sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Ihme on tapahtunut!

Urpo oli tänään nelisen tuntia yksin kotona isäntäväen menojen aikana. Makuuhuoneen ovi oli jäänyt auki, mutta hän ei ollut ilmeisesti käynytkään kynnyksen väärällä puolella, sillä kaikki tavarat olivat paikoillaan ja ehjinä!

Olimme evakuoineet makkariin läppärit, kaukosäätimet ja huonekasvit, ja lisäksi sieltä ovat anoneet turvapaikkaa dvd- ja cd-levyt, pari pientä pöytää sekä muutama tyyny ja peitto, joten tuhottavaa olisi ollut yllin kyllin. Eteisessäkin oli muutamat kengät, mutta Urpo ei ollut koskenut niihinkään. Ainoastaan eteisen matto oli siirtynyt metrin verran sivuun. Toivottavasti tämä tarkoittaa sitä, että Urpo alkaa edistyä, jotta voimme pian alkaa elää normaalia elämää ja pitää tavaroitamme esillä silloinkin, kun emme itse ole kotona!

1 kommentti: