Villan ja Rekun isäntä jäi kyydistä Hämeenkyrössä, koska siellä oli Puoli-Pirkka-hiihdon lähtö. Tauko oli Urpolle mieleinen - hän ehti tyhjentää suolen ja kikkailla banaaninkuoren kanssa. Hän ehti myös riemastua aivan suunnattomasti, kun emäntä palasi hänen luokse käytyään nurkan takana ja oltuaan poissa näkyvistä noin puoli minuuttia. Hän hyppi ja pomppi ainakin tuplasti sen ajan, jonka emäntä oli ollut poissa. Koirien ilo on niin vilpitöntä!
Seuraava pysähdyspaikkamme oli Kankaanpää, missä kävimme kyläilemässä pienen sukulaistytön luona. Tytöllä on pienoismallit kaikista läheisten sukulaisten koirista, ja toki kokoelmaan piti lisätä pikku-Urpokin. Valitettavasti ihan Urpon näköistä ei löytynyt mistään, joten hätäratkaisuna veimme valkoisen koiran, joka piti värittää Urpon väriseksi. Myöskään ruskeaa tussia ei kuitenkaan löytynyt, joten oli tyydyttävä pronssiin. No, koira näyttää ainakin etäisesti Urpolta...
Villa, Urpo, Bertta ja Rekku
Taiteilijavanhempien tyttö oli piirtänyt koirista muotokuvat, tässä Urpo.
Urpo meni välillä lastenhuoneeseen aurinkoon lepäämään.
Kankaanpäästä suuntasimme Tampereelle hakemaan maaliin päässyttä Rekun ja Villan isäntää. Siellä tapasimme järjestysmiehen, joka ihastui Urpoon. Miehen pojalla on kuulemma 13-vuotias saksanseisoja, joten ei ihmekään, että hän kiinnitti huomion nimenomaan Urpoon, vaikka Villa ja Rekkukin olivat mukana.
Huikean kaunista päivää olisi toki mielellään voinut viettää ulkoilmassakin, mutta reissupäivä oli ihan hyvä kokemus Urpolle. Oli todella mukava huomata, että autoomme mahtuu kolme isoa koiraa vähän pidemmänkin reissun ajaksi. Kiitos kuuluu tietysti myös koirille, koska he olivat niin kiltisti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti