Vapputoivotukset

Urpo ja Kärsä viettävät tänä vuonna vappua kahden valkoisen neidon kanssa. Luvassa on varmasti nelistään samanlaista menoa kuin ylläolevassa kuvassa. Vapunpäiväksi on luvattu perinteistä vappusäätä, mutta toivon mukaan Kärsä ei sentään joudu näkemään elämänsä ensimmäistä lumisadetta. Se on kuitenkin taattu, että Urpo ja Kärsä juovat bara vatten hela natten.

Seesteistä vappua kaikille!

Veljellistä rakkautta

Kaksin kotona

Isännän elintärkeän pilkkireissun takia Urpo ja Kärsä ovat tällä viikolla olleet kaikkina päivinä kahdestaan kotona monta tuntia. Onneksi heillä on käynyt joka päivä hoitaja ulkoiluttamassa, ettei päivistä tulisi liian pitkiä. Kärsä on kova poika puremaan kaikkea ja kaikkia, joten hän on saanut viettää päivänsä yksityissviitissä eli kodinhoitohuoneessa. Seurana on vesikuppi ja häkki, jonka päälle hän on pari kertaa kiivennyt. Kärsä on nautiskellut takapihan maisemista ja huudellut Urpolle oven takaa.

Iltaisin koirat ovat leikkineet hurjasti keskenään ja lepäilleet vierekkäin sohvalla ja omalla patjallaan. Urpo on jo alkanut hyväksyä pikkukaverin olemassaolon ja haastaa Kärsän välillä leikkiin. Pikkuveli onkin helppo vastus isolle rohjakkeelle, joka saa otettua haltuunsa kaikki lelut.

Lenkkeilyä kahden kanssa

Kärsän kanssa ei tietenkään vielä voi tehdä mitään pitkiä lenkkejä, mutta koska Urpon on hyvä päästä tuulettumaan kotipihan ulkopuolelle, niin Kärsäkin on päässyt mukaan kävelylenkille nyt kun isäntä on poissa kotoa. Kahden kanssa on vaikea lenkkeillä, kun toinen vetää remmissä ja toinen poukkoilee sinne tänne tajuamatta, miten remmissä kuljetaan kauniisti. Parin epäonnistuneen yrityksen jälkeen piti tehdä niin, että Urpo on kiinni vetovaljaiden lantiovyössä ja Kärsä tavallisessa remmissä. Näin on toinen käsi vapaana koko ajan. Kotitiellä Kärsä saa olla vapaana ja välillä hän saa matkustaa sylissä, ettei pieni rasitu liikaa.

Treeniä hollantilaisittain

Kärsän kasvattajalla on aivan upeat tilat koirankasvatusta ja yritystoimintaa varten. Lääniä piisaa, ja koko tila on aidattu. Pennut saivat olla tallirakennuksessa omassa karsinassaan. Isommille koirille oli varattu viereinen karsina, josta pääsi koiraportin kautta ulos erikseen aidatulle alueelle.

Paikalliset saksanseisojaharrastajat pitävät viikoittain treenejä Waltakken mailla, ja me pääsimme seuraamaan ja jopa osallistumaan niihin. Aikuisten seisojien juttuja emme nähneet, mutta penturyhmällä oli ainakin rankkaa. Kahdeksanviikkoiset Kärsä ja Pätkis sekä heidän sisarukset Waldo ja Emy tekivät samoja harjoituksia kuin 12-viikkoiset ja sitä vanhemmat pennut.



Kouluttaja jakoi kaikille nameja, joiden avulla oli tarkoitus harjoitella kontaktia. Ilmeisesti namit eivät olleet tarpeeksi houkuttelevia, sillä Kärsä ei ainakaan tajunnut yhtään mitään. Hän ei edes huomanut herkkuja, vaikka useampi eri henkilö yritti tarjota niitä hänelle. Se harjoitus meni siis mönkään.

Seuraavaksi Kärsä kokeili noin kahdeksan metrin pituista lihajälkeä. Kesti hetken ennen kuin hän tajusi mistä oli kyse, mutta sitten jälki löytyi. Eteneminen oli kylläkin hyvin epämääräistä ja välillä Kärsä piti nostaa takaisin oikealle reitille, mutta lopulta hän löysi lihanpalasen ja söi sen.

Muut pennut tekivät paljon muutakin sellaista, mitä Kärsän kanssa ei edes kokeiltu, mm. luoksetuloa ja uimista. Kärsälle laitettiin juuri ennen treenejä ensimmäistä kertaa panta kaulaan, joten siinä oli jo tarpeeksi opeteltavaa yhdelle kerralle.



Mielenkiintoisin hetki oli se, kun olimme jo viemässä pentuja lepäämään ja joku toi jäniksenraadon niiden haisteltavaksi. Sekä Kärsä että Pätkis olivat erittäin kiinnostuneita siitä ja kävivät oitis kimppuun. Kärsä innostui jopa kantamaan raatoa pitkät pätkät ja vei sen pois Pätkis-raukalta.

Kaiken kaikkiaan treenit kestivät parisen tuntia, mutta itse emme jaksaneet niin kauan. Oli kuitenkin mielenkiintoista nähdä, miten Hollannissa treenataan ja kuinka aikaisin opettelu aloitetaan. Kouluttaja kertoi, että seisojanpennun tulisi olla nähnyt kaikkea (lintuja, jäniksiä, supeja...) 8-16 viikon ikäisenä. Siinäpä hieman tavoitetta, tosin taidamme edetä suomalaisittain vähän hitaammin.

Tutustumista

Kun Kärsä tuli perjantaina kotiin, Urpon ensireaktio oli hännänheilutus ja ystävällinen kiinnostuneisuus. Kärsällä sen sijaan oli karvat pystyssä. Taisi pientä hieman pelottaa. Sisätiloihin mentyämme Urpolle alkoi ilmeisesti pikkuhiljaa valjeta, että kamala rotta on tullut jäädäkseen.



Urpo pisti heti ensimmäisenä iltana pikkuveljelle jauhot suuhun ärähtämällä oikein kunnolla, kun Kärsä lähestyi emännän vieressä ollutta Urpoa. Kärsä-rukka kiljui peloissaan, ja Urpo sai puhuttelun isännältä. Olimme ajatelleet, että Urpo voisi olla sohvalla turvassa Kärsältä, joka ei yllä niin korkealle, mutta mitä vielä - Kärsä ei paljon kainostele noustessaan etutassuilla sohvan reunaa vasten. Niinpä teimme Urpolle toiseen makuuhuoneeseen oman paikan laittamalla oviaukkoon Kärsän kestävän esteen. Sinne Urpo voi mennä nukkumaan omassa rauhassa.



Nyt parin päivän jälkeen Urpo sietää Kärsää lähellään ja on antanut hänen jopa kiipeillä selkään. Ruoka on kuitenkin sellainen juttu, jonka Urpo haluaa pitää visusti itsellään, mikä on sen puoleen hassua, ettei Urpo ole koskaan ennen ollut ruuan perään. Tänään Kärsä sai taas pienen opetuksen, kun Urpo oli syömässä ja Kärsä meni häiriköimään liian lähelle. Urpo ärähti niin kovaa, että Kärsän anaalirauhaset tyhjenivät lattialle. Siitä hajusta ei nimittäin voi erehtyä, jos sen on kerran kokenut.



Kärsä ei välitä pienistä vastoinkäymisistä, vaan uskaltaa aina uudestaan lähestyä Urpoa. Sisällä Urpo ei ole kovin innostunut pienestä kiusankappaleesta, mutta ulkona sujuu paremmin. Pihalla pojat jopa hieman leikkivät keskenään, eikä Urpo väistä Kärsää koko aikaa. Meitä viisaammat ovat vakuuttaneet, että muutaman viikon päästä kaikki sujuu jo paremmin, joten sitä odotellessa. Aikomus on kuitenkin pitää koirat erillään silloin, kun he ovat kahdestaan kotona. Onneksi siihen on mahdollisuus nykyisessä kodissamme, sillä Urpon ollessa pentu ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin antaa pikkuapinan riehua keittiössä, olkkarissa ja eteisessä, jotka olivat kaikki yhtenäistä tilaa.

Pentukoiran kanssa lentokoneessa

Kärsä junassa

Pitkäperjantai oli tänä vuonna todella pitkä perjantai, sillä lähdimme aamulla Hollannista ja olimme vasta illalla kotona. Koko päivä meni matkustaessa eikä taukoja tai odottelua juuri ollut. Nyt sen voinee paljastaa, että Hollannista tuli Suomeen kaksi pentua: Eagle van de Waltakke meille ja Ezra van de Waltakke Dumlen laumaan. Eagle ja Ezra eli Kärsä ja Pätkis ovat Dumlen puolisisaruksia. Matkustimme siis kolmen hengen voimin kahden pennun kanssa. Oli todella hyvä, että mukana oli yksi ylimääräinen miesvoima, koska kaikkien tavaroiden + pennun raahaaminen olisi ollut ainakin heikolle naisihmiselle vaikeaa.

Menimme ensin kasvattajan luota junalla Schipholin lentokentälle. Junamatkailu oli varsin vaivatonta, koska pennut saivat olla sylissä kantokoppiensa sisällä. Laukuista kuului pientä älämölöä silloin tällöin, mutta emme menneetkään junassa ns. matkustamon puolelle vaan jäimme ovien viereen käytävälle. Meillä oli molemmille pennuille samanlaiset kopat, jotka olimme tilanneet Pienen tassuputiikin kautta maahantuojalta. Eri lentoyhtiöillä on eri säännökset kantokopan koon suhteen, joten kannattaa ottaa siitä selvää suoraan lentoyhtiöltä ja sitten lähteä metsästämään koppaa. Me emme halunneet mitään kallista koppaa, koska koirasta tulee niin iso, ettei pienelle kopalle ole enää myöhemmin mitään käyttöä. Päädyimme hankkimaan pennuille Karlien Divina Bagit. Valitettavasti halvalla sai huonon - Kärsän kopasta hajosi vetskarin vedin jo junamatkan aikana. Ensimmäisen lennon aikana hajosi sitten koko vetskari eikä Kärsää saanut loppumatkalla enää kokonaan piiloon.


Pätkis Schipholin kentällä

Kun pääsimme Schipholiin, teimme ensin lähtöselvityksen ja veimme sitten pennut ulkoilemaan. Pätkis oli hyvä tyttö ja teki isot pissat tulppaanien juureen, mutta Kärsää ei ilmeisesti pissattanut lainkaan. Lopulta jouduimme melkein juoksemaan lähtöportille emmekä ehtineet enää kävelyttää koiria.

Emme ottaneet suoria lentoja Amsterdamista Helsinkiin, koska Finnair oli niin kallis eikä KLM suostunut ottamaan alle 10-viikkoisia pentuja kyytiin. Lensimme siis Air Balticilla Riian kautta. Pennuista lentoyhtiö veloitti 70 euroa per koira. Jos koirat olisivat mahtuneet yhteen koppaan eikä sen paino olisi ollut yli 8 kiloa, niin hinta olisi ollut 70 euroa yhteensä molemmista. Sitä emme kuitenkaan koskaan edes pohtineet, koska kopassa on muutenkin niin vähän tilaa. Hyvä niin, sillä koneessa oli todella kuuma. Ilmastointi oli epäkunnossa tai olematon, ja Kärsä-raukka läähätti kopassaan kieli roikkuen. Hänelle oli pakko antaa vettä, jolloin kopan vetskari meni rikki. Sen jälkeen oli kiva yrittää yhdellä käsiparilla saada Kärsää pysymään kopassaan. Air Balticilla ei nimittäin saanut ottaa samalle penkkiriville kahta lemmikkiä, joten Pätkiksen porukka istui edessä olevalla rivillä.

Riiassa meillä oli sentään vähän aikaa antaa pentujen tepastella. Pätkis teki taas ison lammikon, tällä kertaa lattialle, koska emme voineet mennä ulos tullin takia. Meillä oli mukana sanomalehteä ja talouspaperia sekä hollantilaiselta ystävältä saatuja koirien pissapatjoja. Kärsä jatkoi muumeilua, eikä meillä lopulta ollut muuta vaihtoehtoa kuin viedä hänet koneeseen vatsa pullottaen. Kärsä sai nimittäin Riiassa muutaman veteen sekoitetun nappulan, jotta hän ei kuivuisi liikaa.


Hollannin tunnelmia

Lento Riiasta Helsinkiin kestää alle tunnin, joten toivo eli, että Kärsä kestäisi vielä sen aikaa. Noin puolivälissä hän alkoi pyöriä ja hyöriä levottomasti kopassaan ja pian matkustamon täytti ehta ripulin haju. (Kärsällä on ollut pari päivää ripulia kaiken muun jännän lisäksi.) Muut matkustajat suhtautuivat erittäin ymmärtäväisesti ja antoivat kosteuspyyhkeitä ja muovipusseja siivoushommia varten. Lentoemäntä sen sijaan riensi paikalle happamana ja sanoi, etä kiva kun nyt koko matkustamo haisee. Eihän siinä voinut muuta kuin pyydellä anteeksi ja lopulta emokin totesti, että shit happens. Onneksi ripulia ei ollut muualla kuin kantokopan sisällä, joten mitään ylimääräistä siivouslaskua ei ole tulossa.

Pennun matkaa ja maahantuontia varten meillä oli käsimatkatavaroissa mukana lemmikkipassit sekä eläinlääkärin ja kasvattajan todistukset loishäädöstä ja siitä, etteivät pennut ole olleet kosketuksissa villieläinten kanssa. Kukaan ei kuitenkaan missään vaiheessa kysynyt mitään, ei Schipholissa eikä Helsinki-Vantaalla. Schipholin turvatarkastuksessa pentu piti ottaa pois kopasta ja kantaa metallinpaljastimen läpi. Sen jälkeen virkailija tarkasti vielä käsikopelolla, ettei kantaja piilottele koiran alla mitään kiellettyä. Kantokoppa meni tietysti läpivalaisuun.

Pennun kanssa lentämistä ei oikein voi suositella, mutta ei se mahdotontakaan ole. Aikaa kannattaa kuitenkin varata enemmän kuin me teimme, koska olisi kivempi itsellekin, jos pentu tekisi tarpeensa ennen koneeseen menoa. Oli aika tuskallista juosta lähtöportille ja mennä hiestä märkänä tunkkaiseen koneeseen. Mukaan kannattaa ottaa tyhjä vesipullo, jonka voi täyttää vessassa turvatarkastuksen jälkeen. Ei ollut kovin kiva odottaa myyntikärryä takimmaisilla penkkiriveillä läähättävän ja tuskaisen näköisen pennun kanssa. Itse lentämisestä nämä pennut eivät olleet moksiskaan, vaikka oli paljon turbulenssia ja pomppuiset laskeutumiset.

Näin siis Air Balticilla vuonna 2014, mutta säännöt ja määräykset vaihtelevat lentoyhtiöittäin.

Kärsän ensi-ilta

Pikkuveli Kärsä saapui muutama tunti sitten kotiin. Urpo oli pihalla hyvin kiinnostunut, mutta sisällä hänestä tuli mustasukkainen. Urpo ei tykännyt, kun paijasimme Kärsää. Urpo intoutui jopa syömään aiemmin syömättä jääneet nappulat, kun Kärsä sai ruokaa. Kyllä se tästä varmasti alkaa sujua alkukankeuden jälkeen!

Päivä on ollut pitkä, joten tarkempi kertomus pennunhakureissusta tulee myöhemmin. Urpo ja Kärsä alias Tursas ja Tryne ovat vihdoin rentoutuneet hieman toistensa seurassa ja käyneet nukkumaan, eivät tosin samaan sänkyyn.

H-hetki lähestyy

Aikaisin huomisaamuna lähtee delegaatio kohti Hollantia hakemaan Urpon pikkuveljeä kotiin. Urpo saa vielä muutaman päivän nauttia ainoana koirana olosta ja kaiken lisäksi hän saa viettää laatuaikaa isännän kanssa. Mikäs sen mukavampaa, tosin järkytys on varmasti suuri, kun kotiin tulee toinenkin sekopääseisoja.

Lomaviikko

Urpo on lomaillut emännän seurana tämän viikon. Suunnitelmissa oli tehdä pitkiä lenkkejä niin juosten kuin kävellenkin, mutta toisin kävi, kun emäntä sairastui juuri loman ajaksi. Urpo sai sentään yhtenä iltana kunnon äksöniä, kun kävimme Dumlen luona kyläilemässä. Omalla tontilla he saivat juosta vapaana ja hehän juoksivat kielet roikkuen.

Nyt yhteislenkkeilyyn taitaa tulla pieni tauko perheenlisäyksen vuoksi. Ehkä ensi kerralla tontilla vipeltääkin neljä seisojaa... Tasan viikon päästä Urpon pikkuveli on jo päässyt kotiin (ja aloittanut ankaran treenin kunnon seisojaksi).

Siikaongella

Urpo oli miesten kanssa siikaongella ja kerjäsi makkaraa maassa makoillen.

Pysy aina isoveljenä

Nyt pikkuveljen kantokoppa on saatu kotiin, enää puutuu pikkuveli! Urpo varmaan luuli koko asiaa aprillipilaksi, kun tänään haimme kopan. Koska pikkuveli tulee kotiin lentokoneella, kantolaukun koko on hyvin rajoitettu. Se ei saa olla kuin 20 cm korkea, ja jotenkin tuntuu, ettei siihen millään voi mahtua kokonaista koiraa. Mutta eihän siihen tungetakaan kokonaista koiraa, vaan pikkuruinen vaavi. Koiranpennun kanssa lentämisestä tulee lisää juttua jatkossa!