Nyt on hyvin kurja aika vuodesta, koska valo on aika vähissä. Aamulenkit täytyy tehdä otsalampun kanssa, meillä landella ei nimittäin ole katuvaloja lainkaan. Tänä aamuna kävelimme Urpon kanssa pitkin tietä, kun yhtäkkiä otsalampun valoon osui silmäpari. Siinä pomppasi emännällä sydän kurkkuun ja Urpo sai äkkiä käskyn kääntyä takaisin, olimme tosin muutenkin jo kääntymässä kotiinpäin. Urpo ei olisi huomannut mitään, ellei emännän ääni olisi kuulostanut niin oudolta ja panikoivalta. Ei Urpo siltikään huomannut paikoilleen jähmettynyttä eläintä pusikossa, mutta hieman oudosti hän katsoi ja totteli käskyjä heti. Voi kun tulisi edes lunta, niin näkisi jotain aamulenkilläkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti