Ennen rokotusta kävimme pienellä kaupunkilenkillä. Menimme Förillä Aurajoen yli, ja Urpo oli yhtä kiltisti kuin viimeksikin. Förillä tapasimme miehen, joka sanoi omistavansa kolme ja puoli kuukautta vanhan lyhkäriseisojan. Lauttamatka oli niin lyhyt, että en tullut kysyneeksi häneltä, mistä hän on pentunsa hankkinut, mutta sen verran ehdimme jutella, että hän varoitteli emäntää seisojien luupäisyydestä. Se on kyllä jo huomattu!
Tois puol jokke meitä odotti jätskikioski, jonka karhumainosta Urpo pelkäsi. Hän päästi pari miehekästä haukahdusta ja tanssi hetken aikaa karhun ympärillä, kunnes totesi sen vaarattomaksi. Hän on muutenkin alkanut olla epäluuloinen kaikkea outoa kohtaan. Esimerkiksi metsänreunaan pysäköity skootteri on saanut hänet olemaan varuillaan jo parikin kertaa. Koitamme kulkea ohi niin kuin mitään ei olisikaan, jotta hänkin rauhoittuisi.
Itse rokotus meni yhtä hienosti kuin kaksi edellistäkin. Urpo ei edes huomannut pistosta, kun emäntä syötti hänelle nameja samalla. Hän makoili ihan tyytyväisenä pöydällä ja olisi voinut vaikka nukahtaa siihen toimenpiteen jälkeen. Hän kävi lääkärissä ollessaan vaa'allakin: 18 kiloa!
Tänä iltana meno on jatkunut ihan yhtä villinä kuin aiempinakin iltoina. Nukkuukohan Urpo koko päivän ollessaan yksin, kun virtaa tuntuu riittävän loputtomiin? Onneksi isäntä palaa tänään kotiin reissuiltaan, niin Urpolla on loppuviikon seuraa päivisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti