maanantai 23. elokuuta 2010

Uutisia

Kävimme tapaamassa toista kasvattajaa muutama viikko sitten ja teimme uuden alustavan varauksen. Tulimme siihen tulokseen, ettemme jaksa odottaa Urpoa ensi kesään, joten otimme yhteyttä toiseen paikkaan, johon ilmeisesti teimme sen verran hyvän vaikutuksen, että meille luvattiin pentu jos niitä vain tulee tarpeeksi.

Pentueita on tulossa kaksi, ja molemmilla emoehdokkailla on odotettavissa juoksut lokakuun paikkeilla. Pennut olisivat siis luovutusikäisiä helmi-maaliskuussa. Toinen emoehdokkaista on täysin ruskea, toinen on musta päistärikkö. Sanoimme, ettei meillä ole väliä kumman emon pennun saamme, eikä värillä muutenkaan ole suurta väliä, kunhan koira on terve sekä henkisesti että fyysisesti ja kykenevä metsälle.

Nyt vain odottelemme ja haaveilemme!