Rekulla ja Villalla on kivi, jonka päälle hypätessä saa aina herkkua.
Urpo ei ymmärrä mokomasta kivestä mitään ja vaati itselleen herkkuja maan kamaralta.
Välillä tuntui siltä, että meillä oli vain kaksi koiraa mukana, Rekku ja Villa, sillä Urpo juoksi pitkiä matkoja pitkin pusikoita niin, ettei häntä näkynyt ollenkaan. Jostain hän aina putkahti esille kuitenkin. Eräällä polulla hän juoksi siksakkia eli ensin oikealle metsikköön, sitten polun yli ja vasemmalle metsikköön. Tämä kuvio toistui monta kertaa.
Pysähdyimme eräälle peltoaukealle, koska Villa ja Urpo löysivät viimein yhteisen sävelen ja painivat ja ajoivat toisiaan takaa. Urpo leikki hyvin ovelasti huomattuaan, ettei Villa pysy hänen vauhdissa mukana. Hän ei pinkonutkaan enää täysillä vaan himmaili vähän, jotta Villa ei luovuttaisi heti.
Urpolla oli koko ajan kauhea kiire. Joissakin kohdissa hänet oli pakko laittaa remmiin, ettei hän olisi juossut auton alle tai toisten pihoille. Silloin hänelle tuli entistä kovempi kiire ja hän veti remmissä niin paljon, että hänet piti köyttää Rekun remmin avulla emännän vyötärön ympärille. Nyt alkaa kuonopannan hankinta jo houkuttaa, sillä Urpon vetämistä on joissakin tilanteissa mahdotonta saada kuriin. Hän osasi välillä jo seurata hienosti remmissäkin, mutta se on jatkuvasta harjoittelusta huolimatta päässyt unohtumaan.
Sadesäästä johtuen koirat olivat lenkin jälkeen aivan märkiä ja kuraisia. Heidät oli pakko pestä pihaletkulla, josta tulee vain kylmää vettä. Urpon turkki oikein höyrysi pesun jälkeen, kun kuivattelimme pihalla. Menimmekin pian sisälle ja laitoimme Urpon nukkumaan taljan alle. Siellä hän tuhisi tyytyväisenä, kunnes oli aika lähteä kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti