Huomaa Dumlen korvat!
Jamuaminen alkoi heti Dumlen kotipihalla, emmekä meinanneet saada koiria kuuntelemaan meitä lainkaan. He juoksivat pitkin peltoa ja pihaa eivätkä kuulleet mitään, vaikkei edellisestä tapaamisesta edes ollut kauan.
Huomaa Urpon huuli!
Teimme melkein kahden tunnin lenkin metsässä. Onneksi lunta ei vielä ollut niin paljon, että se haittaisi menoa. Löysimme nätin puron ja hakkuuaukean, joka osoittautui yllättävän vaikeakulkuiseksi - siis kömpelöille ihmisille, ei koirille.
Urpo intoutui syömään lunta.
Dumle alkoi himmailla lenkin loppupuolella, ja huolestuimme hänestä jo hieman. Mistään kuolemanvakavasta ei kuitenkaan näyttänyt olevan kyse, koska hän jaksoi edelleen kurittaa Urpoa.
Pallo hukassa?
Urpo nousi muutaman kerran Dumlen selkään kielloista huolimatta. Dumle ei vielä oikein osannut puuttua siihen kunnolla, mutta eiköhän hän opi. Ensimmäisten juoksujenkin pitäisi pian tulla, koska Dumle on jo 10 kuukautta vanha. Se onkin sitten Urpolle ikävämpi juttu, sillä juoksujen aikana hän ei tietenkään voi tapailla Dumlea.
Urpo saamassa köniin
Lenkin jälkeen koirat saivat painia pellolla vielä vähän aikaa. Yllättävän hyvin heillä riitti virtaa, vaikka olimme ulkoilleet jo pitkään. Urpo innostui haukkumaan jotakin ja innostui sitten vielä lisää, kun oma haukku alkoi kaikua. Hän vastasi oman haukun kaikuun haukkumalla vielä kovempaa. Onneksi Urpo on yleensä aika hiljainen poika, ei hauku kotona eikä ulkona.
Kotiin päästyämme Urpo hyppäsi sohvalle kuorsaamaan.
Jos hyvin käy, niin näemme Dumlen jälleen huomenna. Urpon täytyy joka tapauksessa päästä huomenna kuluttamaan energiaa aamupäivällä, koska hän jää koko illaksi yksin kotiin emännän iltavuoron takia. Jännityksellä odotamme, mitä hän keksii tuhota pitkän illan aikana...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti