perjantai 27. toukokuuta 2016

Kookkaat koirat

Yhtenä päivänä olimme lenkillä pururadalla, kun vastaan tuli iso ryhmä päiväkoti-ikäisiä lapsia hoitajien kanssa. Yksi aikuisista huusi muille, että täytyy väistää, koska vastaan tulee "kaksi vähän kookkaampaa koiraa". Se tuntui jotenkin hassulta, vaikka tottahan se on, että Urpo ja Kärsä luokitellaan isoiksi koiriksi. Sitä on vaan itse joskus vaikea käsittää, sillä he ovat kuitenkin loppujen lopuksi varsinaisia sylikoiria.

2016-05-27_09-20-48

Oli kiva, että "tädit" tajusivat väistää meitä ja päästää ohittamaan rauhassa. Kärsä yritti vähän haukahdella lapsille, mutta Urpo pisti stopin sille rähähtämällä Kärsälle. Lapset huutelivat koirille ja olisivat lähteneet juoksemaan perään, mutta onneksi heitä kiellettiin ja käskettiin pysymään paikoillaan vielä hetken, vaikka olimmekin jo päässeet ohi turvallisesti.

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Urpon päivä

Urpo on tänään viettänyt nimipäiväänsä aurinkoisissa merkeissä. Aamulla kävimme lenkillä, joka meinasi olla liian uuvuttava korille. Urpo ei silti suostunut menemään puroon juomaan eikä kahlaamaan, koska hänellä on niin hieno turkki.

2016-05-25_08-46-44

Lenkin jälkeen oli vuorossa chillailua pihalla. Illan Urpo on saanut viettää rakkaimman ihmisensä eli isännän kanssa. Kyllä tänään kelpaa olla Urpo!

perjantai 20. toukokuuta 2016

Nirso Kärsä

2016-05-20_06-58-53

Ihmeiden aika ei ole ohi! Määrätessään Kärsälle antibioottikuuria maanantaina eläinlääkäri varoitti, että kyseinen tabletti on niin pahan makuinen, että koira saattaa oksentaa pelkästä hajusta. Kärsä on tunnetusti niin ahne, etteivät mitkään matokuurit tai lääkepillerit ole koskaan estäneet häntä hotkimasta ruokaansa. Nyt on kuitenkin niin, että eläinlääkäri oli oikeassa.

Kärsä ei sentään ole joutunut oksentamaan, mutta syöminen kestää nyt paljon kauemmin kuin normaalisti, koska hän yrittää vältellä antibiootteja. Yhtenä aamuna kävi jopa niin, että Kärsä onnistui nielaisemaan makkarasiivun ja sylkäisemään sen välistä tabletin pois. Se on täysin ennenkuulumatonta!

Kärsän ahneutta kuvaa hyvin se, että kuvassa hän nukkuu koiranunta kippuralla, jotta hänellä olisi koko ajan näköyhteys keittiöön. Isäntä oli nimittäin laittamassa ruokaa, ja Kärsä syöksyy aina salamana paikalle, jos jotain tippuu lattialle.

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Minimaalinen kaveri

2016-05-18_08-14-34

Urpo oli kovin kiinnostunut jostain pihalla tänään. Piti mennä ihan viereen katsomaan, koska kiinnostuksen kohde oli niin minimaalisen pieni, pikkiriikkinen sammakko, jota hädin tuskin erottaa kuvan alareunasta. Sammakko oli aika ihana (ja varmasti todella peloissaan), joten se oli pakko pelastaa koirien kynsistä.

maanantai 16. toukokuuta 2016

Reikärinta

2016-05-16_08-49-04

Koirat olivat eilen keskenään kotona puoli päivää ja sillä välin Kärsä oli onnistunut saamaan kauhean reiän rintaansa. Sen aiheuttajasta ei ole tietoa, mutta eläinlääkäriin oli mentävä. Emme lähteneet illalla päivystykseen, koska haava ei näyttänyt niin pahalta. Se oli karvojen peitossa ja jotenkin piilossa ihopoimujen välissä. Aamulla ei kuitenkaan auttanut muu kuin soittaa eläinlääkärille ja varata aika. Onneksi pääsimme vastaanotolle jo aamupäivällä.

Eläinlääkäri ei tietenkään osannut sanoa, mikä haavan olisi voinut aiheuttaa, mutta yksi mahdollisuus on valitettavasti se, että Urpo on purrut Kärsää. Joka tapauksessa Kärsä sai antibioottikuurin ja lisäksi haava putsattiin. Eläinlääkäri sanoi, ettei meidän olisi kannattanut mennä illalla päivystykseen, koska haavaa ei kuitenkaan olisi ommeltu syystä ettei sen aiheuttaja ole tiedossa. Onneksi haava on sellaisessa kohdassa, ettei Kärsä ylety nuolemaan sitä, kauluria ei siis tarvitse käyttää.

lauantai 14. toukokuuta 2016

Kansalliskukkia

Hollanderin eli Kärsän tulppaanit alkavat pikkuhiljaa kukkia. Nyt kun on vielä satanut kunnolla, niin kukkaloisto on pian taattu. Urpoa ei pahemmin taida kiinnostaa ainakaan kuvan perusteella. Ehkä hän Suomessa syntyneenä tykkää enemmän kieloista.

2016-05-14_07-10-33

torstai 12. toukokuuta 2016

Kauhea päivälenkki

2016-05-12_10-37-55

Olipas todella "rentouttava" päivälenkki koirien kanssa tänään! Ensinnäkin törmäsimme kahteen erittäin suureen viholliseen eli kissaan, jotka lymyilivät pusikoissa ja lähtivät karkuun suoraan koirien nokan edestä. Siitähän seurasi kauhea riuhtominen ja huuto. Joku kerta koirat vielä pääsevät riuhtaisemaan itsensä irti taluttajasta, ja se on sitten kissan loppu se. Siinä vaiheessa mitään ei ole tehtävissä, koska kissojen omistajia ei jostain kumman syystä koskaan näy mailla eikä halmeilla...

Kun olimme selvinneet kahden kissan ohi vahingoitta, niin eiköhän suoraan edessämme tiellä pomppinut orava! Taas alkoi kauhea venkoilu ja vinkuminen, mutta onneksi oravat eivät sentään jää mihinkään näkösälle lymyilemään vaan kipittävät puunrunkoa pitkin ylös korkeuksiin.

Jotta lenkki ei olisi ollut liian rento, niin variksetkin kiusasivat Urpoa ja Kärsää. Niitä tuntui olevan joka puolella. Koirat asettuivat kerta toisensa jälkeen seisomaan niitä vain joutuakseen päästäämään ne karkuun.

tiistai 10. toukokuuta 2016

Remppa-apulainen

Keittiöremppa on nyt tältä erää loppusuoralla, enää puuttuu pari pientä yksityiskohtaa. Siispä remppa-apulaiset Urpo ja Kärsä pääsevät pälkähästä, kun voimme palata normaalielämään. Eilen saimme matot takaisin lattialle, joten nyt kelpaa taas köllötellä aina silloin kun pääsy sohvalle on evätty. Nyt on kyllä ollut niin ihania kesäkelejä, että ulkonakin on voinut makoilla. Kuvassa Kärsä lepäilee rojukasan keskellä kuistilla.

2016-05-10_01-05-23

Koirat ovat päässet aloittamaan uintikaudenkin. Isäntä on käyttänyt heitä läheisellä lammella pulikoimassa ennen lenkkiä, ettei tule liian kuuma. Metsälenkillä Kärsän pitää vielä päästä puroon kahlaamaan ja juomaan. Urpo ei niin välitä uimisesta tai kahlaamisesta ainakaan vielä. Ehkä sitten helteillä.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Kärsän sikailuviikonloppu

2016-05-08_02-20-50

Kärsä on olevinaan aivan viaton luontokappale, vaikka hän on ollut ihan kauhea sika koko viikonlopun. Sikailu alkoi jo perjantaina ennen puoltapäivää, kun meillä oli vieraita ja olimme menossa pihalle kahville. Huolimaton emäntä laski croissantit ja pullat hetkeksi sohvapöydälle, jolloin Kärsä katsoi tilaisuutensa tulleen ja pisteli muina miehinä poskeen makoisan croissantin. Ainakaan kotioloissa hän ei ole koskaan ennen ottanut pöydältä mitään niin, että vieressä olisi ollut ihmisiä.

Myöhemmin samana päivänä Kärsä jäi Urpon kanssa kahdestaan kotiin reiluksi puoleksi tunniksi. Sillä aikaa Kärsä oli levittänyt jätesäkin sisällön pitkin taloa. Meidän on nyt edelleen vähän kesken olevan remontin takia vaikea laittaa kaikkia tavaroita piiloon silloin kun koirat jäävät yksin kotiin, mutta ilmeisesti täytyy kuitenkin yrittää.

Sekä lauantai- että sunnuntaiaamuna Kärsä alkoi vinkua hyvissä ajoin makkarin ovella. Hän oli varmaan tylsistynyt ja nälissään, sillä mikään hätä hänellä ei ollut. Isäntäväen hän sai kuitenkin hereille ja ärtyneeksi.

Onneksi Kärsä on viattoman näköinen ja hyvin suloinen, koska muuten häntä voisi ajoittain olla vaikea kestää.

torstai 5. toukokuuta 2016

Jokapäiväinen kissamme

2016-05-05_08-02-21

Onkohan tänä vuonna erityisen paha kissavuosi vai mistäköhän on kyse, kun törmäämme joka päivä joka lenkillä vähintään yhteen kissaan. On todella hankala kulkea kahden ison ja vieläpä riistaviettisen koiran kanssa, kun tuntuu, että joka pusikossa lymyilee vapaana kulkeva kissa.

Kissoja tunnutaan kyllä pidettävän vapaana ihan surutta, mutta auta armias, jos jollain on koira vapaana pienenkin hetken, niin heti on joku huutelemassa, että koirat on pidettävä remmissä. No, on sitä itsekin joskus tullut pidettyä koiria vapaana luvattomasti, mutta ei sentään joka päivä eikä koko aikaa. Samat kissat sen sijaan kulkevat vapaana päivästä toiseen, vaikka nyt on ties minkä metsäneläinten pesimisaika aluillaan.

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Kirsutaidetta

2016-05-04_09-35-12

Onhan se mukavaa, että on korkeat ikkunat, mutta ne ovat aina täynnä kirsunjälkiä. Vaikka ne pyyhkisi kerran päivässä, niin silti niihin ilmestyvät aina uudet jäljet. Se on ärsyttävää, mutta toisaalta on aika liikuttavaa tietää, että koirat päivystävät aina ikkunalla, kun isäntäväki on pois kotoa.

maanantai 2. toukokuuta 2016

Viimeisiä viedään

2016-05-02_11-14-22

Nyt alkaa olla niin lämmintä säätä, ettei pian enää voi juosta koirien kanssa. Täytyy lähteä liikkeelle heti aamusta, jottei olisi liian kuuma. Tänäänkin lähdimme jo ennen kahdeksaa, mutta silti oli myötätuulessa kauhean lämmin ja koirat läähättivät. He eivät oikein edes jaksaneet vetää aurinkoisilla pätkillä.

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Ryytynyt juhlija

2016-05-01_08-32-26

Vapusta huolimatta meidän oli pakko jatkaa keittiöremppaa tänään. Ehdimme onneksi myös pihalle grillaamaan, ja koirat saivat maistaa vähän pihviä. Urpo on nyt hyvin uupunut grillin vahtimisesta ja nukkuu tyytyväisenä lakki päässä.