Urpolla on aivan kamalan kurja elämä. Mitään ei saa tehdä!
*Sohvalle ei saa mennä. Tie sohvalle yritetään iltaisin tukkia, mutta tähän mennessä Urpo on kyllä aina löytänyt jonkun kolon, jonka kautta sohvalle pääsee nautiskelemaan elämästä.
Ratkaisu on kuitenkin aika huono myös sen puoleen, että jos Urpo tarpeeksi riehuu, niin pöytä tai tuoli saattaa kaatua hänen päälle kohtalokkain seurauksin. Isäntä on sitä mieltä, että kyllä Urpo jossain vaiheessa tajuaa, ettei sohvalle saa mennä, mutta emännän mielestä hän kyllä tietää sen jo, mutta käyttää hyväkseen kaikki yksinolot.
*Makuuhuoneeseen ei saa mennä. Aluksi oven edessä oli silityslauta tukkimassa tietä, mutta Urpon kasvettua isommaksi oli pakko keksiä järeämmät aseet. Päivisin ovea voi toki pitää kiinni, mutta yöllä sitä on hyvä pitää auki, jotta Urpo kuulee meidät ja jotta me kuulemme Urpon. Ei välttämättä mene kauan ennen kuin Urpo pääsee tämänkin esteen yli, mutta toistaiseksi vanha nojatuoli jumppapallon ja jakkaran kera saa toimittaa barrikadin virkaa makkarin ovella.
*Kenkiä ei saa syödä. Eteisessä onkin enää päivittäisessä käytössä olevia kenkiä, parhaat ja kalleimmat on viety parempaan talteen. Jos unohtaa kengät hetkeksikin verkon ulkopuolelle, niin voi olla varma, että pian Urpo sipsuttaa voitonriemuisena kenkä suussaan omalle patjalle. Vielä Urpo ei saa pahaa tuhoa aikaan naskalihampaillaan, mutta emme halua jäädä odottamaan sitä, että hampaat kasvavat niin paljon että niillä voi tuhota tavaroita.
Tällaista katsetta on kyllä hyvin vaikea vastustaa, mutta pakko pysyä lujana.
