sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Antaa paukkua

Tänään on se päivä vuodesta, jota moni koira ja koiranomistaja kammoaa. Meidän koirat eivät onneksi pelkää ilotulituksia, mutta harmittaa niiden puolesta, joille tämä päivä on hankala, joten meillä ei ammuta eikä paukutella yhtään mitään.

2017-12-31_04-11-56

Tsemppiä kaikille paukkuaroille lemmikeille ja niiden omistajille ja hyvää uutta vuotta!

lauantai 30. joulukuuta 2017

Syliseisojat

Kun ukki ja mummi tulevat kylään, he saavat välittömästi sylit täyteen seisojia.

2017-12-30_08-01-16

2017-12-30_08-00-54

torstai 28. joulukuuta 2017

Kärsän nimipäivä

Urpolla on ihmiskalenterissa oma nimipäivä toukokuun lopulla, mutta Kärsällä ei ole edes koirien kalenterissa. Hän voikin siis viettää nimipäivää tänään, kun on viattomien lasten päivä. Hän on kuitenkin aika viaton ainakin omasta mielestään.

2017-12-28_07-20-55

tiistai 26. joulukuuta 2017

Kauhea joulu

2017-12-26_04-39-52

Urpolla ja Kärsällä on ollut aika kurja joulu. Tänä vuonna he eivät sentään joutuneet olemaan keskenään kotona niin kuin monena aikaisempana vuonna, mutta heillä oli silti vähän rankkaa.

Jouluaattona kävimme kyläilemässä, ensin ukin ja sitten mummun luona. Ukin luona ei saanut kerjätä pöydästä, mikä oli tietysti kauhea vääryys. Mummun luona he eivät päässeet lähellekään pöytää, sillä he joutuivat olemaan pesuhuoneessa monta tuntia. Urpo ei nimittäin tykkää mummun Roope-koirasta, joten he eivät Kärsän kanssa voineet tulla salongin puolelle ollenkaan. He vinkuvat oven takana jonkun verran, mutta he pääsivät kyllä välillä pihalle ja saivat ruokaakin.

2017-12-26_04-39-41

Joulupäivänä oli vuorossa kynsienleikkuu ja tassuhuolto, mikä ei ole kummankaan suosikkitoimenpide. Urpo oli aivan loukkaantunut, kun isäntä kehtasi laittaa hänelle tassuvahaa! Ja vielä jouluna!

perjantai 22. joulukuuta 2017

Lapsenlikkana

2017-12-23_04-07-40

Kärsä ottaa isoveljen roolin hyvin vakavasti ja asettuu mielellään lattialle pikkuveljen viereen seuraamaan tämän touhuja. Urpo on toiminut isoveljenä jo kolme ja puoli vuotta, mutta kyllä hänkin suhtautuu uuteen pikkuveljeen mielenkiinnolla. Jos vauva herää päiväunilta ja äännähtelee, niin Urpo menee usein tarkistamaan tilanteen.

2017-12-23_04-11-00

tiistai 19. joulukuuta 2017

Katastrofin ainekset

2017-12-19_05-58-18

Kärsä on selvinnyt yhdestä xylitolimyrkytyksestä, joten toista kertaa ei tarvitsisi tulla. Se oli jo lähellä, kun emäntä avasi purkkapussin huolimattomasti niin että kaikki purkat sinkoilivat lattialle. Kärsä oli tunnollisena siivoojana tietysti kärppänä paikalla, mutta onneksi hän ei ehtinyt napata yhtään purkkaa suuhunsa.

Myöhemmin Kärsä päivysti puutelineen luona lattialla makoillen. Selvisi, että telineen alla oli vielä yksi herkullinen purkkatyyny, jonka Kärsä olisi tahtonut omakseen. Onneksi sekin saatiin pois lattialta houkuttelemasta pientä Kärsäeläintä.

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Lintuparatiisi

2017-12-17_04-59-21

Olimme tänään käymässä ukin luona, missä meitä oli heti pihalla vastassa useampi fasaani. Ne oli pakko käydä häätämässä pois ennen kuin koirat pääsivät ulos autosta. He kävivät nimittäin aivan kuumana takakontissa bongattuaan linnut auton ikkunasta.

2017-12-17_05-01-38

Kävimme lenkillä uusien hajujen parissa, mutta lenkki loppui lyhyeen pikkuveljen takia, sillä hän huusi täyttä kurkkua ukille koko sen ajan, kun olimme poissa näkyvistä. Koirat ehtivät onneksi kuitenkin hieman lenkkeillä ja nuuhkia toisten koirien hajuja, mutta olihan se aika stressaavaa emännälle, jonka piti koittaa hoputtaa heitä koko ajan.

lauantai 16. joulukuuta 2017

Loskalenkillä

2017-12-16_06-44-18

Mummu oli tänään hoitamassa pikkuveljeä, joten koirat pääsivät pitkästä aikaa juoksulenkille. Emme ole voineet juosta moneen, moneen viikkoon emännän terveysongelmien takia, mutta nyt lääkäri on taas antanut luvan juosta.

2017-12-16_06-44-26

Keli ei ollut mitä parhain, sillä maassa oli paksu loskakerros, eikä metsäpoluillakaan ollut kovin kiva juosta valtavien vesilätäköiden takia. Emännällä oli lopulta ihan läpimärät lenkkarit, ja Urpo hienohelmana yritti koko ajan kiertää lätäköitä jostain ryteikön kautta. Tiellä oli puolestaan välillä aika liukasta. Siitä huolimatta oli ihanaa juosta pitkästä aikaa!

2017-12-16_06-44-33

perjantai 15. joulukuuta 2017

Yhden epäonni on toisen onni

2017-12-15_04-51-38

Tänä aamuna emäntä oli niin silmät ristissä katkonaisen yön jäljiltä, ettei mikään pysynyt kädessä. Ensin Urpon liha-aamupala lensi pitkin lattioita niin, että Urpo-raukka joutui närppimään ruokaa murunen kerrallaan. Sitten lattialle putosi jugurttipurkki, joka tietenkin meni rikki. Onneksi meillä on aina päivystävä siivoustyönjohtaja paikalla, ja sotku saatiin äkkiä pois.

tiistai 12. joulukuuta 2017

Myräkän keskellä

2017-12-12_07-24-21

Tänään täällä lounaassa tuli niin paljon lunta, ettei pikkuveljen vaunujen kanssa ollut mitään asiaa tielle. Niiden kanssa olisi ollut hyvin vaikeaa edetä auraamattomia reittejä pitkin. Koska isäntä lähti juuri tänä aamuna taas töihin, niin ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ottaa pikkuveli kantoreppuun lenkin ajaksi. Koirat tarvitsevat kuitenkin edes pienen lenkin päivittäin, vaikka meillä onkin iso piha.

Kävely kantorepun kanssa meni itse asiassa yllättävän hyvin. Koirillakin oli kivaa, kun ei tarvinnut koko aikaa pysyä vasemmassa reunassa ja pääsimme kulkemaan myös pieniä polkuja pitkin.

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Taikurikoirat

Isäntäväki oli eilen isolla kirkolla ja koirat olivat useamman tunnin yksin kotona. Lähtiessä vielä tarkistimme, että kaikki väliovet olivat kiinni, mutta palatessa makuuhuoneiden ovet olivatkin auki! Niiden kahvat on vieläpä käännety pystysuoraan, jottei edes Kärsä pääsisi avaamaan niitä, mutta jollain konstilla koirat olivat kuitenkin taikoneet ne auki.

2017-12-12_07-23-57

Isäntäväen makkari oli koskematon, mutta vierashuoneen sänky oli ainakin puoli metriä irti seinästä. Luonnollisesti myös päiväpeitto ja petauspatja olivat puoliksi lattialla. Onneksi ei ollut sattunut mitään sen pahempaa, vierashuone on nimittäin myös isännän perhonsidontahuone ja se on täynnä koukkuja ja kaikenlaisia karvatupsuja.

perjantai 8. joulukuuta 2017

Talon suosituin paikka

2017-12-08_07-29-29

Nyt pikkuveli on alkanut liikkua sen verran, ettei hän voi enää olla pöydällä leikkimässä ja niinpä hänelle on tehty lattialle oma leikkipaikka. Se on koirien mielestä aivan ihanaa! He menevät vuorotellen rötväämään mummun tekemälle peitolle. Kärsä uskaltautui siihen jopa yhtä aikaa pikkuveljen kanssa, mutta silloin on aina vaarana, että vauva nipistää korvasta tai vaikkapa tassusta.

2017-12-08_07-29-55

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Juhlahumua itsenäisyyden kunniaksi

2017-12-06_04-25-57

Suomen satavuotispäivänä Urpo ja Kärsäkin pukeutuivat enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti. Kärsää ei oikein kiinnosta koko juhliminen, sillä hänhän on hollantilainen. Pannukakun palanen kelpasi kuitenkin Kärsällekin, se kun muistuttaa pannekoekenia.

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Parantunut silmä

Urpolla oli taannoin silmäkulmassa tulehtunut näppylä. Nyt se näyttää parantuneen niin hyvin, ettei sille varmaan tarvitse enää tehdä mitään.

2017-12-06_03-59-17

perjantai 1. joulukuuta 2017

Be Careful What You Wish For

...sillä toiveesi saattaa toteutua! Urpo ja Kärsä saivat tuta tämän eräänä iltana, kun he mankuivat pihalle aavistamatta, että siellä sataa. Urpolla on yleensä aika hyvä sadetutka, mutta kerrankos se pettää. Koirat joutuivat iltalenkille kaatosateeseen, kun kerran niin kovasti halusivat pihalle. Meno oli aivan surkeaa koko lenkin ja heitä sai vetää perässä, kunnes käännyimme takaisin kohti kotia. Siitäs saivat, mokomat vinkuapinat!

2017-11-30_04-45-34