Allaslenkkeilyä

Tämä viikko on oikein luksusta Urpolle, sillä emäntä on lomalla. Olemmekin lenkkeilleet ahkerasti, eikä Urpon tarvitse olla pitkiä aikoja yksin kotona. Maanantainahan olimme Maarian altaalla Dumlen kanssa, tänään kävimme kahdestaan Raisiossa kiertämässä Haunisten altaan.



Lenkkeilytunnelmia latistivat kyltit ja laput, joiden mukaan koirat pitää olla kytkettyinä. Selvähän se, sillä eihän missään saa ulkoiluttaa koiria vapaana paitsi koirapuistoissa ja maanomistajan luvalla, mutta tihkusateisena arkipäivänä otin riskin ja annoin Urpon juoksennella vapaana. Yhtä koiranulkoiluttajaa lukuunottamatta muita ihmisiä ei näkynytkään, mutta koko ajan piti olla varuillaan, että tuleeko mutkan takaa vastaan joku vihainen ihminen, joka alkaa räyhätä. Olen nimittäin kuullut, että näinkin on joillekin käynyt kyseisellä reitillä... Siitä syystä Haunisten altaasta ei varmaan tulekaan samanlaista kestosuosikkia kuin Maarian allas.

Treffit altaalla

Tänään vuorossa olivat Urpon kolmannet treffit iki-ihanan Dumlen kanssa. Tällä kertaa kävimme Maarian altaalla, missä on mukava lenkkeillä, koska vastaantulijoita on äärimmäisen harvoin. Tänään emme nähneet koko lenkin varrella ketään muita. Sää on epävakaa, mutta sehän ei koiria hidastanut.


Hännät ristissä


Urpo vilkuttaa Dumlelle korvalla


Turkit kastuivat sateessa

Meno ei ollut ihan yhtä päätöntä kuin edellisillä kerroilla. He kyllä riehuivat sydämensä kyllyydestä, mutta eivät kuitenkaan ihan hillittömästi. Se saattoi johtua siitä, että Dumle oli muutama päivä sitten vaeltanut monta tuntia Kuhankuonolla. Sinne olemme ajatelleet mennä Urponkin kanssa seuraavan parin viikon sisällä, jos vain säät sallivat.


Dumle kuiskailee salaisuuksia Urpolle

Lopuksi teimme vielä pari paikallaanoloharjoitusta. Dumle malttoi hienosti, mutta Urpo otti pienen vasraslähdön ja yllytti Dumlenkin vilppiin ensimmäisellä kerralla. Toinen kerta sujui molemmilta hyvin, ja he saivat palkinnoksi kamalan hajuiset mutta ah niin hyvältä maistuvat tonnikalaraksut.

Varsinainen lintukoira!

Tänään Urpo pääsi käymään rannassa, koska siellä ui sorsia. Emäntä ajatteli vain käydä vähän näyttämässä niitä hänelle.



Mutta mitä tapahtuikaan - mokoma rakki kulki vain nokka pitkin maata. Lopulta hän löysi sen, mikä rannassa kiinnosti eniten: sorsille heitetyt pullanjämät. Kyllä siinä on varsinainen lintukoira!

Lohdutukseksi kerrottakoon, että Urpo on parina päivänä ajanut pusikosta fasaanin lentoon.

Remmikäyttäytyminen

Urpollahan on ollut ongelmia remmissä kulkemisen kanssa. Hän on ihan pienestä pitäen vetänyt, ja se on pahentunut koko ajan. (Tai ehkä kyse on siitä, että Urpo on voimistunut ja saanut enemmän massaa, jolloin vetäminen tuntuu pahemmalta.) Eilen kun olimme Dumlen kanssa lenkillä, saimme hyviä vinkkejä remmikäyttäytymisen korjaamiseksi.


Urpo kyttää lintuja

Dumlen emäntä ohjeisti olemaan tiukempi. Muutaman tiukkasävyisen käskyn jälkeen Urpo alkoikin pikku hiljaa totella ja kulkea muiden tahdissa. Kokeilimme myös vesirangaistusta: jos remmi oli liian tiukalla, Urpo sai suihkauksen vettä naamalleen. Se kyllä pisti pojan kuriin!


Remmi on löysällä, huomatkaa myös uusi panta

Tänään olemmekin harjoitelleet remmikävelyä ahkerasti. Urpo alkaa selvästi päästä jyvälle nyt. Useimmiten vetäminen loppuu, kun hänelle sanoo "ei vedä". Vielä pitää muistutella vähän väliä, mutta ehkä hän joku päivä oppii muistamaan paremmin. Toivon mukaan ainakin ennen kuin hän painaa 35 kiloa ja maa on jäässä!

Treffeillä vol. 2

Tänään Urpo tapasi taas Dumlen. Tällä kertaa kävimme Naantalissa kiertämässä luontopolun, jonka varrelta löytyi todella paljon mustikoita ja puolukoita. Koirilla oli hillitön meno päällä koko ajan, Dumle jopa loukkasi takapuolensa johonkin. Verinen läntti hännän alla ei kuitenkaan haitannut menoa lainkaan.

Reitti oli paikoitellen melkoisen kurainen. Koirat olivat ihan innoissaan rypemässä joka ojassa, ja Dumlekin alkoi muistuttaa väritykseltään Urpoa! Lyhkäreiden turkilla on kuitenkin onneksi ihmeellinen ominaisuus: se puhdistuu itsestään. Kun palasimme autolle, koirat olivat jo ihan puhtaita.



Kun kuvaa kännykkäkameralla kahta erittäin nopeasti liikkuvaa hahmoa, suurin osa kuvista on pelkkää suttua. Ei toivoakaan, että riehuvista seisojista saisi tarkkoja kuvia!



Dumle löysi ihanan kepin (tai pikemminkin oksan) reitin puolivälin paikkeilta. Urpo kiinnostui siitä tietysti suunnattomasti ja tarrasi kiinni toisesta päästä.



Siitähän Dumle ei tykännyt! Hän yritti pitää kepin itsellään, mutta Urpo-paholainen roikkui mukana väkisin.



Lopulta kepistä riitti kuitenkin molemmille, kunnes oli aika jatkaa matkaa.



Pienen riehumisen jälkeen saavuimme näköalapaikalle, missä Dumlen emäntä laittoi riiviöt kuriin ja sai heidät poseeraamaan hetkeksi. Aurinko paistoi epäedullisesti suoraan kameraan, mutta kuvakulmaa ei todellakaan olisi voinut vaihtaa, sillä koirien paikallaan pysyminen oli niin hiuskarvan varassa. Jos Urpolla olisi pöksyt, hän ei taatusti pysyisi niissä, kun häiriötekijänä on Dumle!



Ensi viikolla ehdimme toivon mukaan vielä järjestää koirille treffit, sitten Urpo lähteekin jo pohjoiseen koko syksyksi.

Pesä

Urpo on viime päivinä luonut itselleen pesän. Ensin hän kaivaa omaa patjaa ihan vimmatusti niin, ettei isäntäväki saa nukuttua, sitten häntä ei enää löydykään mistään. Hän on nimittäin kaivautunut patjan sisään turvaan!



Ei sinänsä ihmekään, jollei uni maita patjan päällä, sillä hän pissasi siihen taas eräänä päivänä... Meillä oli silloin uusia (ihmis-) vieraita, jotka leikkivät hänen kanssa, joten tilanne oli erikoinen, mutta silti ei voi kuin ihmetellä moista touhua! Muuten hän on kutakuinkin sisäsiisti jo. Aamuisin ei ole aikapäiviin enää löytynyt lammikoita eikä kasoja lattialta, ei myöskään silloin kun Urpo on yksin kotona noin seitsemän tuntia emännän työpäivän ajan.

Ennakkotiedoista poiketen Urpo olikin sunnuntaina sorsastamassa. Hän oli vain makoillut veneessä, sillä yhtään sorsaa ei ammuttu. Muutama laukaus oli ollut, mutta niistä Urpo ei ollut onneksi välittänyt lainkaan. Ensi kerralla hän pääsee toivon mukaan tositoimiin, vaikka vesinouto saattaakin olla vielä vähän liikaa.

Jahdissa

Urpo on taas päässyt isännän kanssa kyyhkysjahtiin. Tässä pari otosta viime kerralta.


Korvat hulmuten ja lintu suussa


Luovutus isännän käteen

Kuvat J.T.

Treffit Dumlen kanssa

Urpolla ja Dumlella oli tänään treffit Luolavuorella. Dumle on kuukauden vanhempi, mutta koirat ovat silti suunnilleen saman kokoisia. Dumle on ehkä himpun verran korkeampi, Urpo puolestaan rotevampi. Muuten ei tunnu olevan sukupuolten välisiä eroja, kumpikin on yhtä kahjo ja villi.



Dumle on Urpon lailla huono syömään. Hän onkin todella hoikassa kunnossa, mahaa ei ole nimeksikään. Energiaa riittää silti vaikka muille jakaa. Urpokin meinasi jo jäädä toiseksi kisailussa, kun Dumle paineli menemään.



Monta kertaa Dumle ehtikin poistua kameran alta, kun Urpo vasta löntysteli perässä ja pääsi yksin kuvaan.







Tiistainen vesisade teki ison lammikon keskelle polkua. Siitähän seisojat innostuivat, varsinkin Dumle juoksi lätäkön läpi vain juoksemisen ilosta. Koirat olivat lopulta aivan läpimärkiä, mutta äkkiähän lyhyt turkki kuivuu.



Urpokin, joka ei vielä tänä kesänä ole innostunut uimisesta, juoksi lätäkköön kuin pahempikin vesipeto. Ehkä emme silti ala harjoitella vesinoutoa tosissamme vielä tänä syksynä.







Kyllä Urpoa väsytti, kun pääsimme kotiin! Onneksi seuraavat treffit on sovittu jo ensi viikolle, niin Urpo pääsee nauttimaan kaltaisestaan seurasta.

Satumetsässä

Eilen satoi koko päivän, mutta yö oli kirkas ja viileä. Niinpä aamulla Luolavuoren metsissä oli satumainen tunnelma. Onneksi on Urpo, joka vie emännän katselemaan metsämaisemia aamuisin (ja iltapäivisin ja iltaisin ja joskus öisinkin)!

Lintukoira!

Nyt Urpo on ihan oikea lintukoira. Hän oli eilen illalla ja tänä aamuna kyyhkypassissa isännän kanssa. Lintuja oli lentänyt melko vähän, mutta Urpo oli kuitenkin saanut tehtyä pari noutoa. Hän oli jaksanut olla passissa hienosti eikä ollut vinkunut yhtään. Luovutus oli ollut loistava, suoraan isännän käteen. Kyllä olemme nyt onnellisia ja ylpeitä hänestä!

Rapujuhlat

Eilen ajoimme Tammisaareen sukulaisten luo rapujuhliin. Urpo sai taas jamuta Roopen kanssa sydämensä kyllyydestä, eikä pelaamisesta tullut loppua lainkaan ennen kuin pojat erotettiin toisistaan. Ruokakaan ei maistunut paitsi heti kun Urpo pääsi Roopen ruokakupille. Toisen kupista vesikin maistuu paremmalle!


Suu vaahdossa Roopen kupilla

Nyt Urpo on jo selvästi Roopea isompi, mutta leikki on edelleen vain leikkiä. Hampaita piti tietysti esitellä puolin ja toisin, murinaakin kuului, mutta ainakaan tässä vaiheessa kumpikaan ei yrittänyt isotella. Roope tulee jäämään alakynteen kokonsa puolesta, Urpo taas on nuorempi.



Jäimme yöksi vierasmökkiin. Urpolle oli petattu oikein ihana peti sohvalle, mutta hän jäi ensin lattialle nukkumaan ja sitten hän kömpi sänkyyn. Naureskelimme hänelle vähän aikaa ja sitten hän sai siirtyä sohvalle omalle paikalle. Sinne hän sitten jäikin kiltisti. Hän oli kyllä todella väsynyt kaikesta kisaamisesta, joten ehkä hän ei vain jaksanut protestoida enää.


Aamulla peli jatkui.

Tänään Urpo täyttää viisi kuukautta ja hän on päässyt sen kunniaksi ensimmäistä kertaa ihan oikealle lintumetsälle eli kyyhkysjahtiin Oripäähän isännän kanssa. Voi kyllä olla, että hän on tänään hieman liian väsynyt keskittyäkseen mihinkään tärkeään.

Aurinkoinen aamulenkki

Portaikossa Urpolle tulee aina tenkkapoo - jäädäkö puoliväliin vai mennäkö suosiolla alas asti?


Kuudelta aamulla aurinko on vielä melko matalalla.


Bongaa kuvasta keskikokoinen seisoja!


Aamukahluu

Erikoislenkkeilyä

Koska lenkkeilemme tavallisesti vain kodin lähellä olevissa metsissä (joissa ei toki ole mitään vikaa), emäntä vei Urpon yhtenä päivänä vähän toisenlaiseen paikkaan: Maarian altaalle.


Maisema reitin alkupäässä

Siellä on maastoon merkitty ulkoilureitti, jonka kiertää noin tunnissa. Emäntä on käynyt siellä monta kertaa toisten koirien kanssa, ja nyt oli aika viedä Urpokin sinne. Hän tykkäsi aivan valtavasti, kun sai juoksennella ihan mielinmäärin ilman, että joku koko ajan huuteli perään ja käski odottamaan.

Citymetsissä on aina se ongelma, että vastaantulijoita on jonkun verran, jolloin koiran joutuu useimmiten ottamaan kiinni. Kaikki eivät tykkää vapaana juoksevasta koirasta, vaikka se olisi kuinka tottelevainen eikä välittäisi ihmisistä tuon taivaallista. No, Urpo ei vielä ole sisäistänyt sitä, että kaikkia ei tarvitse mennä moikkaamaan, joten sen vuoksi on kohtuullista, että ihmisten ilmoilla Urpo pysyy ulkoiluttajan lähellä.


Kaikkia koiria on tähän mennessä pelottanut kävellä sillalla, jonka lautojen välistä vilkkuu Vähäjoki. Urpoakin epäilytti hieman.

Maarian altaalla kyseistä ongelmaa ei siis ole, koska siellä ei juuri koskaan tule ketään vastaan. Urpo juoksikin niin innokkaasti, ettei hänestä pystynyt ottamaan edes kuvia. Valkoinen häntä vain vilisi puitten välissä, kun hän painoi menemään. Kaiken lisäksi reitin varrella oli todella paljon isoja mustikoita. Sinne pitää siis palata pikimmiten!

Mökkiviikonloppu

Urpo vietti viime viikonlopun mökillä Kustavissa. Mukana olivat myös Nova ja naapuritalon narttukoira, jota pojat kävivät välillä tervehtimässä. Urpon viikonloppu meni suurimmaksi osaksi ulkona, tosin iltaisin hän kömpi sisätiloihin.


Perjantai-iltana oli niin kylmä, että Urpo pääsi isännän syliin tärisemästä.


Urpo kiipesi röyhkeästi penkille ruokapöydän ääreen. Annoimme hänen olla, koska hän ei kerjännyt makupaloja, vaan nukkui vain ihan hiljaa. Mökillä on löysemmät säännöt kuin kotona.

Lauantaina Urpo intoutui saunomaan. Hän tassutteli muina miehinä naisten vuorolle ja istuskeli lauteilla kuin kokenutkin saunoja. Edes löylynheitto ei saanut häntä läähättämään. Hänellä oli varmasti hyvin mukavat oltavat miesnäkökulmasta: alastomia naisia ympärillä tarjoilemassa kylmää drinkkiä suoraan löylykauhasta!

Novan kanssa piti tietysti peuhata vähän, vaikka suurimman osan ajasta pojat olivatkin ihan omissa oloissaan. Kumpikin oli nimittäin sen verran väsynyt kaikesta muusta, ettei painiminen enää jaksanut kiinnostaa.





Molemmilta koirilta löytyi punkkeja. Urpolla oli peräti neljä punkkia, Novalla onneksi vain yksi. Novan isäntäväki oli ollut kaukaa viisas ja ottanut punkkipihdit mukaan. Hyvä niin, sillä niitä todella tarvittiin!


Novan punkkitarkastus

Toisena yönä makuusoppimme oli niin tukalan kuuma, että emäntä meni Urpon kanssa saunakammariin nukkumaan. Aamuyön tunteina railakkaan illan jälkeen voimat eivät riittäneet kieltämään Urpoa tulemasta sänkyyn, joten nukuimme sylikkäin peiton alla. Aamulla Urpo jäi vielä sänkyyn nautiskelemaan koko rahan edestä, kun emäntä oli jo noussut.







Hieman kyllä jännitti, että mitä jos Urpo luulee, että jatkossa on aina vapaa pääsy sänkyyn kuin sänkyyn, mutta ei hän edelleenkään tule kotona makuuhuoneen kynnyksen yli. Ehkä kurin ei tarvitse olla niin kova mökkiolosuhteissa, ja kieltämättä pienen Urpo-murusen kanssa oli ihana nukkua ihan vierekkäin.

Viimeinen penturokotus

Urpo sai tänään viimeisen penturokotteensa eli rabiesrokotteen. Nyt meidän ei tarvitse toivon mukaan mennä eläinlääkäriin ennen kuin joskus ensi keväänä.

Ennen rokotusta kävimme pienellä kaupunkilenkillä. Menimme Förillä Aurajoen yli, ja Urpo oli yhtä kiltisti kuin viimeksikin. Förillä tapasimme miehen, joka sanoi omistavansa kolme ja puoli kuukautta vanhan lyhkäriseisojan. Lauttamatka oli niin lyhyt, että en tullut kysyneeksi häneltä, mistä hän on pentunsa hankkinut, mutta sen verran ehdimme jutella, että hän varoitteli emäntää seisojien luupäisyydestä. Se on kyllä jo huomattu!



Tois puol jokke meitä odotti jätskikioski, jonka karhumainosta Urpo pelkäsi. Hän päästi pari miehekästä haukahdusta ja tanssi hetken aikaa karhun ympärillä, kunnes totesi sen vaarattomaksi. Hän on muutenkin alkanut olla epäluuloinen kaikkea outoa kohtaan. Esimerkiksi metsänreunaan pysäköity skootteri on saanut hänet olemaan varuillaan jo parikin kertaa. Koitamme kulkea ohi niin kuin mitään ei olisikaan, jotta hänkin rauhoittuisi.



Itse rokotus meni yhtä hienosti kuin kaksi edellistäkin. Urpo ei edes huomannut pistosta, kun emäntä syötti hänelle nameja samalla. Hän makoili ihan tyytyväisenä pöydällä ja olisi voinut vaikka nukahtaa siihen toimenpiteen jälkeen. Hän kävi lääkärissä ollessaan vaa'allakin: 18 kiloa!

Tänä iltana meno on jatkunut ihan yhtä villinä kuin aiempinakin iltoina. Nukkuukohan Urpo koko päivän ollessaan yksin, kun virtaa tuntuu riittävän loputtomiin? Onneksi isäntä palaa tänään kotiin reissuiltaan, niin Urpolla on loppuviikon seuraa päivisin.

Energiapommi

Urpo on viime päivinä ollut aivan valtavan energinen. Hänen kanssa tehdään reilun tunnin lenkki joka aamu ja iltapäivä, siihen päälle tietysti muutama lyhyempi lenkki, ja hän saa enimmäkseen juosta vapaana. Silti hän on iltaisin aivan pitelemätön duracellpupu. Äskenkin hän karkaili metsälenkillä aivan solkenaan ja meni omia menojaan kielloista huolimatta. Lopulta ei auttanut muu kuin laittaa remmi, mikä ei sekään ollut miellyttävää kenellekään, sillä hän veti kuin riivattu.



Ainoa kohta, missä hän rauhottui, oli eräs pusikko, jonka kohdalla hän aina hiippailee, vaanii ja lopulta seisoo jotain, mitä kukaan muu ei näe. No, ei voi muuta kuin toivoa, että samanlaista energiaa riittää ensi kuussa, kun metsästyskausi alkaa!