sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Kun mikään ei riitä

20210130_150425

Kärsä on ihan äärettömän läheisriippuvainen. Aina kun joku ihminen, ei edes tarvitse välttämättä olla oman perheen ihminen, istuu sohvalle, hän kampeaa itsensä syliin. Jos syliin ei pääse, hän koittaa kuitenkin hivuttautua mahdollisimman lähelle. Aika suloista, vaikka onkin välillä myös rasittavaa!

torstai 28. tammikuuta 2021

Linssilude

20210121_122724

Kärsä veti tässä pari päivää sitten kulhollisen raakoja linssejä huiviinsa. Hän bongasi ne pöydältä, mihin ne oli jätetty likoamaan, ja ehti syödä aika paljon ennen kuin emäntä huomasi mitä oli tekeillään. Niitä oli myös pitkin keittiön lattiaa sekä olohuoneen puolella.

Onneksi sotku oli pahin seuraus - Kärsälle ei ilmeisesti tullut sen kummempia vatsavaivoja linsseistä. Pihalta löytyi tosin kakkakasa, joka oli täynnä kokonaisia linssejä.

tiistai 26. tammikuuta 2021

Urpo piristyi

20210125_112355

Lauantain juoksulenkillä Urpo oli kuin kivireki, jota piti vetää perässä, mutta eilinen juoksulenkki meni taas mukavasti. Lauantaina oli toki kauhea keli, kun oli liukasta ja märkää. Eilenkin oli vähän loskaista, mutta onneksi tiet oli aurattu aika hyvin.

Koirien valjaat olivat aivan märät lenkin jälkeen ja joutivat saunaan kuivumaan. Koiria sen sijaan ei tarvinnut pestä, mikä on aina helpotus sekä emännälle että koirille.

sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Porkkanavaras

20210123_154305

Isäntä teki pikkuveljelle ison lumiukon pihalle. Siihen laitettiin porkkana nenäksi niin kuin kuuluu, mutta eihän porkkana tietenkään saanut olla paikoillaan kovin pitkään. Heti kun Kärsä pääsi pihalle, hän meni ensimmäisenä tutkimaan lumiukkoa ja vei porkkanan, kauhea sika!

lauantai 23. tammikuuta 2021

Kammottava juoksukeli

Lounais-Suomen talvi on taas "parhaimmillaan", lämpöasteita pari, lumi sulaa, kaikki on liukasta ja märkää. Silti oli pakko käydä heittämässä kympin lenkki koirien kanssa, kun siihen kerran oli tilaisuus.

20210123_111858

Urpon olisi voinut jättää kotiin tällä kertaa, sillä hän oli kuin kivireki alkumatkan. Kärsäkään ei ollut kovin innoissaan, eikä koirien varmasti ollut helppo juosta liukkaalla tiellä. Emännällä ei ollut mitään hätää nastalenkkareineen.

Vasta kun käännyimme kotia kohti, Urpo lähti juoksemaan kunnolla. Ei tosiaan ollut kovin hohdokas lenkki, mutta ei aina voi olla kivaa.

perjantai 22. tammikuuta 2021

Maailman suloisin vieras

20210122_191446

Pieni Nukka-pentu kävi meillä kylässä tänään! Hänellä oli tietysti mukanaan Villa ja Sipi, jotka ovat jo kokeneita kyläilijöitä. Ensin olimme pihalla, jotta koirat saisivat kohdata toisensa väljillä vesillä. Tällä kertaa Urpo ja Kärsä huomasivat Nukan heti ja menivät haistelemaan. Viimeksi heillä meni hetki ennen kuin he edes huomasivat, että Villan ja Sipin mukana kulkee nykyään rääpäle.

20210122_180109

Nukka oli oikein rohkeana isojen petojen seassa. Hän yritti jopa haastaa Kärsää leikkiin, mutta tämä vain murahteli ja luikki pois karvat pystyssä.

Sisällä Nukka sai ylleen oloasun, koska turkki oli ihan märkä loskassa pyörimisestä. Matot oli rullattu pois varmuuden vuoksi, ettei pennulta lirahtaisi pissaa niille. Nukka kuitenkin pidätteli sisätiloissa oikein hienosti. Hän ei osannut rauhoittua, vaan vaelsi pitkin kämppää ja tutki paikkoja juuri niin kuin pienen koiranpennun kuuluukin. Toki hän joutui vähän väliä syliin paijattavaksi.

Urpo suostui ottamaan Nukan viekkuunsa sohvalle makoilemaan hetkeksi, mutta Nukkaa kiinnosti eniten Kärsä, joka makoili koirien patjalla. Kärsä ei kuitenkaan huolinut pentua lähelleen ja murisi pienelle.

Hassuinta oli se, että ulkona kukaan ei kiusannut Kärsää, koska Nukka oli Sipin ja Villan kurmotuksen kohteena. Kärsää taitaa hieman kismittää se, ettei hän saa enää tyttöjen huomiota.

keskiviikko 20. tammikuuta 2021

Sydän syrjällään taas kerran

20210114_173402

Isäntä leipoi viikonloppuna, ja meillä on siitä lähtien ollut pullaa keittiön pöytätasolla. Koirat ovat olleet yksin kotona alkuviikosta monta tuntia kerrallaan, mutta Kärsä päätti vetää pullat huiviin vasta eilen illalla, kun emäntä oli pihalla kolaamassa.

Ei siinä mitään, toki noin kymmenen pullaa on epäterveellistä muonaa niin koiralle kuin ihmisellekin, mutta kun pullissa oli kaakaojauhetta täytteenä! Netistä löytyy vähän ristiriitaista tietoa koiran suklaamyrkytyksestä, mutta ainakin yhden lähteen mukaan talouskaakaojauhe on kaikista pahinta koiralle.

Hermoja raastaa myös se tieto, että myrkytys saattaa oireilla vasta vuorokauden kuluttua vahingosta, jonkun lähteen mukaan siihen voi mennä jopa kaksikin vuorokautta. Tässä ollaan siis vähän löysässä hirressä koko ajan ja Kärsän käyttäytymistä tulee tarkkailtua jatkuvasti. Onneksi koirien ei tarvitse loppuviikon aikana olla enää yksin kotona lainkaan.

maanantai 18. tammikuuta 2021

Maanantaijuoksu

20210118_085141

Tämä viikko alkoi reippaissa merkeissä juoksulenkillä. Maisema oli ehtinyt muuttua monin verroin lumisemmaksi viime lenkin jälkeen, mutta onneksi reitti oli aurattu kunnolla.

Urpo oli todella pirteässä kunnossa taas kerran. Loppusuoralla hän innostui taas juoksemaan täyttä vauhtia, koska hänellä oli niin kiire kotiin syömään.

sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Deiteillä pitkästä aikaa

Urpo ja Kärsä pääsivät tänään pitkästä aikaa treffeille Moonan kanssa. Alkuperäinen tarkoitus oli mennä Maarian altaan kivikautiselle polulle, mutta ensin perille ennättänyt Moonan emäntä ilmoitti, että parkkipaikka on vieläkin auraamatta lumimyrskyn jäljiltä ja että tavallinen henkilöauto jää helposti jumiin. Siispä piti turvautua varasuunnitelmaan eli Haunisten altaan lenkkiin.

20210117_111054

Sekin oli toki oikein mukava lenkki. Alkuhässäkän jälkeen koirat kulkivat omissa porukoissaan välittämättä toisistaan. Noin puolivälissä matkaa pysähdyimme ottamaan kuvia ja siinä samalla Kärsän pienessä päässä syttyi lamppu, että Moona on ihana tyttökoira. Hän hullaantui hetkellisesti ja yritti liehitellä Moonaa, mutta turhaan.

Haunisissa oli paljon porukkaa liikkeellä ja aina välillä oli pakko mennä sivuun polulta päästämään muut ohi rauhassa. Reitille oli onneksi ehtinyt muodostua tampattu polku, jota pitkin mahtui kulkemaan peräkkäin.

lauantai 16. tammikuuta 2021

Valjakkokoira Urpo

Urpo on todellakin kunnostautunut pikkuveljen valjakkokoirana. Hänestä on kuoriutunut oikein pätevä pulkanvetäjä.

20210116_153002

Hassua, että Kärsä, joka on mahtava juoksukaveri, ei innostu pulkkahommista. Ehkä siinä on sama kuin hiihdossa - Kärsä vetää herneet nenäänsä heti kun häntä torutaan eikä viitsi sen jälkeen tehdä enää mitään.

Kärsä sai siis kulkea remmissä vierellä samalla kun Urpo veti pikkuveljeä pienen lenkin. Pikkupoika oli aivan innoissaan ja tykkäsi kyydistä sitä enemmän mitä kovempaa Urpo juoksi.

Isäntäväellä oli tekemistä, ettei Urpo lähtenyt pikkuveli mukanaan omille teilleen. Emäntä joutui oikein juoksemaan vierellä. Ehkä seuraavalla kerralla olisi hyvä idea laittaa vielä tavallinen remmi kiinni pulkkaan, ettei satu mitään vahinkoa.

torstai 14. tammikuuta 2021

Herrasväki Pompissaan

20210114_055854

Lumimyrskyä seurasi kova pakkanen, joten koirien takeille on tarvetta. Kärsä sai juuri sopivasti uuden Pompan ensi kuussa koittavien synttäreiden kunniaksi. Pomppa saapui postin mukana eilen ja pääsi heti koekäyttöön.

20210114_055842

Pompan nettisivuilla oli ohjeena, että kannattaa ottaa pienempi koko, jos koiran mitat ovat kahden koon välissä. Kärsän uusi takki on nyt sitten aika nafti, mutta mahtuu kuitenkin päälle eikä liu'u pois paikoiltaan, mikä on tärkeää.

Urpolla on Rekun vanha Pomppa, joka vaikuttaa nyt valtavan isolta. Siitä on kokomerkintä kulunut pois, joten sen koosta ei ole hajuakaan, mutta isompi se joka tapauksessa on.

tiistai 12. tammikuuta 2021

Komentajakapteenin erikoisjoukon erikoistehtävä

20210112_100801

Olemme keskellä lumimyrskyä tänään ja metsässä liikkuminen on haastavaa. Lastenrattaiden kanssa ei olisi päässyt edes kotipihalta pois, joten vaihtoehtona pikkuveljen kuljetusvälineeksi oli pulkka.

20210112_101505

Korilla, erityisesti komentajakapteeni Urpolla, oli kauhea veto päällä, ja siitäpä emäntä keksi, että he voisivat vetää pulkkaa perässään. Harmi, ettei heillä ollut vetovaljaita yllään, mutta onnistui se vetäminen tavallisilla pannoilla ja remmeilläkin. Pitää ehdottomasti kokeilla tätä uudestaan kunnon valjaiden kanssa. Toki siinä täytyy olla tarkkana, etteivät koirat vedä pulkkaa lapsineen mihinkään pusikkoon.

maanantai 11. tammikuuta 2021

Luminaama

20210111_123556
Vihdon on kunnon talvi!

lauantai 9. tammikuuta 2021

Auringonnousulenkki

20210109_095039

Tämä lauantai alkoi reippaalla lenkillä auringonnousussa. Taivas hehkui oranssina, mutta siitä ei ole kuvaa, koska ei se kännykkäkameran läpi näytä miltään.

Liikkeellä oli myös metsästysporukoita, mutta onneksi emme törmänneet koiriin. Paitsi yhteen chihuahuaan, joka haukkui polleana erään talon pihalla, kun juoksimme ohi.

Urpo oli oikein reippaana mukana ja juoksi edellä koko matkan. Ihanaa, että hänestä on taas kuoriutunut kunnon vetokoira!

perjantai 8. tammikuuta 2021

Ällöttävä varkaus

20210104_172927

Pikkuveli oli tässä eräänä päivänä potalla isommalla hädällä. Kun hän oli valmis ja lähti pesulle, jompikumpi koirista meni ja hotkaisi tuotoksen kitaansa potasta. Peppupesun jälkeen olohuoneessa oli nimittäin tyhjä potta! Nyt täytyy vissiin piilottaa kakatkin, etteivät ahneet koirat syö niitä.

keskiviikko 6. tammikuuta 2021

Loppiaisen nopea juoksulenkki

20210106_091655

Liukkalta näyttänyt keli ei onneksi ollutkaan liukas, kun koirat veivät emännän juoksulenkille aamulla. Lenkistä tuli erittäin nopea, reittiennätys, koska koirilla oli niin kiire kotiin syömään. Urpolla oli taas vetovaljaat ja hän juoksikin suurimman osan matkasta edellä. On niin hienoa, että hän on taas ruvennut juoksemaan kunnolla!

maanantai 4. tammikuuta 2021

Vuoden ensimmäinen pitkä lenkki

20210103_103545

Eilen oli oiva tilaisuus tehdä vuoden ensimmäinen pitkä juoksulenkki, 20 kilometriä. Urpo sai tällä kertaa vetovaljaat ylleen, koska hän oli uudenvuodenaattona niin innokas juoksemaan. Se oli ihan hyvä päätös, mutta tällä kertaa tuntui, että Kärsällä olisi saanut olla tavallinen kaulapanta, sillä hän juoksenteli enimmäkseen vierellä kuono maata viistäen. Taisi olla hyvät hajut!

Kuin ihmeen kaupalla koko lenkin aikana ei tullut yhtään koiraa vastaan, vaikka sää oli hyvä ja ajankohtana sunnuntaiaamupäivä. Lenkkeilijöitä sen sijaan oli paljon, mutta se ei haitannut, koska koirat eivät välitä heistä.

lauantai 2. tammikuuta 2021

Vuoden ensimmäisen päivän askareet

Eilen uudenvuodenpäivänä Kärsä lähti heti aamusta isännän kanssa kalaan, koska hän viihtyy niin hyvin veneessä. Urpo jäi varmasti ihan mielellään kotiin edellispäivän hulinan jälkeen. Hän ei edes protestoinut, kun isäntä lähti Kärsän kanssa.

20210101_204820

Kärsä viipyi reissussa koko päivän. Sillä aikaa Urpo makoili sohvalla puoleenpäivään asti ja kävi sitten emännän ja pikkuveljen kanssa lenkillä. Onneksi Urpo ei tiedä, että Kärsä sai reissussa kerjättyä itselleen nakkeja!

perjantai 1. tammikuuta 2021

Uusivuosi uudessa seurassa

Urpo ja Kärsä pääsivät juhlimaan uuttavuotta Villan ja Sipin kanssa niin kun parina viime vuonnakin, mutta tällä kertaa mukana oli myös pieni Nukka-pentu. Pennun ja seisojien kohtaaminen jännitti ihmisiä etukäteen, mutta se meni oikein hyvin.

20201231_153930

Urpo ja Kärsä eivät heti edes huomanneet Nukkaa, joka oli emäntänsä sylissä. He kävivät lopulta nuuhkaisemassa pientä karvapalloa, mutta jättivät hänet sen jälkeen aika pitkälti huomiotta. Urpo ainakin oli ihan niin kuin Nukkaa ei olisi ollut olemassakaan ja Kärsäkin vältteli tätä, mikä oli hyvä, sillä viimeksi pennun kohdatessaan Kärsä oli ihan kipsissä.

20201231_190056

Pienen tutustumisen jälkeen seisojat pääsivät pitkälle juoksulenkille. Alkuun juoksemisesta ei meinannut tulla mitään, koska reitillä oli niin paljon hajuja. Kun pääsimme pois asuinalueelta, juoksu alkoi sujua jouhevammin. Urpokin oli aivan liekeissä, itse asiassa niin liekeissä, että hänellä olisi ehdottomasti pitänyt olla vetovaljaat.

20201231_212608

Lenkin jälkeen kaikki koirat saivat ruokaa, jotta he rauhoittuisivat. Enimmäkseen tunnelma olikin levollinen eivätkä ulkona paukkuneet raketit härinneet koiria. Yhteiskuvassa poseeraaminen ei kiinnostanut, mutta pakkohan sellainen oli saada.