Yhteinen saalis
Kiersimme toiselle puolelle lampea välttääksemme käärmeen. Rollo jäi autoon vinkumaan seisojien riehuessa jälleennäkemisen riemusta. Kokeilimme sellaista temppua, että yksi ihminen talutti molempia koiria, ja se tepsi Urpoon. Hän käveli oikein nätisti eikä vetänyt pahemmin.
"Saanko minäkin mennä?"
Tällä kertaa meillä oli molemmille omat lelut mukana. Urpohan ei muuten oikein halua mennä uimaan, vaan jää herrasmiehenä odottamaan rannalle ja hyökkää sitten vasta Dumlen kimppuun, kun tämä on jo reippaana tyttönä uinut kierroksen ja tuonut saaliin rantaan. Nyt heittelimme molemmille omia leluja.
Välillä näinkin: Dumle ihan vauhkona rannalla Urpon uidessa.
Ennen noutotreenejä käytimme koiria vähän matkan päässä rannasta, koska heidän liikehdintä viittasi isompaan hätään. Ja kas, olimme ehtineet vain hieman syrjempään, kun molemmat köyristivät selkänsä tasan yhtä aikaa kuin vanha aviopari!
Joskus voi myös uida kimpassa.
Seuraava kommellus sattui, kun Dumle oli noutamassa omaa melko kauas heitettyä leluaan, ja Urpo lähti noutamaan omaansa. Kesken matkan Dumle hokasi, että hei tässä lähempänä on myös noudettavaa. Hän vaihtoi suuntaa ja nouti sittenkin Urpon damin. Hänen oma frisbee jäi kauas keskelle lampea. Heittelimme kiviä ja Urpon damia sen lähelle, jotta edes jompikumpi koira noutaisi sen, mutta turhaan.
Vesipedot vauhdissa
Lopulta ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin noutaa itse. Meillä ei kuitenkaan ollut mitään uimavarusteita mukana, joten Dumlen emäntä uhrautui menemään puolinaku-uinnille. Rannalla oli aiemmin ollut toinen seurue, joka oli lähtenyt lenkille, joten pikainen nakuilu ei haitannut ketään. Dumlen frisbee oli keskellä vesikasvirykelmää, jossa ei ole kovin miellyttävää uida. Lopulta Dumle suostui emäntänsä rohkaisemana hakemaan lelun ja toi sen takaisin rantaan.
Uitettuja rakkeja
Seuraava pulmatilanne olikin se, että Dumlen emäntä seisoi rantavedessä puolialastomana, ja pusikon takaa huusi naisääni, että ratsastajia tulossa! Nakuilija huikkasi äkkiä takaisin, että täällä ollaan vähän epäsiveänä, jolloin ratsastajat vakuuttivat olevansa katsomatta, jos vain pidämme koirat kiinni. Mitään tirkistelyä ei tarvinnutkaan pelätä, sillä hevosten päällä istuivat nainen ja tyttö, joita tuskin olisi alastonuimari kiinnostanut. Urpo sen sijaan kiinnostui hevosista, joita hän ei ollut ennen nähnytkään. Niiden iso koko sai hänet haukkumaan möreällä äänellä. Oli täysi työ pitää häntä kiinni pelkistä niskavilloista, panta kun oli otettu pois uinnin ajaksi.
Loppuverryttelynä kävelimme takaisin autoille, missä koirat saivat kuivattua silakkaa palkinnoksi, vaikkei kaikki mennytkään ihan putkeen. Palkinnonjaon jälkeen Urpo sai vielä harjoitella näyttelyjuttuja hetken verran. Dumlen emäntä juoksutti ja seisotti häntä niin kuin näyttelyissä on tapana. Olemme nimittäin ilmoittautuneet näyttelyyn, joka koittaa elokuussa. Onneksi meillä on kokenut valmentaja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti