perjantai 31. elokuuta 2018

Uusi sääntö

20180829_095311

Yhtenä aamuyönä Urpo oksensi vierashuoneen sängylle ja peitot piti laittaa pyykkiin, samoin petauspatjan suoja, vaikkei siinä ollutkaan oksennusta. Sen jälkeen koirat eivät ole saaneet mennä vierashuoneeseen lainkaan, ja portti on kiinni koko ajan. Se on varmasti kurjaa heille, mutta ei ole kiva, jos vastapestyt peitot ja petauspatja menevät heti likaiseksi. Nyt portti pysyy kiinni ainakin jonkin aikaa.

torstai 30. elokuuta 2018

Omenasyöppö

20180825_175723

Urposta on tullut vanhoilla päivillään niin ahne, että hän syö jopa omenoita. Ennen ne olivat vain Kärsän herkkua, mutta nyt siis Urpokin käy poimimassa niitä takapihalta ja pistelee poskeensa. Onneksi yksi omenapuistamme on tuottanut runsaasti hedelmää tänä kesänä, niin koirille riittää syötävää!

tiistai 28. elokuuta 2018

Pieni kiusankappale

2018-08-27_05-34-53

Pikkuveli opettelee joka päivä uusia juttuja ja osaa nyt mm. avata kaappeja. Yksi mielenkiintoisimmista kaapeista on koirien ruokakaappi, missä on ruoka-astia ja ruokakupit. Koirilla riittää päänvaivaa, kun pikkuveli kolistelee ruokakuppeja eikä silti missään näy ruokaa.

Pieni kiusankappale osaa myös ottaa ruoka-astiasta annostelumukin ja viedä sen piiloon. Yksi muki hävisi jo ja löytynee joku päivä jostain sohvan tai lipaston alta...

maanantai 27. elokuuta 2018

Puhelu eläinlääkärille

20180825_175525

Tänään oli soitettava eläinlääkärille, koska Urpon kannus on edelleen turvonnut. Se on onneksi alkanut kuivua nyt, joten antibiootti puree selvästi. Eläinlääkäri oli sitä mieltä, että turvotuksen laskemista voi vielä jäädä odottelemaan, koska antibiootti näyttää tehoavan. Jos turvotus ei laske kuurin loppuun mennessä, niin pitää olla uudelleen yhteydessä ja varata aika röntgenkuvaukseen. Lääkäri sanoi kuitenkin olevansa varovaisen toiveikas sen suhteeen, että lääke auttaa ja että kannus paranee sillä. Nyt peukut pystyyn, että Urpo tulee kuntoon kanalintukauden alkuun mennessä!

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Logiikka ontuu

20180822_174930

Tänään on satanut ja ukkostanut, joten ulkona on ollut märkää. Se taas merkitsee sitä, että koirat ovat joutuneet tassupesulle lenkkien jälkeen, mikä on heille aivan kauhea paikka. Jokseenkin hassua, että Kärsä meni ihan vapaaehtoisesti tepastelemaan isoon vesilammikkoon pihalla, mutta kylppärissä piti kuitenkin mennä perimmäiseen nurkkaan pakoon suihkua niin että hänet oli pakko vetää niskavilloista lähemmäs.

lauantai 25. elokuuta 2018

Asialleen omistautunut

2018-08-25_06-11-03

Urpo seisoi tänään jotain vanhaa hajua pihalla välittämättä siitä, että hänellä oli kauluri kaulassa. Kerran lintukoira, aina lintukoira!

Todellisuudessa tilanne on se, että kynsi on vihdoin ja viimein alkanut kuivua, mutta kannus on edelleen turvoksissa. Antibioottikuuri on nyt kestänyt kuusi päivää, joten jos turvotus ei laske, niin maanantaina täytyy soittaa eläinlääkäriin ja kysyä onko se ihan normaalia.

Voi mikä murheenkryyni tästä yhdestä kynnestä nyt taas tuli! Samanlainen härdelli kuin Kärsän kynnen kanssa keväällä.

torstai 23. elokuuta 2018

Unohtakaa eilinen

20180815_192106

Eilisessä blogitekstissä lukee, että Urpo syö lääkkeensä ihan mukisematta muun ruuan mukana, mutta näin ei ollutkaan tänä aamuna. Maitohappobakteeri ja eturauhaslääke menivät, mutta antibiootit löytyivät lattialta, kun Urpo oli syönyt. Oli pakko turvautua vanhaan kikkaan eli makkaraviipaleisiin. Niidenkään avulla Urpo ei meinannut niellä antibiootteja ja viimeinen kikkare piti työntää hänen kitaansa väkisin.

Koirat syövät aamuisin lihaa, joten ehkä lääkkeet erottuivat liikaa sen joukosta, sillä iltapäivällä pillerit hävisivät nappuloiden mukana Urpon mahaan. Urpo taitaa huomisaamuna saada nappula-aamiaisen lihan sijaan, ettei tarvitse taas keräillä lääkkeitä lattialta.

keskiviikko 22. elokuuta 2018

Urpo-jööti

2018-08-22_08-40-42

Urpon paino on noussut uusiin sfääreihin, 34 kiloon. Hän ei saa enempää ruokaa kuin ennenkään, joten paino lienee iän mukanaan tuoma ongelma. Tai ei se nyt vielä mikään ongelma ole, mutta jos nousu jatkuu, niin pian Urpo on todellinen paksukainen. Nuorena hän oli vielä todella hoikka eikä suostunut välillä syömään ollenkaan.

Nykyään ruoka uppoaa niin hyvin, ettei lääkkeiden syöttäminen ole lainkaan vaikeaa. Pillerit katoavat ruuan mukana ihan huomaamatta siinä missä Urpo söi ennen ruuat lääkkeiden ympäriltä hyvin pikkutarkasti. Se onkin hyvä, sillä tällä hetkellä Urpon ruokakupissa on melkein enemmän lääkkeitä kuin ruokaa: antibiootti, maitohappobakteerivalmiste ja vielä eturauhaslääke. Urpo ei voisi syödä ollenkaan, jos hän välttelisi lääkkeitä ja söisi vain ruuat niiden ympäriltä!

maanantai 20. elokuuta 2018

Kahden asian eläinlääkärikäynti

2018-08-20_07-31-35

Urpo joutui tänään eläinlääkäriin taas kerran, koska poistetun kannuskynnen paikalla oleva tynkä ei ole parantunut toivotulla tavalla. Se on edelleen ihan saman näköinen kuin heti toimenpiteen jälkeen. Lisäksi Urpolla on taas alkanut virtsa karkailla, joten viimeisimmän lääkekuurin vaikutus on lakannut.

Eläinlääkäri tutki ensin kannuksen ja totesi saman tien, että se on tulehtunut. Se ei kotona näyttänyt tulehtuneelta, koska se ei haise eikä ole päällisin puolin turvonnut, mutta ammattilainen osasi tietenkin tunnustella oikeasta kohdasta. Urpo sai siihen vahvan antibioottikuurin, joka vaikuttaa luuhun asti. Eiköhän tulehdus lähde sillä.

Pissaongelmaan Urpo sai myös lääkekuurin, koska eturauhanen oli lääkärin mukaan erittäin laajentunut. Siitä on kyllä näin jälkeenpäin ajateltuna ollut merkkejä jo ennen kuin Urpolta pääsi pissaa sohvalle pari päivää sitten. Hän on nimittäin turahdellut, pyörinyt ja hyörinyt erityisen paljon ulostaessaan jo parin viikon ajan. On varmaan ollut vaikea äkistää pökälettä, kun eturauhanen on painanut peräsuolta. Urpo-raukka! Onneksi lähiapteekista löytyi heti tänään ensimmäinen pakkaus lääkettä, niin Urpo saa pikaisen helpotuksen ongelmaan.

Kaikki tullee siis kuntoon pian, mutta tuon antibioottikuurin olisi suonut alkavan jo heti kynnen poiston jälkeen. Kärsän kanssa kävi ihan samallalailla, paitsi että Kärsä sai eläinlääkäristä mukaan antibioottireseptin, jolloin ei tarvinnut mennä vastaanotolle uudestaan sen takia. Se oli parempi ratkaisu, vaikka kaikista paras olisi, jos lääkkeet saisi tällaisen toimenpiteen jälkeen mukaan joka tapauksessa. Ehkä niin ei lain mukaan saa tehdä, mutta se olisi asiakkaalle kaikista jouhevin ratkaisu.

perjantai 17. elokuuta 2018

Karmea tossumoka

Urpolle kävi eilen sama juttu kuin Kärsälle keväällä. Emäntä laittoi Urpolle tossun jalkaan lenkin ajaksi liian tiukalle ja Urpon nilkka turposi siitä hyvästä ihan palloksi. Onneksi tällä kertaa ongelma oli jo tuttu, joten ei tarvinnut soittaa hädissään eläinlääkärille. Turvotus laski muutaman tunnin kuluessa ja nyt Urpon tassu on normaalin näköinen.

2018-08-17_07-05-13

Tai ei nyt normaalin, sillä kannuksen kynnen tilalla on edelleen punoittava tynkä. Eläinlääkärin ohjeissa luki, että tynkä kuivahtaisi noin viikossa, mutta kuivumista ei ole vielä havaittavissa. Tosin Kärsälläkin taisi mennä pari viikkoa ennen kuin haava kuivui sen verran, ettei ulkonakaan tarvinnut tossua. Urpo saa nyt olla öisin ilman sidettä, mutta päivisin sitä on melkein pidettävä, koska koirat ovat niin paljon ulkona.

torstai 16. elokuuta 2018

Kärsän kyyhkyilta

IMG-20180815-WA0000

Kärsä pääsi eilen illalla isännän kanssa kyyhkypassiin. Retki oli onnistunut, sillä lintuja tuli useampia ja Kärsä pääsi noutohommiin, mistä hän tykkää kovasti. Kärsä ei ehkä osaa noutaa tai luovuttaa ihan oppikirjojen mukaisesti, mutta homma hoituu joka tapauksessa, joten väliäkö sillä.

IMG-20180815-WA0001

IMG-20180815-WA0003

Kärsän kanssa on siitä tylsä olla passissa, että hän tuppaa vinkumaan vähän väliä. Hän ei vain voi sille mitään, että hän on kotonakin välillä aikamoinen itkupilli.

IMG-20180815-WA0002

IMG-20180815-WA0005

Aamulla isäntä lähti taas moneksi viikoksi reissuun, joten nyt on jahdit jahdattu vähäksi aikaa. Syyskuussa on kuitenkin tiedossa kanalintujahtia pohjoisessa, minne Urpokin pääsee mukaan.

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Yksityislenkillä

2018-08-15_06-07-44

Kärsä lähti vähän aikaa sitten isännän kanssa kyyhkyjahtiin, ja Urpo sai tyytyä pieneen iltalenkkiin. Periaatteessa Urpo olisi voinut lähteä mukaan jahtiin, mutta on se vähän hankalaa, jos tossu sattuu irtoamaan kesken noudon. Siispä Urpo saa odottaa kauden korkkaamista vielä tovin.

maanantai 13. elokuuta 2018

Prinsessakoira

20180808_160612

Urpon kynsi on alkanut parantua ihan hyvin. Se ei ole vielä kuivahtanut, mutta siihen meneekin kuulemma noin viikko. Kaikki olisi hyvin, jollei Urpo olisi varsinainen prinsessa, jonka tassuihin ei saa koskea. Kun Kärsällä oli sama tilanne, hän oli niin kiltti, niin kiltti, eikä valittanut, vaikka tassu oli tulehtunut ja turvoksissa.

2018-08-13_08-37-49

Kun side pitää vaihtaa tai laittaa tossu jalkaan, Urpo vinkuu ja kiljuu niin kuin tassua oltaisiin vähintään sahaamassa irti kokonaan. Hän vinkuu jo ennen kuin kipeään kohtaan on edes koskettu! Jos kauluri ei ole päässä ja Urpo on hetkenkin itsekseeen, hän repii siteen irti ja nuolee tassua. Nyt ei olisi varaa käydä niin enää kertaakaan.

lauantai 11. elokuuta 2018

Takakontissa lymyilijä

Kärsä on useampana päivänä hävinnyt pihalla ollessaan. Hänet on onneksi kuitenkin tavoitettu lymyilemästä niinkin lähellä kuin auton takaluukussa. Vaikka se olisi ollut täynnä kivilaattoja, niin aina näyttää löytyvän Kärsän mentävä aukko.

2018-08-11_08-39-47

perjantai 10. elokuuta 2018

Kyyhkyjä tähyilemässä

...mutta vain pellonreunalla, ei tositoimissa. Urpon tossujalka ei sinänsä estä lintujen noutamista, mutta isännällä on muita kiireitä, joten kyyhkyjahti saa nyt jäädä väliin ainakin toistaiseksi.

2018-08-10_04-43-00

Jahtionnea kaikille muille!

torstai 9. elokuuta 2018

Kynnen poisto vol. 2

Kärsältä poistettiin talvella kynsi takatassusta, ja nyt oli Urpon vuoro joutua samanlaiseen operaatioon. Onneksi Urpolla oli kynsi haljennut kannuksesta eikä varpaasta, koska kannusta on helpompi suojella lialta ja kosteudelta.

2018-08-09_11-18-18

Urpo lähti eilen heti aamusta isännän kanssa eläinlääkäriin Kärsän päästessä lenkille emännän ja pikkuveljen kanssa. Kun Urpo palasi kotiin, hän oli aivan surkeana, koska rauhoittava piikki vaikutti vielä. Hän käppäili hoippuvin askelin autosta sisälle eikä jaksanut juurikaan tervehtiä Kärsää, joka oli puolestaan hyvin innoissaan Urpon paluusta. Kärsää piti vähän komentaa jättämään Urpo rauhaan, mistä hän loukkaantui ja meni muutamaksi tunniksi autoon lymyilemään. (Takaluukku oli auki koko ajan.)

2018-08-09_11-18-05

Loppupäivän Urpo makoili vain sohvalla peiton alla eikä lotkauttanut korvaansa juuri millekään. Vasta illalla hän oli oma itsensä ja syöksyi ovelle vastaan oltuaan pari tuntia Kärsän kanssa kahdestaan kotona.

Hoito-ohjeena on sama kuin Kärsälläkin aikoinaan, eli tassu pitää pestä ja side vaihtaa päivittäin ja jos on yhtään merkkejä tulehduksesta, niin pitää ottaa yhteyttä eläinlääkäriin. Tässä on pian viikonloppu tulossa, joten toivottavasti tulehdus alkaa pian, jos on alkaakseen. Muuten joudumme jonnekin päivystykseen jonottamaan.

maanantai 6. elokuuta 2018

Ahneus iski

2018-08-06_08-14-40

Urpo bongasi yhtenä iltana pihalta paperinpalasen tms. ja meni nuuhkimaan sitä. Huomatessaan, että Kärsäkin oli kiinnostunut siitä Urpo nappasi sen äkkiä suuhunsa ja piti sitä siellä pitkät pätkät. Kun Kärsä ei osoittanut mitään merkkiä siitä, ettei häntä enää kiinnostaisi, Urpon oli pakko nielaista "aarre". Se ei onneksi tainnut olla mikään haitallinen esine, koska Urpon vatsa ei ole mennyt sekaisin.

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Hirveä härdelli

Isäntäväki oli tänään pari tuntia kaupoilla ja koirat sillä aikaa keskenään kotona. Ei ilmeisesti olisi kannattanut lähteä mihinkään, sillä siitä seurasi hirveä härdelli.

20180803_202717

Ulko-ovi oli jäänyt lukitsematta, joten koirat hyppivät sitä vasten kuullessaan auton ajavan pihaan ja pääsivät omin avuin ulos ennen aikojaan. Onneksi kukaan muu ei ajanut pihaan sillä aikaa, kun isäntäväki oli poissa kotoa, koska sillä olisi voinut olla pahat seuraukset, jos koirat olisivat juosseet ulos jonkun vieraan takia ja jääneet sinne haahuilemaan keskenään.

Kärsältä pääsi ilopissa lattialle siitä huolimatta, että hän oli päässyt ulos päästelemään jo ennen kuin isäntäväen auto oli kunnolla ajettu portista sisään. On se kumma, että 4,5-vuotias vielä kuseskelee lattialle! Koirat olivat myös saaneet vierashuoneen oven auki itse ja he olivat myllänneet sängyn niin pahasti, että koko petauspatja päiväpeittoineen oli lattialla.

Tavallaan liikuttavaa, että parin tunnin poissaolo saa aikaan niin voimakkaan reaktion, mutta toisaalta siihen riittää jo parin minuutin pihallakäynti. Urpo ei tainnut olla yhtä villi silloin, kun Kärsää ei vielä ollut, joten ilmeisesti koirat lietsovat toisiaan jollain tavalla.

perjantai 3. elokuuta 2018

Remppa-avustajat

Meillä on terassiremppa meneillään ja koirat ovat hieman ymmällään kaikesta. Ensin vanha terassi vietiin pois auringosta ja sitten vielä kuistin portaatkin purettiin!

2018-08-03_04-45-55

Onneksi tilalle tulee uusi ja entistä ehompi sekä ennen kaikkea isompi terassi, jolla voi rötvätä.

2018-08-03_04-45-20

torstai 2. elokuuta 2018

Tupla-aamu

20180801_051054

Eilen oli vähän erilainen aamu, sillä emäntä ei saanut unta ja lähti koirien kanssa lenkille jo neljältä. Kotona mittari näytti vain 16:ta astetta lämmintä, joten olisi voinut luulla, että ulkona olisi ollut tarpeeksi viileää, mutta mitä vielä - kun pääsimme kotipihasta vähän matkaa poispäin, niin Kärsä alkoi jo läähättää. Teimme kuitenkin reilun tunnin lenkin.

20180801_051234

Pikkuveli heräsi kuuden aikaan, joten koirat pääsivät kahdeksalta uudestaan lenkille, tällä kertaa isännän ja pikkuveljen kanssa. Silloin olikin jo niin kuuma, että koirat läähättivät oikein kunnolla palatessaan.

Ei kyllä tule yhtään ikävä hellettä sitten kun se vihdoin hellittää! Tylsää nousta aamulla aikaisin ja jättää aamupalakin väliin vain siksi, että ehtisi lenkille ennen pahinta paahdetta.

keskiviikko 1. elokuuta 2018

Yhteiset lelut

WC-paperirullat ovat ilmeisen hyviä leluja sekä taaperoille että koirille. Kärsä ei voinut uskoa, että pikkuveli sai rullan ensin ja ettei sitä saanut ottaa tuosta vain.

2018-07-31_01-43-09