keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Urpo tulee kotiin!

Untitled
Kuva T.H.

Huomenna koittaa vihdoin se päivä, kun Urpo palaa kotiin pitkältä matkaltaan. Isäntä ehti jo karata töihin, mutta emäntä on ottamassa Urpoa vastaan. Ikävää, että Urpo joutuu heti olemaan yksin kotona päivät pitkät, mutta ehkäpä hän on väsynyt matkustelusta ja lepäilee ihan mielellään.

maanantai 29. lokakuuta 2012

Luminen Inari

Urpo sai kokea tämän talven ensilumen jo yli viikko sitten. Täällä kotonakin on nyt lunta, mutta se ehtinee sulaa ennen kuin Urpo palaa etelään.

Untitled

Untitled

Untitled

Urpohan tykkää lumesta paljon. Viime talvenakin hän työnsi päänsä kinokseen monta kertaa, vaikka luulisi kuonon jäätyvän.

Untitled

Kaikki kuvat T.H.

Urpon kotiinpaluuta odotetaan jo kovasti. Tyhjyys oikein korostuu nyt, kun olemme molemmat kotona - kukaan ei vie paikkaa aina kun erehtyy nostamaan hanurinsa sohvalta, kukaan ei juokse ovelta sisään täyttä vauhtia, kukaan ei pihistä isännän sukkia lattialta, kukaan ei heiluttele häntää makkarin kynnyksellä... Onneksi tiedämme, että Urpo on hyvässä hoidosssa ja että hänellä on hauskaa.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Metsästystä Inarissa

Tässä muutama kuva Urposta metsästämässä Inarissa.

IMG_7313 copy
Seisonta

IMG_7315 copy
Siellähän se riekkokin näkyy.

IMG_7319 copy
Avanssinpoikanen

IMG_7340 copy
Saalis hallussa

lauantai 27. lokakuuta 2012

Pohjoisen maisemia vol. 2

IMG_7106 copy
Järvi jäätyi

IMG_7109 copy
Aurinko oli matalalla

IMG_7131 copy
Urpo auringonnousussa

IMG_7154 copy
Järvi (ja ilmeisesti myös järki) jäässä

IMG_7262 copy
Riekko

IMG_7273 copy
Ei paskempi maisema

perjantai 26. lokakuuta 2012

Pohjoisen maisemia

Urpo on siirtynyt Iijärven mökiltä Ivaloon runsaan lumentulon takia, mutta tässä kuvia lumettomilta ajoilta.

IMG_6953 copy
Sula Iijärvi

IMG_6973 copy
Upeat revontulet

IMG_6987 copy
Urpon tollerikaveri

IMG_7000 copy
Kaislikko huurteessa

IMG_7006 copy
Mökkimaisemaa

IMG_7019 copy
Puolukatkin olivat huurteessa.

IMG_7043 copy
Vaivaiskoivikko

Kuvia tulee myöhemmin lisää.

torstai 25. lokakuuta 2012

Varakoira

Urpon kammoama Nova tuli meille hoitoon yhdeksi yöksi tänään. Onkin ollut jännää pitkästä aikaa kiertää "Urpon" ulkoilulenkkejä ja nähdä parin kuukauden aikana muuttunut luonto. Koirattomat ihmiset jäävät paitsi monesta hienosta auringonnoususta ja -laskusta, mutta toisaalta säästyvät monelta vesi- ja räntäsateelta. Tänään on kuitenkin ollut upea päivä pitkästä aikaa.

Untitled

Untitled

Teimme Novan kanssa aamupäivällä parin tunnin lenkin. Kävimme merenrannassa ja kiersimme vielä Katariinanlaakson luontopolunkin. Nyt Nova on aivan uupunut ja makoilee lattialla. Novalla on sen verran pehmeä ja paksu turkki, ettei hän viihdy lainkaan sohvalla. Urpon patjakin on hänelle varmaan liian pehmeä ja lämmin.

Untitled

Untitled

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Matka jatkuu

Urpo ei tule tänään kotiin isännän mukana. Hän jäi aamulla tyytyväisenä mökille isännän lähtiessä ajamaan kotia kohti, joten vaikka ikävä on suunnaton, niin täytyy ajatella sitä, että hänellä on hurjan hauskaa Inarissa. Hän saa metsästää, rötvätä sohvalla ja painia tolleritytön kanssa vielä pari viikkoa, sitten vasta koittaa arkinen aherrus eli tuolien ja pöytien nakertaminen kotona.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Vapaapäivän puuhailua

Untitled

Urpo on viettänyt Inarissa pari vapaapäivää metsästyshommista, jotta hän saa levätäkin välillä. Hänellä on ollut naisseuralainen mökillä, ihana tollerityttö! Onneksi sohvalla on tilaa kahdelle.

Untitled

Untitled

perjantai 19. lokakuuta 2012

Oranssi läikkä

Untitled
Urposta ei näy kuin oranssi läiskä hänen viilettäessä pitkin maita ja mantuja.

torstai 18. lokakuuta 2012

Sohvanvaltaaja

Untitled
Urpo valtasi koko sohvan viettäessään lepopäivää.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Jälleen Inarissa

Untitled

Urpon matkailu jatkuu Inarissa. Hän on tänään ollut metsällä, ja kuten kuvasta näkyy, saalista on tullut. Siitä huolimatta päivä ei ollut hyvä, joten huomenna Urpo saa jäädä mökille lepäilemään.

Arvu-parka on tällä hetkellä sairaslomalla irronneen kynnen takia, joten Urpo saa tehdä kaikki hommat itse. Isäntä väläytti jopa sellaista mahdollisuutta, että Urpo jäisi vähäksi aikaa pohjoiseen tuuraamaan Arvua eikä palaisikaan kotiin viikonloppuna. Urpoa kaivataan kyllä kotona aivan valtavasti, mutta hänelle pohjoiseen jääminen olisi todella mahtavaa, sillä hän viihtyisi varmasti paremmin siellä kuin yksin kotona isäntäväen tehdessä töitä.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Vielä viikko

Siitä on yli kuukausi, kun Urpo lähti kotoa, mutta viikon päästä hän palaa kotiin ja arkielämään. Tämän viikonlopun Urpo on ollut isännän kanssa Ilomantsissa metsästämässä, mitäpä muutakaan. Tänään he kurvaavat vielä takaisin pohjoiseen, tällä kertaa Inariin asti, missä he viettävät viimeisen metsästysviikon tällä erää.

Kyyhkykausi jatkuu lokakuun loppuun, mutta on hyvin mahdollista, ettei Urpo pääse enää kyyhkyjahtiinkaan, koska isännän on palattava töihin pitkän loman jälkeen. Onneksi tiedossa on fasaanijahtia Gironin jengin kanssa joulukuussa. Samalla juhlimme vielä porukalla Junkkari-menestystä.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Saksanseisojien kesken

Untitled

Urpo sai muutamaksi päiväksi vieraakseen karkkariseisoja Moukun, johon Urpo tutustui jo viime syksynä. Vuosi sitten pojat olivat hyvää pataa, mutta kesäisten tapahtumien vuoksi he ovat tänä syksynä koko ajan tiukan valvonnan alla, vaikka mitään rähinää ei ainakaan toistaiseksi ole ollut. Molemmat ovat kuitenkin melkoisia luupäitä, joten varovaisuus on paikallaan ikäerosta huolimatta (Moukari on Urpoa melkein tasan kuusi vuotta vanhempi).

Untitled

Seisojapojat ovat metsästäneet ahkerasti isäntiensä kanssa. Valitettavasti Kemijärven ja Posion maastoissa on hyvin vähän lintuja tänä vuonna, joten saalis on jäänyt laihaksi. Urpo on tällä viikolla saanut yhden teeren, mutta suurempi "saalis" onkin se, että hän on oppinut tiedottamaan! Isäntä on jo kahdesti päässyt koppelon jäljille Urpon tiedotuksesta.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Vieraileva tähti

Koska Urposta ei ole pariin päivään kuulunut mitään, niin kerrotaanpa tähän väliin, mitä täällä Urpon kotona on tapahtunut. Bertta kävi pienellä visiitillä eräänä päivänä ja ratsasi taas Urpon lelulaatikon. Luut saivat taas kyytiä jopa siinä määrin, että ne piti lopulta piilottaa, ettei Bertan vatsa olisi mennyt sekaisin.

Matkalla takaisin kotiinsa Bertta nauroi auton takapenkillä:

Untitled

PS. Pahoittelut teille muutamille, jotka olette kommentoineet blogiin joskus aikoja sitten ja jääneet vaille vastausta. Kommenttinne ovat valitettavasti jääneet huomaamatta tähän asti!

lauantai 6. lokakuuta 2012

Lisää finaalikuvia

Kaikki kuvat (c) Henri & Heidi H.

IMG_3001
Tuomariporukka pellolla

IMG_3049
Apinalauma Alma, Vimma ja Urpo

IMG_3051
Alma, Urpo, Vimma, Ruska

IMG_3082
Urpo poseeraa lesona

IMG_3092
Urpo lähti kylille mantteli päällä

IMG_3098
Mantteli ei valitettavasti oikeuta pokkuroimaan, vaikka Urpo niin näyttää luulevan istuessaan jossain aivan muualla kuin sivulla.

IMG_3105
Voittajakolmikko

perjantai 5. lokakuuta 2012

Näyttelykuvia

Junkkarin ensimmäisenä päivänä lyhytkarvaisilla saksanseisojilla oli ulkomuotokatselmus. Gironin narttukoirat niittivät menestystä, Vimmahan palkittiin parhaana narttuna!

Kaikki kuvat (c) Henri & Heidi H.

IMG_2852
Dumle sai kokonaisarvion ERI eli erinomainen ja pääsi jatkokierrokselle.

IMG_2855
IMG_2858
IMG_2859
Elmo sai H:n eli hyvä.

IMG_2867
Urpo ei esitellyt hammaskivisiä hampaitaan kovin mielellään.

IMG_2868
Urpon ilmekin sen jo kertoo: "EVVK! Milloin pääsen kunnon hommiin?"

IMG_2876
Chisu nättinä kehässä

IMG_2881
Iisi, joka oli tuomarin mielestä liian tuima

IMG_2883
Ruskaa kiinnosti namipala enemmän kuin esiintyminen.

IMG_2889
Armi on Gironin pentueesta kaikista tummin.

IMG_2891
Voitokas Vimma