lauantai 29. kesäkuuta 2019

Parempi kyläreissu

2019-06-29_06-24-46

Juhannuksena teimme kauhean kyläreissun Villan ja Sipin luo, mutta tänään kun olimme jälleen kyläilemässä kaikki meni vähän paremmin. Heti alkuun Urpo ja Kärsä kävivät luiden kimppuun ja kalusivat niitä antaumuksella. Sitten teimme pitkähkön metsälenkin mukavan viileässä säässä, tosin koirilla oli loppumatkasta silti aika kuuma.

2019-06-29_06-24-56

Kun palasimme lenkiltä, Urpo meni muutaman kerran vaivihkaa sohvalle nukkumaan. Vaikka hänet ohjattiin Villan ihanaan petiin nukkumaan, hän eksyi silti sohvalle. Muuten Urpo ja Kärsä olivat tällä kertaa onneksi kiltimmin kuin viimeksi.

2019-06-29_06-25-14

perjantai 28. kesäkuuta 2019

Ihan pieni pakkomielle

2019-06-28_07-06-28

Pikkuveli on heitellyt Kärsälle possua muutaman kerran ja sitten emäntäkin sortui ja teki Kärsälle pari etsimis- ja noutoharjoitusta possulla. Nyt Kärsä on ihan vauhkona taas eikä voi näköjään jättää possua edes ottaakseen torkut. Pitää vissiin laittaa se jonnekin piiloon vähäksi aikaa.

torstai 27. kesäkuuta 2019

Drinksut terassilla

2019-06-27_08-34-32

Urpo vietti iltaa terassilla ja otti pienet drinksut samalla. Pitäähän seisojapapankin välillä päästä viihteelle.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Aivan cool

2019-06-26_08-22-17

Lenkkireitin varrelle on tullut lisää hevosia. Nämä kaksi uutta ovat oikein seurallisia ja tulevat aina aidan viereen katsomaan ohikulkijoita. Urpo ja Kärsä eivät oikein ole varmoja miten suhtautua niihin, joten he näyttelevät täysin välinpitämättömiä. Ehkä parin päivän päästä heitä ei enää jännitä kulkea näidenkään hevosten ohi.

tiistai 25. kesäkuuta 2019

Hepuli-Kärsä

Melkein joka päivä, kun olemme takapihalla metsässä, Kärsä saa hepulin. Hän juoksee ympäriinsä ihan vimmatusti ja haastaa Urpoa leikkiin. Joskus hän kaivaa kuoppaa niin että sammaleet sinkoilevat kauas.

2019-06-25_08-47-20

Hepulin jälkimainingeissa onkin hyvä mennä kaivamaansa kuoppaan vilvoittelemaan. Urpo tyytyy yleensä vain katselemaan turvallisen matkan päästä, kun Kärsä riehuu. Sitten kun Kärsä on rauhoittunut, Urpo voi mennä lähemmäs.

maanantai 24. kesäkuuta 2019

Mansikka-aika

2019-06-24_06-56-13

Nyt mansikkamaallamme on taas kypsiä mansikoita. Kärsäkin on huomannut sen, joten nyt täytyy olla tarkkana pihalla, ettei hän livahda aidan väärälle puolelle herkuttelemaan. Uusi asia tänä vuonna on se, että myös Urpo on kiinnostunut mansikoista. On siis vahdittava heitä molempia.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Aina vain sikailua

Tänään meillä oli kylässä kiinalainen vieras, jolle tarjosimme luonnollisesti suomalaisen aterian. Pöydässä oli erilaisia kalamaistiaisia, jotka ovat myös koirien suurta herkkua. He eivät voineet mitenkään pysyä poissa pöydän ääreltä, vaan päivystivät koko ajan kuonot pöydän reunaa hipoen. Mikään käsky ei tehonnut, he palasivat yhä uudelleen pöydän ääreen.

2019-06-24_06-56-34

Vieras ei onneksi ollut moksiskaan, mutta olihan koko tilanne vähän nolo.

perjantai 21. kesäkuuta 2019

Kauhea juhannuskyläily

Villa ja Sipi kutsuivat meidät juhannuskahville tänään. Urpo ja Kärsä pääsivät mukaan, mutta nyt jälkeenpäin ajateltuna heidät olisi kannattanut jättää kotiin, sillä he sikailivat ihan hirveän paljon. Heti pihalle päästyään he rynnivät kuseksimaan joka paikkaan, vaikka heidät vietiin erikseen kadun varteen tekemään tarpeensa. Ei ole kivaa omalla eikä toisten pihoilla, jos joka paikka on täynnä pissaa.

2019-06-21_08-50-04

Seisojat piti jättää sisälle siksi aikaa, kun ihmiset kahvittelivat terassilla, koska muuten heitä olisi saanut vahtia ihan koko ajan. Villan ja Sipin piha ei ole aidattu ja ympärillä on muita taloja sekä leikkipuisto, josta kuului ääniä. Sisälle jääminen ei seisojille sopinut, vaan he piipittivät oven takana ja tunkivat itsensä pihalle joka kerta, kun joku kulki ovesta. Sitten Urpo yllätettiin sohvalta, vaikka koirien sohvailu on Villan ja Sipin kotona kielletty ankarasti.

Kaiken tämän sikailun jälkeen Urpo ja Kärsä pääsivät pihalle seuraamaan krokettimatsia. Heidät piti kylläkin edellä mainitusta syystä kytkeä remmillä kiinni tolppaan. Kärsä oli hyvin kiinnostunut kroketista ja jaksoi alkuun höristää korviaan joka kerta kun joku löi palloa.

Sitten ihmiset siirtyivät hetkeksi nurkan taakse ihailemaan polku- ja moottoripyöriä. Siitä seisojille tuli taas niin kova hätä, että Urpo ilmestyi autotalliin remmi riekaleiksi purtuna. On epäselvää kuka sen puri poikki, sillä se ei välttämättä ollut Urpo itse. Kärsä on itse asiassa pääepäilty, koska hän on ennenkin purrut remmejä.

Rikkinäinen remmi oli viimeinen niitti, pian sen jälkeen lähdimme kotiin.

torstai 20. kesäkuuta 2019

Metsästysinto tallella

2019-06-20_08-34-06

Kun Urpo kastroitiin kemiallisesti, oli vähän huoli siitä, että hän ei enää haluaisi metsästää. Nyt hän on kuitenkin pihalla seisonut erästä linnunpesää aika usein. Pikkulinnuilla on pesä kattotiilien alla eli koirilta turvassa, mutta sehän ei estä Urpoa kyttäämästä pesään lenteleviä lintuja.

No, pikkulintujen kyttäämisestä on vielä matkaa kanalintumetsälle, mutta ainakaan Urpo ei ole menettänyt mielenkiintoa lintuihin ihan täysin!

maanantai 17. kesäkuuta 2019

Kesän vitsaukset

Tänään oli taas kauhean kuuma päivä ja sen myötä ilmassa oli paljon ötököitä. Pihallamme pyörii tosi paljon paarmoja, ehkäpä hevosten takia, mutta muutenkin. Urpo sai jo pureman päälaelleen, johon tuli vähäksi aikaa selvä kohouma. Nyt tuntuu pikkuhiljaa jo siltä, että nämä kesäilmat alkavat riittää...

2019-06-17_08-24-14

sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Jatkoa kärsimykselle

20190616_195729

Kärsän kärsimykset eivät ota loppuakseen. Tänään hän sai paistoritilän päänsä päälle yrittäessään nukkua aivan kiltisti.

lauantai 15. kesäkuuta 2019

Ihana oma rauha

20190605_095246

Viime helteillä pikkuveli kiusasi Kärsää sen verran, että tämä piti päästää vierashuoneeseen omaan rauhaan nukkumaan. Kärsä otti kaiken irti ja levittäytyi selälleen sängylle nautiskelemaan.

Nyt vierassänky on vierasmökissä, joten koirilla ei oikein ole nukkumapaikkaa muualla kuin olohuoneessa. Jos he haluavat mennä vierashuoneeseen nukkumaan, heidän täytyy ottaa oma patja mukaan.

perjantai 14. kesäkuuta 2019

Siskoilta terveisiä

Emäntä kävi eilen kyläilemässä Kärsän siskojen Dumlen ja Pätkiksen luona. Kärsällä oli kauhea haisteleminen, kun emäntä palasi kotiin. Hän heilutti häntää vimmatusti ja nuuhki kädet ja jalat kauttaaltaan. Hajuja tarttui etenkin Pätkiksestä, joka tuli syliin rötväämään ihan niin kuin Kärsäkin aina tekee.

2019-06-14_06-53-51

Toivottavasti Kärsä pääsee seuraavalla kerralla mukaan, niin ei tarvitse tyytyä pelkkiin hajuihin.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Kampaajapalvelu

20190607_094342

Koirilla on jo pidemmän aikaa tuntunut olevan joku karvanlähtöaika - lattiat ovat koko ajan täynnä karvaa, vaikka olisi imuroinut puoli tuntia aiemmin. Niinpä koiria pitää välillä koittaa harjata pihalla.

20190607_094338(0)

Pikkuveli on seurannut koirien turkinhoitoa ja haluaa aika usein osallistua. Hän onkin hyvin tehokas kahden harjan kanssa!

maanantai 10. kesäkuuta 2019

Hevosten luona

20190610_180349

Naapuri pyysi katsomaan hevostensa perään parin päivän ajan, joten tänä iltana kävimme aitauksessa tarkistamassa, että vesiastioissa on vettä. Olisi ehkä ollut järkevää ja kohteliasta kysyä etukäteen, että voiko koirat ottaa mukaan sinne, mutta eipä tullut kysyttyä. Omistajalla on itselläänkin koiria, joten hevoset lienevät tottuneet niihin, mutta tietysti Urpo ja Kärsä olivat uusia tuttavuuksia.

Ensin he saivat haistella ponia aidan takaa ja kun kaikki vaikuttivat rennoilta, menimme sähköaidan portista sisään. Koirat joutuivat olemaan remmissä jo pelkästään sähköaidan takia, mutta tietysti myös heppojen vuoksi.

20190610_180803

Pikainen käynti sujui hyvin, hevosilla oli vettä ämpäreissään ja koiria kiinnosti eniten hevosenkakka. Ainoastaan emäntä sai pari kohtausta, kun joku hevosista tuli liian lähelle koiria. Se on kai sellainen selkäytimeen juurtunut reaktio, koska aina kun joku vieras koira tulee lähelle tai jossain vilahtaa kissa, alkaa rähinä. Hevosia Urpo ja Kärsä tuntuivat kuitenkin kunnioittavan olemalla aivan hiljaa. Huomenna he saavat kuitenkin jäädä kotiin ja katsella ikkunasta, kun emäntä käy moikkaamassa heppoja.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Sietokyvyn rajoilla

2019-06-09_07-47-52

Pikkuveljellä oli tänään hauskaa Kärsän kustannuksella. Kärsä kesti kuin mies, mutta hänet vapautettiin toki lelun roolista heti kun kuva oli otettu. Kaiken se kestää...

lauantai 8. kesäkuuta 2019

Vieras Norjasta

2019-06-08_09-09-10

Meillä on tänä viikonloppuna vieras Norjasta, newfoundlandinkoira Jorma. Urpo ja Kärsä ovat "tavanneet" Jorman jo viime syksynä, kun tämä oli käymässä Inarissa. Nytkään koirat eivät ole saaneet tavata toisiaan nokikkain, koska Jorma on nimensä mukaisesti uros.

Pieni vahinko tosin tapahtui: ulko-ovi jäi epähuomiossa auki, jolloin Urpo ja Kärsä ryntäsivät pihalle, missä Jorma oli rötväämässä. Tilanteessa ei onneksi ehtinyt tapahtua pientä rähinää kummempaa. Jorma on onneksi aika lunki kaveri eikä uhittele kenellekään. Hänellä ei varmaan kokonsa puolesta ole tarvetta siihen, toisaalta hän ei ikänsä (vähän yli vuoden) puolesta ehkä uskalla.

2019-06-08_09-10-02

Onhan tämä vähän hankalaa, kun koiria täytyy pitää erillään koko ajan, mutta toisaalta täällä on hyvin tilaa. Jorma yöpyy isäntänsä kanssa pikkumökissä, joka on talomme vieressä. Päivällä Jorma on ollut varastossa, joka on tällä hetkellä viilein paikka koko tontilla. Koirat ulkoilevat erikseen, ja koska Jorma ei tule taloon sisälle ollenkaan, on sinänsä helppo pitää koirat poissa toistensa näkyviltä.

Jormalla on myös oma häkki mukanaan. Se on niin valtava, että Urpo ja Kärsä mahtuisivat molemmat siihen! Kun silmä vältti, Urpo kävi hakemassa sieltä Jorman luun ja kantoi sen takapihalle. Hän oli hyvin pettynyt, kun hän ei saanutkaan pitää sitä.

2019-06-08_09-08-56

torstai 6. kesäkuuta 2019

Kärsä-eno

20190519_121116

Kärsän kasvattaja kertoi eilen Facebookissa, että Kärsän sisko Emy on saanut yhdeksän pentua viime perjantaina kotonaan Hollannissa. Kärsä on nyt viiden nartun ja neljän uroksen eno. Hän on hyvä hoitamaan lapsia niin kuin kuvasta näkyy, joten hänestä tulee varmasti hyvä eno.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Ei juomarauhaa

Sisätiloissa koirien juomakuppi saa nykyään olla rauhassa pikkuveljeltä, mutta ulkona vallitsee ilmeisesti viidakon laki. Pihalla taapero ilmestyy paikalle kyttäämään heti kun koirat menevät juomaan. Sitten kun koirat ovat juoneet, hän kaataa loput vedet omille jaloilleen tyytyväisenä. Siksi koiraparoilla ei voi olla täyttä vesikuppia pihalla, vaan siihen on aina laitettava uudet vedet silloin kun heitä janottaa.

2019-06-05_08-27-06

Kunhan emäntä vain tajuaisi aina täyttää juomakupin! Yhtenä päivänä koirat pyysivät vettä tuijottamalla sadevesisäiliötä, mutta emännällä kesti pitkään tajuta mitä he halusivat. Nyt sadevesisäiliössä sentään on vettä. Viime kesänä vedet piti kaataa maahan, koska säiliössä lillui talven jäljiltä kuollut orava, eikä uutta vettä satanut moneen viikkoon.

2019-06-05_08-32-13

tiistai 4. kesäkuuta 2019

Vaippa jalkaan?

Urpon kemiallisesta kastraatiosta on kulunut vajaat kaksi viikkoa ja edelleen pissaa tippuu melkein joka kerta, kun hän nousee makuuasennosta. Eläinlääkäri lupaili tuloksia kuuden viikon sisällä, joten vielä pitäisi jaksaa odottaa nelisen viikkoa, että vaiva alkaa parantua.

2019-06-04_09-00-17

Googlen mukaan on olemassa uroshousuja, jotka toimivat samalla periaatteella kuin narttujen juoksuhousut, kuin vaippa. Alkaa kyllä houkuttaa sellaisten hankkiminen lattialle alati tippuvan pissan takia.

Meillä ei ole ollut olohuoneessa mattoa muutamaan kuukauteen, koska vanha tahriintui koirien oksennuksesta ja se oli muutenkin todella kulunut kaikesta raapimisesta. Uusi matto on jo katsottuna, mutta eihän sitä viitsi vielä hankkia, jos se menee heti täyteen pissaa. Urosvaippa olisi ratkaisu siihen ongelmaa, tosin se on eri asia, että suotuisiko Urpo pitämään housuja jalassaan.

maanantai 3. kesäkuuta 2019

Kärsä ja Kärsän possu

2019-06-03_08-09-03

Isäntä päällysti viikonloppuna vanhaa terassia uusilla laudoilla, mikä ei ollut Kärsän mieleen. Hän olisi tahtonut leikkiä eikä toimia rakennusvalvojana. Niinpä hän ryhtyi kiusaamaan isäntää pudottamalla kumipossun terassille vähän väliä niin että isännän oli pakko muutaman kerran heittää sitä. Ongelma on se, ettei Kärsä oikein tajua milloin leikki saa riittää. Hän on niin leikkisä kaveri.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Kärsä-veturi

2019-06-02_08-09-52

Koska Urpo on lopettanut vetohommat, Kärsä sai tänä aamuna toimia veturina juoksulenkillä. Urpo oli toki mukana, mutta hänellä ei ollut vetovaljaita. Kärsä sen sijaan veti oikein ansiokkaasti koko porukkaa perässään sopivan kovaa vauhtia.

Käyhän se näinkin, Urpon ei ole enää pakko vetää. Hyvin hän kuitenkin jaksoi, vaikka sateli hieman vettä.

lauantai 1. kesäkuuta 2019

Pääsy kielletty

20190520_210930

Urpo on välillä kauhea mammanpoika ja tahtoisi vain olla kainalossa koko ajan. Iltaisin hän jää joskus eteiseen makoilemaan ja ikään kuin odottamaan, että hän saisi luvan kömpiä emännän viekkuun sänkyyn. Se ei valitettavasti käy, vaikka Urpo katsoo hyvin vetoavasti. Sitten kun lupaa ei heru, hän löntystää sohvalle raskain askelin.