Tilanteen rauhoittamiseksi lähdimme käymään läheisessä koirapuistossa. Sekä Urpo että Bertta oli erittäin innostunut lähtemään ulos ja ovella olikin pienoinen ruuhka.
Oli hieman vaikea kulkea kahden 30-kiloisen nelivedon kanssa, mutta selvisimme puistoon. Siellä olleet kaksi pikkukoiraa tekivät heti vapaaehtoisesti tilaa isoille pedoille.
(Marraskuun sateisessa pimeydessä on vaikea saada tarkkoja kuvia.)
Kotiin palattuamme koitti seuraava mielenkiintoinen tilanne, kun koirilla oli nälkä. Bertta söi oman pikkuruisen annoksensa alta aikayksikön. Urpo ei ollut siinä vaiheessa kuin päässyt alkuun ruokansa junttaamisessa, joten eiköhän Bertta mennyt viereen kytikselle, että josko Urpolta jäisi jämiä. Siitähän Urpo hermostui ja hotki ruokansa ennen näkemättömällä vauhdilla.
Kun Bertta tuli liian lähelle, Urpo ärähti oikein kunnolla ja väläytti hampaitakin. Bertta oli hetken aikaa ihan pöllämystynyt, että miten tuo pieni rotta voi olla niin julkea, mutta olisi varmasti antanut samalla mitalla takaisin, ellei tappelua olisi keskeytetty siihen paikkaan. Molemmat saivat komennon mennä maahan ja ruuat pantiin pois odottamaan rauhallisempaa hetkeä.
Bertta otti siis paikan haltuunsa heti kättelyssä (tai itse asiassa jopa ennen kättelyä), mutta se hänelle suotakoon. Bertta täyttää ensi kesänä jo kunnioitettavat 10 vuotta, jos luonto suo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti