Metsässä lenkkeily on nyt ollut jo muutaman viikon kokonaan tauolla lumen takia. Muuten lumi ei haittaisi mitään, mutta lastenvaunujen työntäminen on turhan raskasta lumessa, joten lenkkeilemme toistaiseksi vain kunnon teitä pitkin.
Meillä on yksi hyvä vakiolenkki, joka on noin 8,5 kilometriä pitkä. Se menee asuinalueen läpi, joten siellä on paljon haisteltavaa koirille. Reitin varrella näkyy paljon keltaista lunta, mutta vastaantulijoita on kuitenkin hyvin vähän, sillä etenkin arkisin saamme kävellä koko lenkin ylhäisessä yksinäisyydessämme.
Silloin tällöin käy kuitenkin niin, että joku muu sattuu samaan aikaan lenkille. Esimerkiksi tänään vastaan tuli yhteensä seitsemän koiraa, mikä on kyllä täälläpäin minkä tahansa reitin ehdoton ennätys. Sen takia Kärsä onkin kauhea remmirähjä, kun vastaantulijoita on niin vähän. Metsässä vaihdamme suuntaa, jos joku tulee vastaan, mutta tällä uudella vakioreitillä se ei oikein onnistu, koska monessa kohdassa on molemmilla puolilla taloja ja pihoja, eikä lenkistä tulisi kovin järkevä, jos tekisi u-käännöksen. Kärsä saa nyt siis siedätyshoitoa, jota hänen olisi pitänyt saada jo neljä vuotta sitten....
On todella inhottavaa ja surullista, että tilanne on mennyt siihen, että meidän täytyy pakoilla muita koiria. Urpon kanssa tilanne oli eri, koska asuimme hänen pentuaikoinaan Turussa, missä hän näki muita koiria joka lenkillä. Kärsä ei yksinkertaisesti ole tottunut muihin koiriin samalla tavalla ja riehaantuu aina ja lietsoo joskus Urponkin mukaan räyhäämään. Isännän kanssa he käyttäytyvät melko hyvin, mutta emännän kanssa he eivät koe tarvetta totella mitään käskyjä. Ehkäpä toisten koirien kohtaaminen alkaa sujua paremmin nyt, jos jatkamme lenkkeilyä ihmisten ilmoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti