Onnea voittajalle!

Tämän vuoden Junkkarin finaali käytiin eilen ja voittajaksi selviytyi Jakkilan Koda eli Urpon ja Kärsän Kuura-ystävättären veli. Onnea sekä voittajakoiralle että omistajalle ja kasvattajalle!

Tänä vuonna olisi ollut Kärsän vuoro mennä Junkkariin, mutta jätimme sen suosiolla väliin monista syistä. Ensinnäkin Kärsä oli viikonloppuna vielä antibioottikuurilla puremajälkien takia ja hänellä on vielä tikitkin naamassa. Toiseksi Kärsä ei olisi vielä ollut tarpeeksi kypsä moiseen koitokseen - vaikka haku onkin ollut tänä syksynä jo vähän parempaa kuin vuosi sitten, niin kaikki muu on vielä vaiheessa. Kolmas syy on se, että emme ole ilmoittaneet Kärsää Suomen Kennelliiton jäseneksi vieläkään, hän on siis vain Hollannin rekisterissä. Junkkarissa taitaa kyllä olla ulkomaalaisiakin koiria (?), mutta asian selvittäminen ei kiinnostanut siitä syystä, että Kärsä ei luultavasti olisi päässyt alkueriä pidemmälle. Onneksi Pätkis-sisko oli edustamassa Hollannin tuonteja.


Urpo Junkkarissa 2012, kuva H. Huttunen

Ystäviäkö taas?

Urpo ja Kärsä palasivat eilen kotiin pohjoisesta polkuanturat hajalla ja Kärsä tikit silmäkulmassa. Tunnelma on ehkä hieman "varovainen" vielä. Sohvalle ei saa tulla samaan aikaan isäntäväen kanssa, eikä toinen saa tulla lähelle, jos toista rapsutellaan.

Koirakuiskaaja César Millán kirjoittaa nettisivuillaan, että jos lauman johtaja alkaa tappelun jälkeen pelkäämään ja odottamaan kauhulla seuraavaa tilannetta, niin kireä tunnelma välittyy koirille, jolloin ne hermostuvat toisilleen uudestaan suuremmalla varmuudella kuin silloin, jos lauman johtaja on niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kuulostaa erittäin järkevältä neuvolta, mutta helpommin sanottu kuin tehty!



Urpo on toki ennenkin kyräillyt Kärsälle, esimerkiksi aina ruuan jälkeen. Silloin Urpo menee häntä pystyssä koirien patjalle kyttäämään, kun Kärsä kipittää seinänviertä pitkin korvat luimussa tarkistamaan Urpon tyhjän ruokakupin. (Usein kuppi on ehditty ottaa pois, mutta Kärsän pitää silti käydä Urpon ruokailupaikassa tarkistamassa, ettei sinne vaan ole jäänyt mitään.)



Tänään koirat olivat isännän kanssa kalassa. He nukkuivat veneen keulassa manttelit yllään ihan toistensa vieressä, joten kyllä he sietävät toisiaan hyvin edelleen. Nyt täytyy olla peukut pystyssä, ettei Kärsä yritä isotella Urpolle, vaan tajuaa pysytellä pahnanpohjimmaisena.

Erittäin ikävä uutinen

Pohjoisen metsästysreissu lähenee loppuaan tältä erää, eikä ikäviltä tapahtumilta valitettavasti vältytty. Urpo puri eilen Kärsää naamaan niin, että Kärsä piti viedä eläinlääkäriin tikattavaksi.

Kyseessä oli toinen kerta, kun Urpo puri Kärsää. Ensimmäinen kerta sattui juuri ennen reissua täysin samanlaisessa tilanteessa: Urpo oli isännän rapsuteltavana, ja Kärsä tuli siihen viereen, jolloin Urpo hyökkäsi ja puri. Ensimmäisellä kerralla Kärsällä tuli kuonoon pieni vekki, josta selvittiin puhdistamisella, mutta eilen siis tosiaan piti lähteä eläinlääkäriin, missä Kärsä sai pari tikkiä sekä antibioottikuurin.





Jos tällaista alkaa sattua useammin, niin sitten meidän on vakavasti mietittävä sitä, voimmeko pitää molemmat koirat. On perheitä, joissa koirat pidetään aina toisistaan erillään, mutta sellaiseen emme ole valmiita. Jospa tilanne rauhoittuisi tästä. Tähän mennessä Kärsä on AINA alistunut Urpolle eikä Urpon ole koskaan ennen tarvinnut muuta kuin rähähtää vähän. Mikä lie sitten muuttunut, kun nyt on otettu hampaat käyttöön... Ehkä jotain ihmissilmälle näkymätöntä viestintää. Kärsä täyttää alkuvuodesta kaksi, joten ehkä hän alkaa nyt olla siinä iässä, että hän kokeilee rajojaan. Mutta meidän silmissämme Kärsä on aina ollut todella kiltti ja hyväluonteinen ja tullut hyvin toimeen toisten koirien kanssa.

Koirat palaavat huomenna kotiin emännän luo, joka odottaa heitä sydän tuhannen pirstaleina.

Urpo takoo tulosta

Urpo on päässyt heti ensimmäisenä metsäpäivänä vauhtiin. Hänelle pudotettiin tänään akkateeri, ja kuten kuvasta näkyy niin Urpo on hyvin tyytyväinen elämäänsä tällä hetkellä!

Matkaan mars!

Tänään on se kauan odotettu päivä, jolloin Urpo ja Kärsä pääsivät lähtemään kohti pohjoista. Urpo auttoi isäntää pakkaamaan eilen illalla hattu päässä. Hyvää matkaa mamman mussukoille!

Sairastuvalta päivää

Kanalintukausi alkoi tänään, ja Urpolle ja Kärsällekin koittaa pian h-hetki. Isännän työvelvoitteiden takia he eivät pääse aloitukseen, mutta lähtevät kohti pohjoista ensi viikolla. Sen takia onkin kurjaa, että kumpikin koira on loukannut itsensä. Urpon tassuun tuli haava muutama päivä sitten eikä se parantunutkaan heti. Tassusta tuli verta vielä sen jälkeen, kun se oli muka jo parantunut, ja Urpo joutuu nyt pitämään tossua jalassa.





Kärsä puolestaan hölmöili itselleen haavan keskelle päälakea eräänä iltana, kun otimme frisbeen esille pitkästä aikaa. Kärsä kuumeni siitä välittömästi ja juoksi hurjana ympäri pihaa. Kerran hän lähti juoksemaan täyttä päätä katsomatta eteensä ja törmäsi veneen traileriin. Kärsä ei päästänyt inahdustakaan, mutta koko vene heilui trailerin päällä, joten tällin on täytynyt olla aika kova. Kärsä olisi jatkanut frisbeehommia ja masentui, kun lempilelu pistettiin pois. Hän joutui tarkkaan syyniin vahingon jälkeen, mutta hänestä ei kyllä huomannut lainkaan, että mitään olisi tapahtunut.

Ensi vuonna täytyy pitää koiria jossain pumpulissa koko elokuun, ettei käy mitään vahinkoa juuri ennen kauden alkua!

Räkyttäjät

Urpo ja Kärsä ovat joskus aivan levottomia kotona, etenkin jos joko isäntä tai emäntä on poissa kotoa. Heidän täytyy kuunnella kaikkia vähäisiäkin ääniä ja rynnätä ovelle räkyttämään aina, kun talon ohi ajaa auto. Asumme päättyvän tien varrella eikä meidän ohi aja kuin yksi naapuri. Silti sitä yhtäkin pitää aina haukkua, jos tunnelma on levoton. Kerran he kyttäsivät ikkunasta pihalle ja haukkuivat ihan joka rasahdusta niin kovasti, että heidät piti teljetä vierashuoneeseen rauhoittumaan. He olivat aivan noloina ja masentuneina, kun pääsivät pois sieltä!

Remmiratkaisu

Koska sopivia tekstiiliremmejä ei ole löytynyt rikkinäisten tilalle, niin asia jäi sikseen, kunnes lähimarketista löytyi ratkaisu: uudet lukot! Nyt ongelmana on enää uusien lukkojen kiinnittäminen vanhojen tilalle. Ehkäpä hoviompelijalla olisi jokin ratkaisu, joka auttaisi ompelutaidottomia?

Veneilemässä

Kävimme eräänä päivänä veneilemässä Kemiön suunnalla. Juuri kun olimme pääsemässä venerantaan, niin alkoi sataa aika kovasti, mutta uhmasimme säätä ja lähdimme silti vesille. Veneessä ei ole minkäänlaista hyttiä, joten jouduimme matkustamaan taivasalla. Ihmisille se ei ole mikään ongelma, kun on kunnon goretexit yllä, mutta hienohelmakoirille sade oli vähän ikävä juttu.





Urpo halusi koko ajan matkustaa keulassa ilmaa nuuhkien, koska sateensuojaa ei tosiaan ollut saatavilla. Urposta nyt tietää, ettei hän hyppää mereen, mutta Kärsää täytyi pitää silmällä. Onhan hän ennenkin hypännyt mereen takki päällä kalojen perässä.



Rantauduimme autiolle saarelle pitämään sadetta ja samalla koirat saivat juosta vapaana. He kyllä juoksivat ja pitivät hauskaa. Kerrankin sai olla ihan huoletta, kun ei ollut sitä vaaraa, että törmäisimme muihin ihmisiin tai koiriin!







Sitten kun sade oli lakannut, niin lähdimme taas ajelemaan veneellä ja kalastelemaan päivällistä. Koirat olivat ihan läpimärkiä ja heille piti laittaa takit päälle. Ennen pitkää he kävivät veneen pohjalle nukkumaan. Kärsä nousi tosin aina silloin tällöin penkille katsomaan, kun isäntä sai kalaa.



Kotona huomasimme lattialla verisiä jälkiä. Urpolla oli varpaiden välissä vuotava haava, joka onneksi parani äkkiä. Putsaaminen ja Bacibact riittivät tällä kertaa.

Urpon supiyllätys

Nyt kun koirien kiinnipitoaika on päättynyt, niin olemme pitäneet Urpoa ja Kärsää vapaana metsästysseuran mailla. Kerran kävi niin, että Urpo hävisi melko pian irti päästyään jonnekin metsän siimekseen ja alkoi haukkua oudosti. Isäntä lähti äkkiä katsomaan mikä Urpolla on hätänä. Haukku olikin seisontahaukkua - Urpo oli bongannut supikoiran keskellä kirkasta päivää!





Tarkkasilmäiset saattavat huomata, että kuvissa ei komeile Urpo vaan Kärsä, joka odotti loitommalla kunnes Urpo ja isäntä saivat supin hengiltä. Kärsä ei ollut ennen nähnyt supia, jos ei lasketa niitä, jotka roikkuvat kotona odottamassa hoviompelijamme käsittelyä, joten hän sai treenata noutamista. Se meni ihan hyvin, eikä Kärsä aristellut tarttua supikoiraan ja kantaa sitä.

Uusi pakkomielle

Nyt kun Kärsän rakas frisbee on mennyt takavarikkoon, niin hän on ottanut tennispallon lempilelukseen. Sitä pitäisi olla heittämässä koko ajan. Onneksi pallo on sen verran kulunut, että se varmaan menee lopullisesti kaputt pian.