Ensimmäiset kotipäivät

Nyt Urpo on ollut kotona melkein kaksi vuorokautta. Tähän mennessä emme ole tehneet mitään kovin erikoista. Aika menee pääasiassa nukkuessa, syödessä ja leikkiessä. Ensimmäinen yö oli hieman levoton, mikä johtui kyllä enimmäkseen siitä, että Urpo ei malttanut nukkua vaan halusi leikkiä. Oma koppakaan ei ollut mieleinen vaan siitä piti koko ajan pyrkiä sohvalle emännän viereen. Sohvalle ei kyllä ole mitään asiaa, joten yritykset lytättiin tiukalla kiellolla. Lopulta pienokainen nukahti.



Ensimmäisenä aamuna jouduimme heti lähtemään autoilemaan, kun isäntä piti viedä Auranlaakson ABC:lle, missä odotti kyyti kohti pääkaupunkia ja opintoja. Jäin siis Urpon kanssa yksin ja jouduin vielä ajamaan kotiinkin ABC:ltä kahdestaan riiviön kanssa. Se meni vastoin ennakkoluuloja oikein hyvin: köytin Urpon kopan kiinni pelkääjän paikalle turvavyöllä, ja Urpo nukkui koko matkan. Hänestä tulee ilmiselvä autoilijakoira!

Kotiin päästyämme nukuimme vielä pienet päikkärit ja sitten tulikin kummitäti käymään. Urpo meinasi heti joutua dognappauksen uhriksi, sillä kummitädillä oli juuri sopivan kokoinen laukku mukana. Urpo olisi varmasti lähtenyt mukaan mielellään. Hän ei ollenkaan vierastanut uutta ihmistä vaan kiipesi syliin kuin paraskin ystävä. Kummitäti toi tullessaan omien koiriensa varakuppeja, ettei Urpon tarvitse syödä ja juoda kipoista. Isojen kuppien ongelmana on vain se, että Urpon korvat uivat niissä.

Iltapäivällä saimme lisää vieraita, kun eräät kaverimme tekivät tikusta asiaa ja poikkesivat pyöräretkellään meillä. Urpo saikin heiltä paljon tuliaisia, mm. köyden ja puruluun.





Urpo on ollut kova poika syömään. Hän kyttää aina ruokaansa, kun menen keittiöön. Olen antanut hänelle ruokaa neljästi päivässä: liotettuja nappuloita ja riisiä. Lisäksi olen antanut kananmunankeltuaisia joka aterialla, koska niiden pitäisi rauhoittaa löysää vatsaa. Ulosteen mukana on tullut joka kerta hieman vertakin, mutta ehkäpä verenvuoto lakkaa keltuaisten myötä. Kakka on ainakin ollut melko kiinteää viime kerroilla.

Viime yö meni paljon paremmin kuin ensimmäinen. Urpo nukkui suurimman osan ajasta, vaikka aluksi pitikin pureskella kopan reunoja. Kun nousin aamulla seitsemän aikaan, en ollut uskoa silmiäni: lattialta ei löytynyt yhtään vahinkoa! Kiikutin Urpon pikavauhtia pihalle, jonne hän tekikin heti ykköset ja kakkoset. Onneksi meillä on suojaisa takapiha, jolle eivät autot pääse. Siellä on hyvä ulkoilla Urpon kanssa.







Yksinoloa on ehdottomasti harjoiteltava enemmän. Urpo on hieman huomionkipeä ja haluaa koko ajan olla lähellä. Hänellähän ei ole asiaa makuuhuoneeseemme, joten oven edessä on este, ettei hän tule sinne lainkaan. Tänään silitin pyykkejä makuuhuoneessa niin, että ovi oli auki ja Urpo näki minut koko ajan. Hän vinkui ja vikisi melkein koko ajan. Olin niin kuin mitään ei olisikaan ja tulin pois vasta, kun hän oli hiljaa. Seuraava askel lienee se, että menen makkariin ja laitan oven kiinni. Sitten pitääkin pikku hiljaa alkaa lähteä ulko-ovesta ulos. Sitä lienee helpompi harjoitella sitten, kun isäntä on palannut kotiin eli huomenna, koska nyt annan Urpon käsittämättömän söpöyden vedota minuun liikaa. En yksinkertaisesti henno jättää pientä yksin! Mutta ei auta, pakko sitä on harjoitella kunnolla ennen kuin Urpo jää kesäkuussa yksin koko päiväksi.

Loppuun vielä epätarkka kuva aamu-unisesta koirasta, jolla jäi huuli hassusti: