tiistai 28. helmikuuta 2023

Dobermanni-Kärsä

Untitled

Eräs puolituttu kyseli vähän aikaa sitten, onko Kärsä dobermanni. Toki hän näki Kärsän vain vähän matkan päästä ja Kärsällä oli kuonokoppa peittämässä osaa naamasta.

Jos ei tunne koirarotuja, niin voihan Kärsä näyttää vähän ruskealta dobermannilta. Urpoa on kerran pentuna luultu mäyräkoiraksi, joten siihen nähden dobermanniksi luuleminen on ihan ymmärrettävää.

sunnuntai 26. helmikuuta 2023

Hyytävä juoksulenkki

Tämän päivän juoksulenkistä tuli vähän erilainen kuin suunniteltu. Parin kilometrin päässä kotoa alkoi kuulua ääntä ja pian taivaalla näkyi rajavartiolaitoksen helikopteri, joka pörräsi paikoillaan melkein suoraan yläpuolella. Pian vastaan tuli kaksi vapaaehtoisen pelastuspalvelun henkilöä, jotka kysyivät oliko näkynyt tummiin pukeutunutta, oudosti liikkuvaa miestä tai outoon paikkaan pysäköityä punaista autoa. He kehottivat myös soittamaan hätäkeskukseen, jos jotain näkyisi.

Untitled

Siitä jäi vähän omituinen olo, joten juoksimme kotiin pidempää reittiä. Ei huvittanut törmätä mihinkään outoon tyyppiin. Matkaa kertyi lopulta 21 kilometriä, ja Kärsäkin alkoi lopussa olla vähän väsyneen oloinen. Lisäksi oli todella kylmä tuuli, joten vauhdista huolimatta oli vähän kohmeinen olo.

Myöhemmin uutisissa kerrottiin, että oudosti liikkunut mies oli löydetty, joten vaara ohi.

perjantai 24. helmikuuta 2023

Viikonlopun alku

Untitled

Isäntä kävi kaupassa ja toi samalla koirille herkkuluut. Viikonloppu alkoi siis hyvissä merkeissä.

keskiviikko 22. helmikuuta 2023

Urpon unoset

Untitled

Urpo oli aivan kanttuvei aamulenkin jälkeen ja nukkui syvää unta sohvalla pää tyynyllä niin kuin jollain prinssillä.

lauantai 18. helmikuuta 2023

Kerro, kerro kuvastin

Untitled

...saisiko kaapista herkkua? Urpo tietää varsin hyvin, missä koirien namit ovat säilössä. Onneksi kaappi on sellainen, mitä koirat eivät itse saa auki, sillä muuten Urpo kyllä tekisi siitä itsepalvelubaarin.

torstai 16. helmikuuta 2023

Kärsä 9 vuotta

Untitled

Kärsä täyttää tänään yhdeksän vuotta!

Vaikea uskoa, että ikinuori Kärsä on jo niin vanha, virallisesti seniorikoira jo parin vuoden ajan. Vauhti ei ole juurikaan hidastunut, sitä kyllä piisaa. Kärsä on todennäköisesti pitkäikäistä sorttia, jos ei tule mitään sairauksia.

tiistai 14. helmikuuta 2023

Rakkaimmat ystävät

Untitled

Urpo ja Kärsä ovat toistensa sekä myös isäntäväen parhaita ystäviä. Uskollisempia ja ihanampia ystäviä ei ole olemassakaan!

maanantai 13. helmikuuta 2023

Mahtava seisojajengi

Untitled

Eilen näimme pitkästä aikaa Kärsän siskot Dumlen ja Pätkiksen. Heidän laumaansa kuuluu nykyään myös musta kaunotar Tupla, joka oli aivan ihastuttava.

Untitled

Dumle tuli meille juhlimaan 12-vuotissynttäreitään, jotka olivat siis eilen. Kauas on tultu niistä ajoista, kun Urpo ja Dumle riekkuivat pää kolmantena jalkana. Kyllä he nytkin tosin juoksivat pitkin pihaa ja meinasivat välillä vähän jopa leikkiä nuorempiensa kanssa.

Untitled

Eniten taisi kuitenkin riekkua Tupla, joka oli aivan innoissaan kaikesta. Tupla ja Pätkis intoutuivat järsimään isoa jääpalaa, joka löytyi pihalta.

Untitled

Kärsästä ja Pätkiksestä piti ottaa yhteiskuva heidän pian tulevia synttäreitään varten, mutta he eivät olleet yhteistyöhalukkaita.

Untitled

Pätkiksessä on aika paljon samaa näköä Urpon kanssa, sillä päistärikköturkkiset ovat harmaantuneet samalla tavalla. Nopealla vilkaisulla ei aina tiennyt onko ohivilahtanut koira Urpo vai Pätkis. Toki heillä on kokoeroa ja onhan Urpo paljon harmaampi kuin kolme vuotta nuorempi Pätkis.

Untitled

Oli kyllä mukava nähdä Kärsän siskoja pitkän koronatauon jälkeen. Ties vaikka Emy-siskokin tulisi Hollannista taas käymään Suomessa.

lauantai 11. helmikuuta 2023

Lunta turpaan

Kärsä on kova syömään lunta. Aina kun häneltä ottaa lenkin jälkeen kuonokopan pois, hän menee heti ahmimaan lunta. Eipä siinä muuten mitään, mutta sitten hänelle tulee vähän ajan päästä kauhea pissahätä.

Untitled

sunnuntai 5. helmikuuta 2023

Kärsän sikailuaamu

Emäntä päästi Kärsän vahingossa aamupissalle ilman kuonokoppaa, ja lopputulos oli huono. Kärsä viipyi pihalla hyvän tovin, mutta ei ilmeisesti tehnyt pissaa ollenkaan, sillä sisälle päästyään hän lorotti suoraan lattialle!

Untitled

Sitten kun lähdimme lenkille, Kärsä nosti jalkaa heti ensimmäisen tolpan kohdalla kotipihalla ja pissasi ainakin minuutin mittaisen pissan. Hätä oli siis melkoinen, mutta hän ei ensimmäisellä kerralla ulos päästyään malttanut pissata vaan varmaan söi jotain kakkaa, kun oli kerran päässyt pihalle ilman kuonokoppaa.

Eipä ole tarvinnut pestä pissaa lattialta sitten pentuaikojen.

lauantai 4. helmikuuta 2023

Kevään ensimmäinen auringonotto

Untitled

Taas oli aurinkoinen päivä, ja tänään oli aikaa oleskella pihalla. Koirille piti ottaa oikein patja esiin, jotta he voivat istuskella ja makoilla siinä nauttimassa auringosta. Patjaa joutui tosin siirtelemään vähän väliä, koska aurinko paistaa vielä niin matalalta, että se ei yllä samaan kohtaan kovin pitkään.

perjantai 3. helmikuuta 2023

Etäpäivien iloja

Untitled

Etätyöpäivän aikana ehtii käydä pihalla ihailemassa aurinkoa. Urpokin tykkää, kun vihdoin on taas hänen lempisää! Samalla voi vaikka syödä risuja lounaaksi.

torstai 2. helmikuuta 2023

Kärsän aamumetkut

Koirat pääsevät joka aamu kunnon lenkille, jonka aikana he ehtivät hyvin tehdä tarpeensa. Kärsä on siitä huolimatta muutamana aamuna vinkunut pihalle heti lenkin jälkeen. Nyt syykin on selvillä.

Untitled

Yhtenä aamuna Kärsä tuli takaisin aamulenkin jälkeiseltä retkeltään ja sylkäisi oven eteen jäisen pökäleen. Hän on siis ilmeisesti kierrellyt pihalla syömässä omaa ja Urpon kakkaa! Nyt Kärsällä ei ole enää asiaa pihalle muuta kuin kuonokopan kanssa.

Kevään tullen täytyy taas kulkea pihalla jätesäkin kanssa ja kerätä kaikki pökäleet pois.