tiistai 31. heinäkuuta 2012

Haavanulkoilutusvaljaat

Emme ole tulleet hankkineeksi Urpolle valjaita lainkaan, vaikka se on ollut mielessä. Toisaalta niille ei ole ollut mitään erityistä tarvettakaan paitsi nyt.

Untitled

Kuten kuvassa näkyy, kaulan puremahaava on hankalassa kohdassa - jos Urpolle laittaa kaulapannan, se hankaa haavaa koko ajan. Onneksi saamme käyttää Bertan valjaita toistaiseksi, koska Bertta ei itse tarvitse niitä.

Kuvassa näkyy myös haavan nestekertymä, joka alkaa näyttää huolestuttavalta. Urpon kaulassa roikkuu aikamoinen heltta! Jollei se ala laskeutua, niin ei auta muu kuin ottaa yhteyttä eläinlääkäriin. Urpo on kuitenkin muuten terveen oloinen: ruoka maistuu ja ulkona hän vipeltää kuten ennenkin.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Vihdoin kotona

Urpo pääsi kotiin melkein ehjin nahoin, mitä nyt kaulaa koristaa kymmenen tikkiä. Yhdestä tikistä hän pääsi jo eroon, sillä haavaan laitetun putken sai ottaa pois. Haavaan kerääntyvät nesteet ja mädät tulivat putkea pitkin pois, mutta siis vain muutaman ensimmäisen päivän ajan.

Untitled
Hieman surkea maahan komennettu seisoja haavasta roikkuvan putken kanssa

Viime yönä Urpo oli Bertan luona hoidossa isäntäväen menojen takia. Oli kurjaa viedä pikku raukka hoitoon heti kotiinpaluun jälkeen, mutta vajaa vuorokausi Bertan luona oli mennyt hyvin. Urpo oli enimmäkseen makoillut sisätiloissa, koska häntä ei voi päästää aitaamattomalle pihalle fasaanirikkaalla alueella. Ilmastoidussa kivitalossa oli kuitenkin varmasti hyvä olla tällaisella helteellä.

Untitled
Välillä Urpo pääsi terassille katselemaan maisemia.

Untitled
Urpo näyttää taas laihtuneen vähän.

Bertta oli oikein hyvää koiraseuraa Urpolle koettelemuksen jälkeen. Bertta on niin vanha, ettei hän jaksa oikein kisailla enää. Varsinkin näin lämpimällä säällä Bertta ei paljon muuta tee kuin köllöttelee omissa oloissaan vahtien taloja ja ihmisiä.

Untitled

Untitled

Urpo riehaantui hieman tänään, kun emäntä tuli hakemaan häntä takaisin kotiin. Hän innostui niin paljon, että nappasi terassin pöydältä maljakosta kukkapuskan suuhunsa! Kun pääsimme kotiin, Urpo kävi pikaisesti moikkaamassa isäntää ja rojahti sitten lattialle nukkumaan. Kyläily on uuvuttavaa, vaikka olisi kuinka hyvässä hoidossa.

Untitled
Untitled
Sakemannit sulassa sovussa

Antibioottikuuri jatkuu, ja silmätippojakin pitää laittaa aamuin illoin. Urpolla on myös kipulääkkeitä, mutta niiden tarvetta on vaikea arvioida. Urpo vaikuttaa ihan terveeltä, vaikkakin väsyneeltä. Väsymys on kuitenkin ihan ymmärrettävää, kun on riehunut monta päivää reissussa ja ollut heti sen päälle vielä hoidossa. Suurin harmi tässä lienee se, että uinti on tikkien takia kielletty. Tällaisella tukalalla helteellä olisi kiva päästää Urpo pulahtamaan mereen, mutta nyt ei auta kuin tehdä lyhyitä lenkkejä.

torstai 26. heinäkuuta 2012

Toipumista

Untitled

Urpo on tänään keskittynyt toipumiseen nukkumalla oman peiton päällä veneessä. Kuvassa näkyy oikea silmä, joka sai tappelussa osumaa toisen koiran hampaista. Eläinlääkäri tutki sen ja laittoi silmätippoja. Ilmeisesti silmä ei vaurioitunut pahasti, sillä silmämuna liikkuu kuulemma normaalisti.

Joudumme nyt suunnittelemaan syksyn menot uusiksi. Näyttely jää siis väliin, mutta vielä on toivoa, että Urpo pääsee Junkkareihin. Vesityö olisi hyvä tehdä ennen Junkkari-viikonloppua, mutta nähtäväksi jää, onko Urposta siihen. Tarkoitus oli suorittaa vesityö elokuun alkupuoliskon aikana, mutta se jäänee haaveeksi. Uinti on nyt ainakin kielletty vähäksi aikaa tikkien ja tulehdusvaaran takia. Syyskuussa Urpo lähtee isännän kanssa takaisin pohjoiseen aloittelemaan metsästyskautta, joten ehkäpä vesityön voi suorittaa jossain niillä nurkilla.

Huomisaamuna Urpo starttaa isännän kyydissä kohti kotia. Edessä on pitkä matka, jonka jälkeen Urpo ehtii olla kotona vain tunteja ennen kuin hänen on taas lähdettävä, tällä kertaa onneksi vain muutaman kymmenen kilometrin päähän Bertan luo yhdeksi yöksi. Bertta hoitaa Urpoa varmasti hyvin hellästi!

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Lisäys edelliseen

Untitled

Pohjoisesta tuli juuri huono uutinen: Urpo ja Arvu eivät olekaan enää kavereita. Heille oli tullut hirveä tappelu, jonka seurauksena Urpo on joutunut eläinlääkärin pakeille paikattavaksi. Kaulasta on lähtenyt pala ja silmänkin hän on loukannut. Haavoja on jouduttu ompelemaan, eikä antibioottikuuriltakaan vältytä. Näyttelyn voimme siis unohtaa. Voi kurjuuden kurjuus ja Urpo-parka!

Painikaveri

Urpolla on pohjoisessa tuttu leikkikaveri, Arvu. Pojat tulevat ilmeisen hyvin toimeen edelleen, vaikka Urpo onkin kasvanut isoksi.

Untitled

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Miniloma

Komentajakapteeni Urpo lähti tänä aamuna isännän kanssa ajelemaan kohti Inaria. Urpolla on ollut niin rankkaa kotona viime aikoina kalastusreissuineen ja treeneineen, että miniloma on ihan paikallaan.

Untitled
Urpon matkalaukku

Untitled
Silmät näyttävät terveiltä.

Eilen oli niin kuuma, että Urpo oli pakko viedä mereen pulikoimaan. Rähmivä silmä mietitytti hieman, mutta ilmeisesti merivesi teki hyvää, sillä rähmiminen loppui uintireissun jälkeen. Tänä aamuna rähmää oli taas vähän, mutta onneksi Urpo sai lomalle mukaan henkilökohtaisen hoitajan (=isännän).

Untitled
Maailman saastuneimmassa meressä on hyvä huuhtoa ärtynyttä silmää...

Untitled
Noin se poika ponnistaa.

Untitled
Loppuun kunnon ravistus.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Mr. Urpo

Näyttelyyn on enää muutama viikko aikaa, joten olemme aloittaneet esiintymistreenit. Näyttelyssä pitää osata seisoa paikoillaan edullisessa asennossa, mitä emme ole tähän asti lainkaan opettaneet Urpolle. Onneksi Dumlen emäntä on kokenut näyttelykävijä ja -valmentaja.

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Urpo oppi jo muutaman toiston jälkeen, että lihapullan saadakseen ei saakaan mennä istumaan, vaan on seisottava. Lihapullia hänen on totisesti syötäväkin, jotta kylkiluut ja selkäranka eivät näkyisi niin selvästi. Myös näyttelyjuoksemista on harjoiteltava, koska Urpo ei tunnu ymmärtävän, ettei kesken juoksun ole suotavaa ravistella itseään.

Untitled

Untitled

Untitled

Urpo joutui tällä kertaa pärjäämään pelkillä Dumlen tuoksuilla, sillä molemmat ovat hieman kipeinä. Urpon vasen silmä rähmii epätavallisen paljon, kuten kuvistakin on havaittavissa. Dumlella puolestaan on lompsa tulehtunut sen verran, että se on vaatinut lääkitystä. Toivottavasti kummatkin ovat ensi kerralla jo parantuneet, jotta saamme Urpolle treeneihin oikein superpahan häiriötekijän. Jännä nähdä, päihittääkö lihapulla Dumlen!

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Treeniä siskon kanssa

Asumme niin lähellä hyvää treenipaikkaa, että Urpon sisko Vimma tuli eilen tänne asti treenaamaan. Kävimme hakemassa Vimman tänne Urpon lapsuudenkodista Liedosta, jonne on toukokuussa muuttanut ihanan musta pieni seisojatyttö Luna (tottelee myös nimeä Pikkumusta). Urpon ja Lunan telmiessä keskenään pihalla ei voinut välttyä ajatukselta, että Urpo oli vihdoin löytänyt tasoistaan seuraa!

Untitled
Upean Alma-äitinsä Urpo tapasi vain aidan läpi. Alma ei lähtenyt treenaamaan, koska osaa jo kaiken!

Untitled
Urpo temmelsi pallit vilkkuen.

Untitled
Hali Lunalle

Untitled
Koirat olivat niin nopeita liikkeissään, että kuvaajan oli vaikea pysyä perässä.

Untitled
On se Luna vielä aika pieni!

Untitled
Luna ei inahtanutkaan Urpon rajussa käsittelyssä.

Untitled
Sisällä Luna rauhoittui oitis ja kävi lattialle makoilemaan.

Urpo oli vielä aika poikki edellisen päivän kalastusreissun jäljiltä, mutta otimme hänet kuitenkin mukaan treeneihin. Tarkoitus oli, että Vimma-sisko olisi hoitanut hommat Urpon harjoitellessa malttia, mutta pääsihän se Urpokin tositoimiin. Hänelle tehtävä (eli lintujen etsiminen) oli helpompi kuin Vimmalle, sillä paikka oli Urpolle tuttu. Sääolosuhteet eivät suosineet meitä - tuuli pyöri ihan miten sattuu ja suojaisissa kohdissa oli tukahduttavan kuuma. Lintuja löytyi kuitenkin muutama, joten reissu ei ollut sentään aivan susi.

Untitled
Mikä on parempaa kuin Urpo? Kaksi Urpoa! (Oikean Urpon tunnistaa tässä punkkipannasta.)

Untitled
Vimmalla oli kuuma.

torstai 19. heinäkuuta 2012

Miesten juttuja

Isäntä on taas kotona, joten Urpon ei tarvitse olla enää talon ainoa mies. Hän on päässyt tekemään miesten juttuja - tänäänkin hän on kalassa isännän ja muiden miesten kanssa. Kalastus on hyvää veneilyharjoittelua syksyn sorsastusta varten.

2012-07-10-294
Rakas peitto pääsi luonnollisesti mukaan venereissulle!

Untitled
Iltauistelua

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Ruokakuulumisia

Urpon vatsa on pysynyt kunnossa jo muutaman viikon, jee! Olemme edelleen antaneet hänelle samoja nappuloita kuin ennenkin, mutta hieman vähemmän. Osan nappuloista olemme korvanneet riisillä ja kaupan pakastealtaasta löytyvällä jauhelihalla ja erilaisilla kasvismössöillä. Annamme Urpolle ruokaa nykyään vain kerran päivässä, sillä hänelle ei tunnu maistuvan toinen ateria, jos hän on syönyt jo yhden. Annoskoko on suurentunut, jotta hän ei näkisi nälkää.

Untitled

Urpo on edelleen hyvin hoikka poika. Syksyksi hänen olisi paras lihoa edes vähän, jotta hän jaksaisi juosta metsällä. Näyttelyyn on enää vajaa kuukausi, eikä sinnekään viitsisi mennä liian laihan koiran kanssa. On kyllä vaikea saada Urpon kaltaista duracellpupua lihomaan.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Iltaharjaus



Urpolta on alkanut lähteä karvaa aika paljon. Vaikka turkki on lyhyt, niin silti tuntuu, että kotimme on täynnä pientä tummaa karvaa. Niinpä Urpo pääsee iltaisin harjaukseen talon takana olevaan metsikköön, missä karvakasoista päätellen on harjattu tai leikelty jonkun muunkin koiran turkkia. Urpo seisoo paikallaan oikein nätisti koko harjauksen ajan, joten se on varmaan kivan tuntuista. Lopuksi harjalla voi vaikka tehdä pienen noutoharjoituksen, jottei koko iltalenkki mene pelkästään kaunistautumiseksi!

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Kesäseisoja



Urpo sai eilen kaksi loistavaa tilannetta! Hän seisoi lintuja pitkään ja hartaasti erittäin suurella maltilla ja otti avanssin vasta käskystä. Lintujen lähdettyä lentoon Urpo pysähtyi käskystä. Sen jälkeen hän ei tosin malttanut palata emännän luokse, mutta edes jokin onnistui. Tästä on hyvä jatkaa harjoituksia.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Noutajapoika

Urpoa ei aina huvita noutaa (varsinkaan emännän käskystä), mutta tässä yksi taannoin onnistunut noutopätkä:

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Bertta-mummeli

Urpon ystävä Bertta täyttää tänään 9 vuotta. Onnittelut Bertalle, olet ajatuksissamme!

020
Surkeana siimahäntänä muka vahtimassa kotia syksyllä 2003 (Kuva E.M.)

033
Bertta rakastaa uimista. (Kuva E.M.)

138
Nykyään Bertalla on jo harmaantunut kuono. (Kuva E.M.)

245
Bertta oli ensimmäinen kaveri, joka pääsi tapaamaan Urpoa tämän muutettua pentulasta uuteen kotiin.

PS. Urpon kasvattaja täyttää myös vuosia tänään. Onnittelut sinnekin!

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Laiskottelua

Urpo nojailee isäntää vasten sohvalla ja kuorsaa:



(Laatu ei huimaa päätä, joten kannattaa laittaa äänet kovalle.)

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Hetken helpotus



Eilen saimme vihdoin ja viimein isännän kotiin viiden viikon odotuksen jälkeen! Urpo pääsi isännän bussia odotellessa käymään Kupittaanpuistossa haistelemassa kaupungin tuulia. Emme menneet lintupuiston lähelle, koska se olisi voinut olla liikaa Urpon kaltaiselle lintufriikille.

Urpo ilahtui tietysti kovin isännän näkemisestä. Hän ei ensin meinannut tajuta, että bussista noussut mies olikin tuttu, mutta kun hän sen oivalsi, niin korvat menivät luimuun eikä häntä lakannut heilumasta millään. Vielä kotonakin Urpo kalasteli rapsutuksia koko ajan. Nyt koko lauma on koolla melkein viikon ennen kuin isäntä joutuu taas lähtemään.

torstai 5. heinäkuuta 2012

Vedestä noutaminen

Untitled
Laiheliini

Eilen oli niin kuuma päivä, että Urpoa oli pakko käyttää uimassa. Kun pääsimme rantaan ja hän oli päässyt vapaaksi, hän ryntäsi suoraan mereen ja jäi rantaveteen makoilemaan.

Untitled

Untitled

Olemme tänä kesänä käyneet rannalla monta kertaa, melkeinpä aina kun on ollut lämmin sää. Aika usein Urpo on ensin mennyt veteen mielellään, mutta alkanut sitten epäröidä ja hannata, kun olisi pitänyt noutaa dami. Eilen hän nouti monen monta kertaa ja aina yhtä reippaasti.

Untitled

Ainoa ero edellisiin kertoihin on se, että eilen oli todella kuuma. Yleensä rannassa tuulee aika kylmästi, mutta eilen tuulikin oli lempeä. Urpolle on siis varmaan tullut kylmä viileämmällä säällä, hän onkin välillä tärissyt. Toivottavasti tulee lämmin syksy, jotta Urpo voi sorsastaa ohuella turkillaan.

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Johan oli markkinat!

Kävimme tänään vähintäänkin tapahtumarikkaalla uintireissulla Dumlen kanssa. Kun saavuimme hiekkakuopalle, Dumlen emäntä oli jo paikalla uittamassa toista koiraansa Rolloa remmin päässä. Hän oli saapuessaan nähnyt käärmeen uivan lammen poikki pusikkoon, joten emme voineet päästää koiria vapaaksi.


Yhteinen saalis

Kiersimme toiselle puolelle lampea välttääksemme käärmeen. Rollo jäi autoon vinkumaan seisojien riehuessa jälleennäkemisen riemusta. Kokeilimme sellaista temppua, että yksi ihminen talutti molempia koiria, ja se tepsi Urpoon. Hän käveli oikein nätisti eikä vetänyt pahemmin.


"Saanko minäkin mennä?"

Tällä kertaa meillä oli molemmille omat lelut mukana. Urpohan ei muuten oikein halua mennä uimaan, vaan jää herrasmiehenä odottamaan rannalle ja hyökkää sitten vasta Dumlen kimppuun, kun tämä on jo reippaana tyttönä uinut kierroksen ja tuonut saaliin rantaan. Nyt heittelimme molemmille omia leluja.


Välillä näinkin: Dumle ihan vauhkona rannalla Urpon uidessa.

Ennen noutotreenejä käytimme koiria vähän matkan päässä rannasta, koska heidän liikehdintä viittasi isompaan hätään. Ja kas, olimme ehtineet vain hieman syrjempään, kun molemmat köyristivät selkänsä tasan yhtä aikaa kuin vanha aviopari!

Untitled
Joskus voi myös uida kimpassa.

Seuraava kommellus sattui, kun Dumle oli noutamassa omaa melko kauas heitettyä leluaan, ja Urpo lähti noutamaan omaansa. Kesken matkan Dumle hokasi, että hei tässä lähempänä on myös noudettavaa. Hän vaihtoi suuntaa ja nouti sittenkin Urpon damin. Hänen oma frisbee jäi kauas keskelle lampea. Heittelimme kiviä ja Urpon damia sen lähelle, jotta edes jompikumpi koira noutaisi sen, mutta turhaan.


Vesipedot vauhdissa

Lopulta ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin noutaa itse. Meillä ei kuitenkaan ollut mitään uimavarusteita mukana, joten Dumlen emäntä uhrautui menemään puolinaku-uinnille. Rannalla oli aiemmin ollut toinen seurue, joka oli lähtenyt lenkille, joten pikainen nakuilu ei haitannut ketään. Dumlen frisbee oli keskellä vesikasvirykelmää, jossa ei ole kovin miellyttävää uida. Lopulta Dumle suostui emäntänsä rohkaisemana hakemaan lelun ja toi sen takaisin rantaan.


Uitettuja rakkeja

Seuraava pulmatilanne olikin se, että Dumlen emäntä seisoi rantavedessä puolialastomana, ja pusikon takaa huusi naisääni, että ratsastajia tulossa! Nakuilija huikkasi äkkiä takaisin, että täällä ollaan vähän epäsiveänä, jolloin ratsastajat vakuuttivat olevansa katsomatta, jos vain pidämme koirat kiinni. Mitään tirkistelyä ei tarvinnutkaan pelätä, sillä hevosten päällä istuivat nainen ja tyttö, joita tuskin olisi alastonuimari kiinnostanut. Urpo sen sijaan kiinnostui hevosista, joita hän ei ollut ennen nähnytkään. Niiden iso koko sai hänet haukkumaan möreällä äänellä. Oli täysi työ pitää häntä kiinni pelkistä niskavilloista, panta kun oli otettu pois uinnin ajaksi.

Loppuverryttelynä kävelimme takaisin autoille, missä koirat saivat kuivattua silakkaa palkinnoksi, vaikkei kaikki mennytkään ihan putkeen. Palkinnonjaon jälkeen Urpo sai vielä harjoitella näyttelyjuttuja hetken verran. Dumlen emäntä juoksutti ja seisotti häntä niin kuin näyttelyissä on tapana. Olemme nimittäin ilmoittautuneet näyttelyyn, joka koittaa elokuussa. Onneksi meillä on kokenut valmentaja!