Reitti oli paikoitellen melkoisen kurainen. Koirat olivat ihan innoissaan rypemässä joka ojassa, ja Dumlekin alkoi muistuttaa väritykseltään Urpoa! Lyhkäreiden turkilla on kuitenkin onneksi ihmeellinen ominaisuus: se puhdistuu itsestään. Kun palasimme autolle, koirat olivat jo ihan puhtaita.
Kun kuvaa kännykkäkameralla kahta erittäin nopeasti liikkuvaa hahmoa, suurin osa kuvista on pelkkää suttua. Ei toivoakaan, että riehuvista seisojista saisi tarkkoja kuvia!
Dumle löysi ihanan kepin (tai pikemminkin oksan) reitin puolivälin paikkeilta. Urpo kiinnostui siitä tietysti suunnattomasti ja tarrasi kiinni toisesta päästä.
Siitähän Dumle ei tykännyt! Hän yritti pitää kepin itsellään, mutta Urpo-paholainen roikkui mukana väkisin.
Lopulta kepistä riitti kuitenkin molemmille, kunnes oli aika jatkaa matkaa.
Pienen riehumisen jälkeen saavuimme näköalapaikalle, missä Dumlen emäntä laittoi riiviöt kuriin ja sai heidät poseeraamaan hetkeksi. Aurinko paistoi epäedullisesti suoraan kameraan, mutta kuvakulmaa ei todellakaan olisi voinut vaihtaa, sillä koirien paikallaan pysyminen oli niin hiuskarvan varassa. Jos Urpolla olisi pöksyt, hän ei taatusti pysyisi niissä, kun häiriötekijänä on Dumle!
Ensi viikolla ehdimme toivon mukaan vielä järjestää koirille treffit, sitten Urpo lähteekin jo pohjoiseen koko syksyksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti