Roikkuva eläin

Kärsä tykkää retkottaa puoliksi sohvalla ja puoliksi lattialla. Yleensä tuollainen asento tarkoittaa sitä, että hän janoaa huomiota ja äksöniä, mutta joskus hän jopa nukahtaa roikkuen. Pätkis-sisko on ilmeisesti samanlainen roikkuja, joten kyseessä lienee sukuvika.

Läheltä piti

Urpo ja Kärsä olivat eilen yksin kotona monta tuntia. Keittiön pöydälle oli jäänyt firman mainoskrääsää, mutta luojan kiitos Kärsä ei ollut koskenut mihinkään. Hän on kyllä varmasti käynyt nuuhkimassa, koska kaikki keittiössä oleva kiinnostaa.

Kun isäntä lähtee

Urpolla ja Kärsällä alkaa kauhea päivystys ikkunan ääressä aina kun isäntä lähtee ja jättää heidät kotiin. Kärsä luovuttaa helpommin ja tyytyy emännän seuraan, mutta Urpo on hyvin uskollinen ja kyttää välillä ikkunalla monta päivää.

Työnteko on haastavaa

Kärsä on useimmiten sellainen sylihauva, että hänen pitää päästä retkottamaan puoliksi syliin ja puoliksi lattialle. Se on hellyttävää, mutta myös vähän hankalaa. Onpahan ainakin hyvä tekosyy, jos työnantaja ei ole tyytyväinen työpanokseen. "En voinut, kun koiran piti päästä syliin."

Hollantilaiset kalassa

Viime viikolla nautimme hollantilaisen (ihmis-) vieraan seurasta. Kävimme tietysti myös näyttämässä hänelle saaristoa samalla kalastellen, tosin se oli välillä hieman haastavaa kahden yli-innokkaan seisojan takia.



Kävimme tauolla eräässä saaressa, missä koirat saivat hetken aikaa jaloitella niemennokassa. Makkaranpaisto kiinnosti tietysti erityisen paljon, mutta tällä kertaa koirille ei tippunut yhtään maistiaisia.



Olimme merellä muutaman tunnin, joten koiria alkoi jossain vaiheessa väsyttää. Kärsä nukkui rauhassa veneen pohjalla, mutta Urpo ei oikein osaa rauhoittua veneessä. Hänen piti taistella nukahtamista vastaan pilkkimällä.

Papparainen

Urpon kuono alkoi harmaantua jo silloin kun Urpo oli noin kahden vuoden ikäinen. Nyt hän on viisi, ja naamassa näkyy yhä enemmän harmaata. Uusimpana kohtana ovat kulmakarvat. Urposta taitaa ennen pitkää tulla kunnon valkonaama!

Luontokappaleita

Kun lenkkeilee päivittäin samoissa maisemissa, niin niihin turtuu joissain määrin. Tietysti vuodenaikojen vaihtelu saa näkemään tutut paikat eri tavalla, mutta muuten ympäristöön ei ehkä tule aina kiinnitettyä sen ansaitsemaa luontoa. Siksi onkin hienoa, että meillä on tällä viikolla hollantilainen vieras, jolle voimme näyttää suomalaista luontoa. Hän ainakin osaa arvostaa sitä.

Pää tupessa

Kärsä tykkää laittaa päänsä tuppeen aina kun mahdollista. Jos ei ole muuta saatavilla, niin esimerkiksi Urpon kylki kelpaa hyvin, kas näin:

Fudisfani

Kärsä oli valmistautunut fudiksen EM-kisoihin pukeutumalla oranssiin paitaan, mutta sitten hän sai tietää, ettei Hollanin joukkue päässytkään kisoihin karsinnoista. Mikä pettymys! Onneksi meille tulee huomenna vieras Hollannista, joten Kärsä saa viikon verran olla maannaisensa seurassa.

Lenkillä tapahtui taas

Tuntuu siltä, että jokaisella juoksulenkillä tapahtuu jotain kurjaa nykyään. Tänään olimme aamulla juoksemassa vesisateesta huolimatta, mutta olisi varmaan pitänyt jättää menemättä. Siihen asti meni hyvin kunnes tiellä tuli vastaan rusakko. Se juoksi suoraan meitä kohti ja pysähtyi sitten paikoilleen keskelle tietä. Kävelimme rauhassa sitä kohti, jotta se lähtisi pakoon, ja niinhän se lähti ja katosi pellolle.

Siinä kohtaa olisi pitänyt jatkaa kävelyä vielä ja ohittaa hajujäljet rauhallisesti. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis - lähdimme juoksemaan, jolloin koirat viillintyivät täysin eivätkä kuunnelleet käskyjä lainkaan. He raahasivat hädissään pinkovaa emäntää perässä, eikä vetoliinojen irrotuskaan onnistunut siinä paniikissa. Lopulta oli pakko tehdä mahdollisimman hallittu kaatuminen ojan puolelle, koska tien molemmin puolin oli peltoa eikä siis ollut mahdollista tarttua esimerkiksi puuhun vauhdin pysäyttämiseksi. Lopulta kenellekään ei käynyt kuinkaan, mutta tilanne oli aika pelottava.

Alkaa vaikuttaa siltä, ettei ole järkevää juosta kahden koiran kanssa, ainakaan jos ne eivät ole kunnolla hallinnassa. Jatkossa täytyy olla jo kaukaa viisas ja kävellä suosiolla vaikka monta sataa metriä, jotta pääsemme rusakoiden, kissojen ynnä muiden sellaisten ohi turvallisesti. Ennakointi on tässäkin lajissa kaiken a ja o.

Puutarha-apulaiset

Urpolla ja Kärsällä on ollut tänään hyvin rankkaa puutarhahommissa:

Aamujuoksu

Tänä aamuna pohjoisesta puhalsi sellainen puhuri, että oli pakko lähteä juoksemaan, sitä kun emme ole voineet harrastaa kovin paljon viime aikoina lämpimän sään takia. Muistoissa oli vielä viime viikon kauhulenkki, jolloin ensin Kärsällä katkesi remmi, sitten tuli toinen koira vastaan ja lopuksi vielä näimme kissan tienpenkassa. Tänäänkin sattui muutama tylsä juttu lenkin varrella.

Käärmeen näkeminen on aina huono juttu, koska niin moni tuttava on kertonut kauhutarinoita siitä, miten kyy on purrut koiraa. Meilläpäin on enimmäkseen näkynyt kuolleita kyitä tiellä, mutta tämänpäiväinen käärme olikin elossa. Urpo ja Kärsä pysähtyivät tietenkin nuuhkimaan sitä, ja oli aikamoinen työ saada heidät pois siitä, kun molemmilla oli joustava vetoliina, josta on vaikea nykäistä kunnolla. Hetken aikaa jokaikinen keppi ja asfaltin reuna näytti käärmeeltä.

Käärmeen jälkeen saimme juosta rauhassa pari kilometriä, kunnes sivutietä pitkin meitä lähestyi ihminen, jolla oli kaksi koiraa. Liikuimme sellaista vauhtia, että törmäys olisi väistämätön, joten oli pakko lisätä vauhtia oikein kunnolla, jotta pääsisimme ohittamaan risteyksen ensin. Eiköhän juuri siinä kohdassa, jossa koirat havaitsivat toisensa, tullut auto vastaan. Onneksi kuski oli järkevä ja hidasti vauhtia reilusti. Normaalisti pysähdymme aina kun tulee auto joko takaa tai vastaan, mutta tällä kertaa pysähtyminen ei ollut mahdollista. Lopulta pääsimme ohittamaan risteyksen siten, että toinen porukka oli noin 15 metrin päässä meistä.

Noin puoli kilometriä ennen kotipihaa edellä meni lähistöllä asuva mies koiransa kanssa. Hidastimme vauhtia, jotta parivaljakko pääsisi kääntymään omaan kotipihaansa ennen kuin koirat hokaavat toisensa. Kyseinen koira on nimittäin kova haukkumaan ja Kärsähän haukkuu aina takaisin ja lietsoo Urponkin räyhäämään. Kärsällä oli kuitenkin kova kiire kotiin, joten veto oli aikamoista. Kävi sitten niin, että alun perin Urpolle noin neljä vuotta sitten hankittu Non-stopin vetoliina ratkesi ja Kärsä pääsi vapaaksi. Onneksi hän ei kuitenkaan ollut vielä nähnyt toista koiraa eikä lähtenyt karkuun vaan tuli hieman hölmistyneenä luokse. Nyt täytyy ostaa toinenkin uusi vetoliina, koska meiltä on viikon sisällä hajonnut kaksi.

Yöllinen hulluuskohtaus

Yhtenä päivänä rakensimme takapihalle aidan mansikka- ja kasvimaan ympärille, etteivät koirat olisi koko aikaa mönkimässä siellä. Etenkin kompostimultaan perustettu kasvimaa on ollut koirien mielenkiinnon kohteena.



Yöllä isäntä päästi koirat käymään pihalla, mutta Kärsä ei tyytynytkään käymään pissalla, vaan hän syöksyi uutta aitaa päin ja onnistui jotenkin pyllähtämään sen väärälle puolelle. Aitauksessa on pieni käyntiaukko, jossa ei ole vielä porttia, mutta Kärsä ei silti löytänyt poistumistietä, joten isännän piti mennä hakemaan hänet.

Kärsä on kyllä varmaan maailman huvittavin koira, aina hänen tempauksilleen saa nauraa!

Se tunne kun...

...Kärsä pääsi noutohommiin ja Urpo joutui seuraamaan sivusta pikkuveljen teroilua.

Kävimme taas lammella uittamassa koiria, koska sää on liian lämmin lenkkeilyyn. Tällä kertaa mukana oli siipi, jota koirat noutivat vedestä. Urpo ei olisi halunnut mennä uimaan, mutta nyt oli pakko, kun oli kerran oikein tehtävä suoritettavana. Hän osasi totta kai noutaa kauniisti ja jäi sitten sivummalle seuraamaan Kärsän suoritusta.

Kärsällä ei mennyt ihan putkeen, vaikka kyllä hänkin sai siiven lopulta noudettua vedestä. Veteenmeno sujui mallikkaasti, mutta siipi ei meinannut löytyä. Sitten kun se vihdoin löytyi, niin Kärsä mälväsi sitä hieman ja sylkäisi sen jonnekin pusikkoon sen sijaan, että olisi tuonut sen isännälle. Onneksi Kärsä on muuten erittäin rakastettava, vaikka hänellä on vähän oppimisvaikeuksia. Ehkä hänen pitäisi mennä tarkkailuluokalle.

Uintiretki

Kärsä on oikea uimamaisteri. Hän odottaa kiltisti lupaa ja syöksyy sitten veteen pitkällä loikalla, polskii ja ui ympäri lampea kauhealla innolla. Keppiä hän ei aina löydä, mutta ei sillä ole väliä niin kauan kuin on hauskaa. Urpo suo Kärsälle mielellään uimisen ilon ja odottaa rannalla turkki kuivana, vaikka olisi kuinka kuuma ilma.