Koiruli sai nopean häädön pois sohvalta, mutta se ei estänyt häntä yrittämästä aina uudelleen ja uudelleen. Kun isäntä oli lähtenyt satamaan ja emäntä lenkille, niin Urpo päätti pienellä päällään, että kun silmä välttää, sohvalle saa mennä. Edes tuoliviritelmät sohvalla eivät estäneet häntä. Nyt täytyy keksiä järeämmät aseet, jottei vaalea sohvamme mene pilalle.
Juhlapäivän kunniaksi saimme vieraaksemme lapsiperheen, joka asui ennen naapurissamme. Kolmevuotias poika ja vuoden ikäiset kaksostytöt eivät oikein uskaltaneet silittää Urpoa, mutta saivatpahan ihastella kauempaa. Onneksi meillä on tiedossa seuraava "uhri" eli tuttu lapsiperhe, jonka lapset ovat vähän isompia ja varmasti voivat opettaa Urpolle, miten lasten kanssa ollaan.
Iltapäivällä saimme lisää vieraita, kun Bertta-mummo tuli taas kyläilemään. Tällä kertaa koirat leikkivät jo keskenään kuin vanhat ystävät. Urpo fanitti Berttaa ihan täysillä, Bertta puolestaan antoi hellää palautetta aina kun pennun liikkeet kävivät liian tunkeileviksi.
Oi miten ihana kaveri! Voisikohan sitä vähän lähestyä?
Hui, se katsoi tännepäin! Taidan poistua takavasemmalle.
Täältä kauempaa on hyvä huudella korvat hulmuten.
Olen aivan pieni maanmatonen!
Huh, pääsinpäs pinteestä! Nyt voin taas kikkailla!
Ai kun sillä on ihana keppi! Mitenköhän saisin siitä edes pienen palan itselleni?
Ehkä saan sen, jos tarpeeksi kauan vaanin!
Vai auttaisikohan, jos pyytäisin nätisti?
Nyt se käänsi pään, voin siis ihan nopeasti nuuhkaista keppiä!
Ehkäpä voin harhauttaa Bertan pois kepin luota kikkailemalla.
Se tepsii!
Pahus! En saanut keppiä, mutta jospa näykkäisin hännästä vähän...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti