torstai 30. marraskuuta 2017

Kohtaaminen koululaisten kanssa

Yhtenä päivänä pyörätiellä tuli vastaan juuri koulusta päässeitä lapsia. Heillä oli äänekkäät jutut kesken, kun yksi pojista huudahti: "Ou mai kaad, tuolt tulee isoi koirii!"

2017-11-30_03-54-49

Koko porukka hiljeni ja jäi katsomaan meitä, joten luultavasti heitä jännitti tai pelotti vähän. Kun olimme päässeet kunnialla ohi, joku tytöistä sanoi: "Aika söpöi!"

Hassua, sillä omasta mielestä Urpo ja Kärsä eivät ole mitenkään erityisen isoja. Mutta tietysti he näyttävät isoilta pienten ala-astelaisten silmissä.

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Sittenkin pahaa pataa?

2017-11-29_05-31-35

Viime postauksen söpö tunnelma oli eilen tipotiessään - illalla tapahtui piiitkästä aikaa pieni välikohtaus, kun koirat leikkivät sisätiloissa. Yhtäkkiä Urpo ärähti Kärsälle oikein tosissaan, mutta ei kuitenkaan sentään purrut. Jäi vähän epäselväksi, että mitä siinä oikein tapahtui, mutta luultavasti Kärsä kukkoili liikaa, joten Urpon oli näytettävä hänelle kaapin paikka. Tänään tunnelma on onneksi taas ollut ihan seesteinen.

maanantai 27. marraskuuta 2017

Hyvää pataa

2017-11-27_02-40-19

Urpo ja Kärsä ovat tätä nykyä oikein hyvää pataa keskenään. Heillä ei ole ollut mitään kränää pitkään aikaan. Joskus aikaisemmin Urpo kilahteli Kärsälle silloin tällöin ja jopa puri Kärsää pari kertaa, mutta nyt ei ole ollut sellaista ollenkaan ainakaan puoleen vuoteen. He leikkivät usein keskenään pihalla ja sisälläkin, ja nukkuvat vierekkäin sohvalla.

On niin mukavaa, että he tulevat toimeen keskenään. Ehkä Urpokaan ei enää toivota Kärsää takaisin sinne mistä on tullut (eli Hollantiin)!

perjantai 24. marraskuuta 2017

Ilopilleri

2017-11-23_07-06-30

Kärsä on nyt melkein nelivuotiaana taantunut pentutasolle, hän on nimittäin alkanut päästellä ilopissoja aina kun isäntäväki tulee kotiin. Koirathan eivät joudu tällä hetkellä olemaan kovin paljon yksin kotona, joten ne harvat kerrat ovat aivan erikoisia. Kärsä on pakko ottaa ulos tervehtimään, jottei koko lattia olisi ihan pissassa.

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Hännystelijäveli

2017-11-22_09-05-25

Kärsän onnenpäivä oli eilen, kun hänen siskonsa Dumle ja Pätkis tulivat kylään. Yleensä Kärsä on Pätkiksen kanssa hyvää pataa, mutta eilen hän keskittyi ahdistelemaan isosisko Dumlea, joka on kaiken lisäksi leikattu. Kärsä kulki koko ajan Dumlen perässä ja koitti nousta selkäänkin pari kertaa niin että Dumle joutui ojentamaan nuorempaa veljeään. Pätkis sai sillä välin olla rauhassa sylissä sekä Urpon kanssa sohvalla, tosin vasta sen jälkeen kun koirat olivat juosseet peräkanaa pihalla hyvän tovin.

2017-11-22_09-05-51

maanantai 20. marraskuuta 2017

Saariretkiä

Isäntä oli kotona viikonloppuna ja vei koirat tietysti veneilemään ja saareen kalastamaan. Veneily ei ole heidän lempipuuhaansa etenkään marraskuun kylmyydessä, mutta saaressa he tykkäävät olla, sillä siellä saa juosta vapaana ja telmiä.

2017-11-22_09-06-39

Yhtenä päivänä reissu venähti vähän, koska veneestä loppui akku. Onneksi isännällä on hyvät kontaktit, eikä avun saaminen ollut mikään ongelma. Odottaminen oli tietysti kurjaa edellämainitun marraskuun vuoksi, mutta koirilla oli takit mukana. Heidän suurin ongelmansa taisi olla nälkä.

2017-11-22_09-07-00

lauantai 18. marraskuuta 2017

Reissu heitetty

2017-11-18_01-58-51

Urpo ja Kärsä ovat olleet tämän viikon Pia's Dreamdogsilla hoidossa isäntäväen ja pikkuveljen Puolan-reissun aikana. Hoitolassa oli kaikki mennyt oikein hyvin niin kuin aiemmillakin kerroilla, ja Urpon silmäkin näyttää paljon paremmalta. Onni on hyvä ja ammattimainen paikka, mihin koirat voi huoletta jättää hoitoon! He olivat saaneet uudet lelutkin sieltä, repusta löytyi kummallekin oma pieni nallukka.

torstai 16. marraskuuta 2017

Kylppäriraato

2017-11-12_09-19-54

Vuodenaika vaatii jatkuvaa tassujen pesemistä. Koirat joutuvat aina odottamaan kylppärissä sillä aikaa, kun emäntä vie pikkuveljen sisään toista kautta, ja Kärsä on ruvennut makoilemaan hassusti kylppärin lattialla odotusaikana. Ehkä hän nauttii lattialämmityksestä tai sitten hän on vain voipunut kovista leikeistä. On myös mahdollista, että Urpo on ärtyisä ikävää toimenpidettä odotellessa ja että Kärsä koittaa pitää matalaa profiilia. Hän kyllä nousee hyvin vikkelästi, kun emäntä avaa suihkun hanan!

tiistai 14. marraskuuta 2017

Silmätilanne

2017-11-12_09-16-47

Urpo on nyt saanut lääkettä silmäänsä vajaan viikon verran ja silmä näyttää paremmalta. Jos kehitys jatkuu tällaisena, niin leikkausta tuskin tarvitaan. Peukut pystyyn!

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Kalastelua sateessa

2017-11-12_12-11-49

Saimme viikonlopuksi isännän kotiin ja hän vei koirat kalastamaan kahtena päivänä. Eilen satoi kaatamalla ihan koko päivän ja hienohelmaseisojat olivat ihan surkeina. Heillä oli takit päällä, mutta ne kastuivat tietysti heti. Tänään ei satanut niin paljon, joten koirat ehtivät päivystää rannassa.

2017-11-12_12-11-38

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Silmälääkärissä

2017-11-08_07-01-42

Urpo joutui tänään käymään eläinlääkärillä näyttämässä silmäänsä. Siihen on parin kuukauden aikana ilmestynyt näppylä, josta tuli yhtäkkiä ihan oudon näköinen, kun siihen kasvoi musta möykky. Möykky irtosi tietysti tänään juuri ennen kuin koitti aika lähteä eläinlääkäriin, mutta se olikin vain kuivunutta verta, joten lääkärin ei olisi tarvinnutkaan nähdä sitä.

2017-11-08_07-01-52

Urpo ei olisi millään tahtonut mennä vastaanottohuoneeseen eikä hän halunnut tervehtiä lääkäriä ennen kuin sai palkaksi namia. Lahjonnan myötä käynti sujuikin sitten mallikkaasti. Urpo oli rauhallinen ja antoi tutkia silmää nätisti paikallaan seisten. Lääkäri totesi, että näppylää ei tarvitse leikata tällä haavaa, mutta jos se jatkaa kasvamista tai vuotamista, niin sitten se pitää poistaa.

2017-11-08_07-01-01

Nyt siihen pitää sivellä antibiottisalvaa pari kertaa päivässä, jotta se rauhoittuisi. Toivottavasti salva tepsii, koska leikkaus olisi kuulemma hieman hankala kyynelkanavien läheisyyden vuoksi.

tiistai 7. marraskuuta 2017

Huomiopäivä

Eilen oli huomionkipeiden seisojapoikien onnenpäivä! Törmäsimme lenkillä sauvakävelevään mummoon, joka halusi taas kerran silittää ja paijata koiria. Hän tunnustautui koirahulluksi ja sanoi, että ottaisi itsekin taas koiran, jos kunto kestäisi. Hän arveli Kärsää rauhallisemmaksi ja vanhemmaksi "veljeksistä"! Siinä tilanteessa Urpo vaikutti kyllä varmaan villimmältä, sillä Kärsä painautui mummoa vasten keräämään rapsutuksia sillä aikaa kun Urpo meni pitkin ojaa ja söi heinää.

2017-11-07_05-52-30

Illalla meille tuli kaksi vierasta, jotka olivat molemmat koiraihmisiä. Ensin uusille tuttavuuksille piti tietysti haukkua kovaa, mutta sitten koirat kiipesivät sohvalle vieraiden syliin. Kun olimme kahvipöydässä, Urpo ja Kärsä norkoilivat lähettyvillä sillä seurauksella, että toinen vieraista veti kahvit naamariin nopeasti ja siirtyi lattialle paijaamaan heitä. Voi että he nauttivat kaikesta huomiosta!

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Suurjuomari

2017-11-05_07-39-11

Kärsä on viime aikoina alkanut juoda iltaisin todella paljon. Ison vesiastian saa täyttää joka päivä, vaikka Kärsä juo ulkonakin sadevettä vanhasta kattilasta. Toivottavasti lisääntynyt juominen ei johdu ruuasta, koska sitä on jäljellä vielä kaksi säkkiä. Toisaalta ei tietenkään ole toivottavaa, että juominen johtuisi mistään sairaudesta. Eipä siitä latkimisesta taas toisaalta ole muuta haittaa kuin että lattia lainehtii aina, kun Kärsä on käynyt kupilla.

lauantai 4. marraskuuta 2017

Harjoittelua kuin pentuna

Urpo ja Kärsä eivät ole joutuneet olemaan yksin kotona juuri lainkaan melkein puoleen vuoteen. Jotenkin heitä ei vain tule jätettyä, koska he matkustavat niin mielellään autossa. Nyt kun on viileät ilmat, niin heidät on helppo jättää autoon odottamaan esim. kauppareissun ajaksi. Tilanne ei kuitenkaan aina tule olemaan yhtä hyvä, vaan jossain vaiheessa heidän on pakko tottua taas olemaan yksin kotona isäntäväen työvuorojen aikana. Siispä nyt on pakko aloittaa taas harjoittelu ihan niin kuin pentuvaiheessa.

2017-11-04_07-05-24

Tänään he olivat kahdestaan kotona parisen tuntia, kun emäntä kävi kaupoilla pikkuveljen kanssa. Yksinolo sujui varsin mallikkaasti. Kaikki tavarat olivat paikoillaan paitsi matot sekä sohvatyynyt. Ne lentelevät aina, koska koirien täytyy rynniä ikkunan ja ulko-oven välillä aina jotain ääntä kuullessaan. Heillä on aina radio päällä, mutta totta kai tarkat korvat kuulevat jokaisen pienenkin rasahduksen.

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Halloween-asut

2017-11-01_04-41-34

Urpon ja Kärsän ei tarvinnut pukeutua erikseen halloweeniksi, sillä he naamioituvat joka päivä maailman kauneimmiksi sohvatyynyiksi!