Joulukyläilyä

Tänä vuonna tapaninpäivä oli kyläilypäivä ja Urpokin joutui heräämään aikaisin, vaikka hän on tottunut nukkumaan aamupissan jälkeen ainakin puoleenpäivään asti. Hänelle puettiin takki päälle, koska ulkona oli kova pakkanen eikä autokaan ollut lämmin. Tie vei ensin Bertan luo aamupuurolle.



Bertta ja Urpo kiljuivat välillä kilpaa, kun oli niin kova hinku ulos tai jonnekin. Muuten vierailu sujui rauhallisesti.



Kun olimme lähdössä jatkamaan matkaa, Bertta tuli pihalle saattelemaan ja kierimään lumessa. Bertta haluaisi niin kovasti peuhata hangessa oikein kunnolla ja juosta lumipallojen perässä, mutta yhdeksänvuotias ei oikein enää taivu sellaisiin leikkeihin.

Seuraavaksi suuntasimme Roope-jackrusselin luo Tammisaareen. Urpo alkoi melkein heti jäykistellä ja nosti lyhyet karvansa pystyyn, eikä aikaakaan kunnes rähinä oli jo päällä. Ei tosin Roopen puolesta, mutta Urpon hermot eivät kestäneet pari vuotta vanhemman, erittäin eloisan uroksen koheltamista.



Urpo joutui siis karanteeniin portin taakse. Sieltä hän katseli suurilla silmillään, kun istahdimme pöydän ääreen kahville. Heti kun isäntä katosi näköpiiristä, Urpo alkoi nyyhkyttää hiljaa. Kahvittelu ei onneksi kestänyt kauan, ja Urpo pääsi ulos kikkailemaan. Lunta oli niin paljon, että jopa seisojan kokoinen koira meinasi upota kinokseen.





Kotiin päästyämme Urpolla oli kauhea nälkä, vaikka hän oli syönyt Roopen kupin tyhjäksi Tammisaaressa. Hän sai ison annoksen maittavaa muonaa, minkä jälkeen hän rojahti sohvalle kuorsaamaan. Kyläily on rankkaa puuhaa, mutta onneksi joulu on vain kerran vuodessa!