Laiheliinit

Urpo ja Kärsä ovat nyt ihan luurankoja vatsataudin takia. He saivat muutaman päivän ajan syödä vain riisiä, piimää ja raejuustoa pieniä määriä. Nyt he ovat vihdoin parantuneet ripulilääkkeen ansiosta ja he saavat taas syödä nappuloita.

Raukat ovat kuitenkin aika kuihtuneen näköisiä vielä. Onneksi on lämmin sää, niin he voivat vain makoilla pihalla ja ottaa ihan rauhassa.

Kuramassut

Urpolla ja Kärsällä on ollut vatsat kuralla pari päivää. Ensin Kärsä oli ripuloinut olohuoneen lattian täyteen koirien ollessa yksin kotona ja nyt Urpollakin on ripuli. Onni onnettomuudessa, että molemmat ovat kipeitä, sillä jos vain Urpo olisi, niin sitten olisi todella iso huoli hänestä.



Kärsä oli onnistunut ripuloimaan myös matolle, vaikka se oli kääritty rullalle. Se lähti nyt sitten pesulaan ties kuinka monetta kertaa. Onneksi sentään on mattopesula tässä lähellä, niin se hoituu aika helposti ja ainakin täysin rutiinilla jo tässä vaiheessa.

Ripuli on varmaan alkanut jostain, mitä koirat ovat syöneet lenkillä. He olivat nimittäin yhtenä päivänä metsässä ilman kuonokoppia ja söivät kaikenlaista koko ajan. Sitä on melko mahdotonta estää, koska heidän täytyy kuitenkin päästä haistelemaan hajuja. Siksi on parempi, että heillä on kuonokopat, niin he voivat haistella ilman, että emäntä nykii remmistä koko ajan.

Näytevastaus tuli

Urpon viimeviikkoisen ohutneulanäytteen tulos tuli jo tänään, vaikka eläinlääkäri varoitteli, että siinä voi mennä pari viikkoa. Joka tapauksessa näytteestä ei löytynyt mitään pahanlaatuista, mikä on sinänsä hyvä uutinen.



Eläinlääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että jossain syvemmällä olisi syöpää. Hän viittasi taas apeaan olemukseen, kuihtumiseen sekä Urpon pääkalloon, jonka muoto paistaa nahan läpi.

Puhelu oli monen minuutin pituinen eikä sen sisällöstä jäänyt ihan kaikki mieleen, mutta se tuli ainakin selväksi, että eläinlääkärin mielestä Urpon elämä olisi lähenemässä loppuaan ja että hänet pitäisi päästää kärsimyksestään aika herkästi, jos vähänkään alkaa näyttää huonolta. Yleisvointiin täytyy kiinnittää huomiota - siihen että hän syö ja pissaa ja kakkaa normaalisti. Jos näissä tapahtuu jotain muutosta, niin sitten pitäisi ruveta tekemään ratkaisua aika pikaisesti.

Tieto on musertava, joskaan ei kovin yllättävä. Kaulalla oleva turvotus ei tietenkään ole normaalia. Silti luulimme, että Urpo eläisi vielä muutaman vuoden ainakin, mutta nyt näyttää siltä, että joudumme luopumaan hänestä nopeammin kuin odotimme.

Nyt jäämme tarkkailemaan Urpon vointia ja tekemään hänen loppuelämästään mahdollisimman onnellisen, oli sen pituus sitten mitattavissa viikoissa, kuukausissa tai vuosissa.

Pikainen kymppi Urpon nimipäivänä

Kärsä pääsi aamulla emännän kanssa juoksulenkille. Urpo sai jäädä kotiin, koska häntä ei nyt viitsi rasittaa turhaan etenkään nimipäivänään. Hän kyllä protestoi alkuun, mutta taisi kuitenkin mieluummin jäädä sohvalle nukkumaan kuin lähteä mukaan.

Kärsällä oli kova veto päällä ja lenkki meni hyvin. Kärsään voi aina luottaa mitä tulee vetohommiin!

Matruusi Kärsä

Kärsä oli tänään isännän kanssa kalassa koko iltapäivän. Hän pääsi samalla reissulla käymään merivartioston laivalla, joka sattui olemaan samalla suunnalla. Kärsä on varsinainen laivakoira, oikea matruusi!

Ohutneulanäytteellä

Urpo sai kuin saikin ajan eläinlääkäriin kaulan turvotuksen takia, vaikka se olikin työn ja tuskan takana. Mistään ei meinannut saada aikaa eiliselle eikä tälle päivälle eikä edes maanantaille. Onneksi yhdessä paikassa oli vielä sopiva aika vapaana.



Eläinlääkäri tutki Urpon päällisin puolin sekä kuunteli sydämen ja keuhkot. Sitten oli vuorossa ohutneulanäyte kaulan kummaltakin puolelta. Näytteitä piti ottaa yhteensä kuusi kappaletta, kolme molemmilta puolilta.

Urpo oli hyvin kiltisti paikoillaan, vaikka häntä tökittiin neulalla ja eläinlääkäri puristi turvonnutta kohtaa ottaessaan näytettä. Joka näytettä varten piti olla uusi neula ja joka kerta kun eläinlääkäri otti puhtaan neulan, Urpo kuunteli pussin rapinaa hyvin tarkkaavaisena. Onneksi hänen kärsimyksensä korvattiin näytteenoton jälkeen nameilla.

Lääkäri oli kirjoittanut potilaskertomukseen, että Urpo oli vastaanotolla apeana. Hän kiinnitti myös huomiota Urpon päähän, josta kallon luut paistavat kuulemma erittäin selvästi niin kuin hän oilisi kuihtunut. Varmasti jotain kuihtumista onkin tapahtunut, mutta kukaan muu eläinlääkäri ei ole kiinnittänyt siihen huomiota. Ehkä kuihtuminen on sitten tapahtunut nopeasti, sillä Urpo oli viimeksi eläinlääkärissä juuri ennen joulua.

Nyt sitten odottelemme vastauksia, joiden pitäisi tulla kahden viikon sisällä. Voi kun sieltä ei löytyisi mitään vakavaa...

Aika kohdata totuus

Urpolla on ollut turvotusta leukaluun alla jo ainakin parin viikon ajan. Maallikkona on vaikea sanoa, johtuuko se sylkirauhasista, imusolmukkeista vai mistä, joten sen takia on pakko mennä eläinlääkäriin ja kohdata totuus. Pelkkä ajatuskin esim. syövästä tekee pahaa, mutta enää asian ei voi antaa olla.

Pieni Roope poissa

Tänään tuli tieto, että mummun Roope-koira on siirtynyt sateenkaarisillalle. Kahdentoista vuoden ikään ehtinyt Roope oli sairastellut muutaman viikon ja tänään hän sai imusolmukesyöpädiagnoosin. Hänet oli pakko päästää tuonpuoleiseen.



Urpo ei ehtinyt tavata Roopea kovin montaa kertaa pentuaikojen jälkeen. Kerran Roope oli meillä muutaman päivän hoidossa, mutta sen jälkeen kun Urpo lakkasi tykkäämästä toisista uroksista, he eivät tavanneet enää montaa kertaa. Kärsäkään ei tainnut tavata Roopea ainakaan pentuaikojensa jälkeen.

Lepää rauhassa, Roope.

Piilossa sateelta

Kesäinen sadekuuro pääsi yllättämään, kun olimme pihalla. Koirille piti laittaa varastoon patja, jotta hienohelmat eivät kastuisi. Siellä he sitten makoilivat kunnes sade lakkasi.

Lintukoirat vauhdissa

Linnunpöntöissä alkaa olla pöhinää ja siitäkös lintukoirat ovat innoissaan! Pihalla olevasta pöntöstä kuului jotain ääntä, jota Kärsä kuunteli pää kallellaan. Sitten myös Urpo hokasi, että jotain on tekeillä ja liittyi seuraan. He ottivat pientä seisontaakin linnunpöntölle. Syksyä odotellessa!

Papan iltauinti

Tänään oli kesän ensimmäinen hellepäivä, joten Urpon oli aika karistaa talviturkki. Hän suostui menemään lampeen isännän käskystä ja uiskenteli sitten ihan tyytyväisenä. Märällä turkilla on paljon helpompi olla, kun on kuuma.



Kärsä kävi toki myös uimassa, mutta sen lisäksi hän sai vesisuihkuja pikkuveljeltä, kun olimme iltapäivällä pihalla. Ihme ja kumma Kärsä ei lähtenyt ollenkaan pakoon, kun pikkuveli kerta toisensa jälkeen täytti vesipullon ja kaatoi Kärsän selkään. Se taisi tehdä gutaa.

Uintikausi alkoi

Helle pääsi yllättämään, joten Kärsä aloitti uintikauden lammella. Urpo ei mennyt lähellekään vettä, mutta Kärsä oli reipas. Sen jälkeen ei tarvinnut enää läähättää lenkillä, joten Urponkin olisi kannattanut pulahtaa veteen.

Löysä säkki

Kärsä teki taas bravuurinsa ja roikkui sohvan reunalla kuin säkki. Nilkatkin olivat ihan löysänä. Maailman hassuin koira!

Äitienpäivän kompastuskivi

Äitienpäivä alkoi juoksulenkillä, joka meinasi päättyä huonosti emännälle. Ihan tasaisella tiellä kävi nimittäin niin, että kenkä jäi kiinni asfaltissa olevaan pieneen halkeamaan siten, että nilkka vääntyi ja koko eukko kaatui mahalleen maahan.



Kärsä ei heti huomannut mitä oli tapahtunut ja jatkoi juoksemista raahaten emäntää perässään. Hän kyllä pysähtyi käskystä välittömästi. Mitään sen pahempaa ei onneksi käynyt, vahingot jäivät ruhjeiden tasolle.

Urpo kotona 10 vuotta

Tasan kymmenen vuotta sitten Urpo muutti meille. Juhlimme ensin emännän synttäreitä Vierumäellä ja ajoimme sieltä Lietoon hakemaan Urpoa, joka taisi olla viimeinen pentu, joka ei vielä ollut päässyt uuteen kotiin.



Automatka meni hyvin Urpon nököttäessä emännän sylissä. Kotona Urpo teki tarpeensa pihalle ja pääsi sitten sisälle syömään.

Siitä se Urpon elämä meidän kanssa sitten alkoi! Parempaa lintukoiraa emme olisi uskaltaneet toivoakaan.

Kalakaveri

Kärsä sai lähteä tänään isännän kanssa kalaan Uudellemaalle asti. Lähtö oli hyvin aikaisin aamulla, joten Urpo oli vain tyytyväinen saadessaan jäädä kotiin nukkumaan.

Kärsä matkusti veneessä täysin huomaamattomana ja heräsi jaloittelemaan vasta saaressa. Urpo on sillä aikaa saanut viettää aikaa emännän ja pikkuveljen kanssa metsälenkillä ja pihalla touhuten.

Juhlavieraita

Meillä on tänään vietetty emännän merkkipäivää ja tietysti kylään oli kutsuttu Sipi ja Nukka, joilla on aina kauniit valkoiset juhla-asut yllään. Vieraat pääsivät yllättämään täysin, ja ovella meinasi syntyä härdelli, kun Sipi ja Nukka pyrkivät sisään ja Urpo ja Kärsä rynnivät samalla ulos.



Juhlallisuuksien jälkeen koirat pääsivät pienelle lenkille sekä pihalle temmeltämään. Nukka-parka oli pulassa, kun Kärsä intoutui rääkkäämään häntä Sipin kanssa. Välillä Nukka oli ojan pohjalla isojen petojen hääriessä siinä päällä. Roolit ovat siis vaihtuneet, eikä kukaan enää kiusaa Kärsää.

Kalaintoleranssi?

Sen jälkeen kun Kärsä pihisti puolitoista kiloa kalapuikkoja, hänellä on ollut vatsa sekaisin. Onneksi isäntä oli seuraavana päivänä kotona etätöissä, sillä muuten Kärsällä olisi tullut vahinkoja lattialle.

Vielä jokin aika sitten Urpo ja Kärsä söivät kalasta tehtyjä nappuloita, jotka saivat Kärsän vatsan löysälle jatkuvasti, joten tästä kaikesta päätelleen Kärsä on kalaintolerantikko. Googlen mukaan koirien kohdalla ei nimittäin puhuta allergiasta, jos kyse on vatsavaivoista.

Jatkossa Kärsälle ei siis tarjoilla kalaa, mikä on hänelle itselleen suuri menetys siinä mielessä, että kala on ollut hänen suurta herkkuaan. On kuitenkin varmasti helpompi olla, kun ei ole jatkuvasti vatsa sekaisin.

Kalavoro

Isäntä oli juuri paistanut kasan herkullisia kalapuikkoja ja jättänyt ne keittiön tasolle jäähtymään, kun lapsi alkoi huutaa täyttä kurkkua "Hättä, Hättä, Hättä", joka siis tarkoittaa Kärsää. Emäntä ja isäntä ryntäsivät oitis katsomaan mikä oli hätänä. Kyse oli tietysti siitä, että Kärsä oli ahmimassa kalapuikkoja kitaansa.

Hän ehti syödä melkein kaikki vaivalla kalastetuista kaloista tehdyt herkut ja sai sen myötä passituksen kylppäriin häpeämään ja katumaan (vaikkeivät koirat sellaisia tunteita tunnekaan).

Vappuheila

Urpo ja Kärsä saivat tänä vuonna vappuheilakseen Moonan, joka lähti mukaan lenkkeilemään paikallisille hiekkakuopille. Parkkipaikka oli ihan täynnä autoja, mutta lenkin varrella tuli yllättävän vähän porukkaa vastaan. Törmäsimme vain yhteen koiraan, jonka päästimme ohi pakenemalla pusikkoon.

Kärsällä kesti ihan loppumetreille tajuta, että mukana on ihana tyttökoira, vaikka hän säntäsi ilman lupaa moikkaamaan Moonaa jo parkkipaikalla. Vasta lopussa Kärsä alkoi haistella suurella mielenkiinnolla Moonan takapäätä ja koitti ruveta liehittelemään. Moonaa ei taida kiinnostaa muu kuin riekkuminen, joten Kärsän kosiskelu jäi yksipuoliseksi.