen Halloween vm. 2016

2016-10-27_06-54-57

Tänään töistä kotiin palannutta emäntää oli vastassa iloisten koirien lisäksi surkea näky: lattia täynnä pahvisilppua, oksennusta ja matolla pökäleet. Siivouksen aikana selvisi, että polttojätteiden silppuamisen lisäksi Kärsä oli ottanut pöydältä purkkapussin, silpunnut senkin täysin ja niellyt ainakin kourallisen xylitolpurkkaa, jota oli oksennuksen seassa.

Xylitol on koirille kamalaa myrkkyä, ja jo pieni määrä voi olla kohtalokas. Urpo ja Kärsä olivat ihan pirteän oloisia, mutta oli kuitenkin pakko soittaa pieneläinpäivystykseen. Sieltä sanottiin, että koirille voi antaa sokeria tai siirappia tasaisin väliajoin ja että vointia on tarkkailtava mahdollisen verensokerin romahduksen vuoksi. Oletettavasti Urpo ei ole syönyt purkkaa, ei hän sentään niin ahne ole. Hänkin on kuitenkin saanut siirappia ja sokeria varmuuden vuoksi, koska siitä ei kuulemma ole haittaa isolle koiralle.

Tähän mennessä, noin viisi tuntia emännän kotiinpaluun jälkeen ei ole tapahtunut mitään ihmeempiä. Koirat ovat olleet hyvävointisia ja tietysti hieman ihmeissään, kun he ovat saaneet syödä nappulansa monessa pienessä erässä sokerin kanssa. Tarkkailua pitäisi jatkaa myöhäiseen iltaan asti, mutta nyt kaikki näyttää ainakin ihan hyvältä. Toivottavasti selviämme säikähdyksellä, kuten kaksi vuotta sitten pyhäinpäivän kynnyksellä.

lauantai 22. lokakuuta 2016

Nappulat vaihtoon

Urpo kärsi nuorempana muutaman viikon välein ripulista, kunnes löysimme eläinkaupan myyjän avulla hyvän nappulamerkin, Canaganin. Urpon säännöllinen ripulointi loppui siihen paikkaan, kun hän alkoi syödä sitä. Hyvää ei saa halvalla, ja Kärsän tultua taloon Canaganin hinta on alkanut kirpaista sen verran, että nyt on taas aika vaihtaa nappulamerkkiä.

IMG_20160905_185826

Pari päivää sitten otimme kokeiluun Nutro-merkkiset nappulat. Ne ovat ainakin maistuneet koirille, eikä hintakaan ole niin suolainen. Nyt täytyy toivoa, ettei Urpo saa uudesta ruuasta mitään oireita.

torstai 20. lokakuuta 2016

Oi ihana lokakuu!

Aurinko tekee ihmeitä - heti kun on aurinkoista, niin ulkona on niin ihanaa olla. Koiratkin heittäytyivät lenkillä maahan piehtaroimaan ja makoilemaan.

2016-10-20_01-23-47

tiistai 18. lokakuuta 2016

Kärsäkäs tiedotuspäällikkö

2016-10-18_02-34-56

Kärsä on tänä syksynä vihdoin osoittanut kypsymisen merkkejä metsästyksen suhteen. Hänelle ammuttiin pari lintua pohjoisessa ja muutenkin hän on toiminut hyvin metsällä. Kotikulmilla hän on pari kertaa jopa tiedottanut linnusta!

Ensimmäinen tapaus sattui paikallisen metsästysseuran mailla, missä koirat olivat isännän kanssa juoksentelemassa muuten vaan. Kärsä tiedotti isännälle teeren ja ajoi sen lentoon. Toinen kerta oli kotipihalla, missä Kärsä hävisi näkyvistä hetkeksi ja tuli sitten "hakemaan" emännän saaliin luo. Urpo tosin sössi tilanteen rynnimällä pusikkoon omia aikojaan ja karkottamalla linnun Kärsän nokan edestä.

maanantai 17. lokakuuta 2016

Mammanpojat

Kun isäntä on työmatkoillaan, niin Urpo ja Kärsä joutuvat turvautumaan emäntään. He tulevat usein aivan iholle kiinni ja jopa syliin niin kuin kuvassa.

2016-10-16_07-18-11

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Polkuja pitkin

2016-10-16_07-09-39

Vipperän hyeenan innoittamana Urpo ja Kärsä ovat aloittaneet polkujuoksuharrastuksen. Lähistöllä on hyvä reitti, joka on noin 12 kilometrin pituinen. Siitä noin puolet on tietä ja toinen puolikas metsäpolkua, jokaiselle siis jotakin. Koirille on varmaan tylsää juosta pelkkää maantietä pitkin, joten polkujuoksu on siitä hyvä harrastus. Polulla täytyy vain olla skarppina ja silmä tarkkana, ettei kompastele juuriin ja kiviin.

perjantai 14. lokakuuta 2016

Itkupilli



Tällaista itkua Urpo pitää aina, kun hän tietää jäävänsä Kärsän kanssa kahdestaan kotiin. Ainoa tapa saada Urpo vaikenemaan on antaa hänelle nami. Hän varmasti tietää sen ja vinkuu kahta kauheammin, jotta namin saaminen nopeutuisi!

torstai 13. lokakuuta 2016

Melkein uintireissu

2016-10-11_04-58-41

Koirat pääsivät yhtenä päivänä maastojuoksulenkille hiekkakuopille. Paikka on meille uusi, joten juoksimme polkuja ristiin rastiin summanmutikassa ja päädyimme eräälle lammelle monta kertaa. Ilma oli kylmä, mutta koirilla oli niin kova meno päällä, että he vain läähättivät. Heidät oli pakko päästää lammelle juomaan, tosin Urpo ei halunnut kastella tassujaan, joten hän jäi vain katsomaan kun Kärsä meni vatsaa myöten veteen.

Lenkki väsytti koirat niin perusteellisesti, että he nukkuivat sen jälkeen monta tuntia ihan hiljaa. Välillä oli pakko tarkistaa, että he ovat hengissä, kun kotona oli niin hiljaista.

tiistai 11. lokakuuta 2016

Voihan kettu!

2016-10-11_05-00-02

Eräänä päivänä lenkillä ollessamme metsästä tupsahti kettu tielle. Se ei huomannut meitä, vaan jäi istumaan keskelle tietä. Koirat tietysti huomasivat sen, mutta he olivat aivan hiljaa ja liikkumatta kunnes kettu huomasi meidät ja lähti liikkeelle. Siitä aiheutui pieni hässäkkä, kun koirat riuhtoivat ketun perään ja kaiken lisäksi vastaan tuli auto. Terkkuja vaan autoilijalle, jos satut lukemaan!

perjantai 7. lokakuuta 2016

Kiva lenkkipolku

2016-10-07_01-53-25

Eilen oli tarkoitus mennä katsastamaan paikallisen metsästysseuran maita, mutta sieltä paljastuikin tosi kivoja lenkkipolkuja. Maasto oli mukavan vaihtelevaa, ja maisemat hivelivät silmiä. Ainoa ongelma oli väenpaljous. Parkkipaikalla oli useampi auto ja polulla törmäsimme muutamaan koiraan. Tässä maailmankolkassa ei kyllä oikeastaan voi puhua väenpaljoudesta, mutta tuntui ihan ruuhkalle, kun autojakin oli useampia.

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Laiheliinien paluu

Metsästäjäkolmikko palasi kotiin maanantai-iltana reilun kolmen viikon reissuamisen jälkeen. Koirilla oli heti ensialkuun nälkä, sitten he rojahtivat sohvalle nukkumaan. Kumpikin karvakuono on laihtunut reissun aikana, etenkin Kärsä on hoikassa kunnossa. Nyt he saavat syödä rasvaisia ruokia ainakin vähän aikaa.

2016-10-05_12-35-06

Kerkesimme jo eilen käymään hölkkäilemässä metsässä. Koirilla oli sellainen meno päällä, ettei heissä näkynyt lainkaan rankan reissun jälkiä.

maanantai 3. lokakuuta 2016

Jahtionnea

2016-10-03_11-10-50

Sillä aikaa kun Urpo ja Kärsä olivat eilen mökillä lepäämässä, Kessu-koira pääsi metsälle ja sai saalistakin. Tänään Urpo ja Kärsäkin pääsevät vielä pienelle lenkille ja sitten koittaa kotimatka. Auto on saatu korjattua, joten tänä iltana reilut kolme viikkoa kestänyt reissu halki Suomen tulee päätökseen.

lauantai 1. lokakuuta 2016

Uutisia Ilomantsista

2016-10-01_05-21-31

Metsästys on sujunut oikein hyvin Itä-Suomessa. Urpo seisoi isännälle tänään koppelon ja Kärsäkin on seisonut useampaa lintua. On niin kiva, että Kärsä on nyt aikuistunut ja ruvennut tekemään töitä kunnolla. Vuosi sitten pelotti vielä, ettei hänestä tule koskaan kunnon metsäkoiraa, mutta ehkä taidot lähtevät nyt kehittymään.

Reissun ensimmäinen ongelma on nyt kohdattu, mutta onneksi ongelma on auton eikä koirien kanssa. Isäntä kolautti auton pohjan kiveen ja joutuu korjauttamaan sen, joten kotiinpaluu saattaa viivästyä. Mökki on kuitenkin keskellä metsästysmaastoja, joten mikäs siinä metsästellessä, vaikka auton korjaus kestäisikin.