lauantai 31. lokakuuta 2020

Kärsän kisaväsymys

20201029_112627

Kärsä on todellakin levon tarpeessa, sillä hän on mennyt nyt muutamana päivänä pihalla makoilemaan, kun olemme lenkin jälkeen jääneet ulos. Eikä makoilu ole mitään rötväämistä niin kuin kesällä, vaan kerällä nukkumista (tai ainakin yrittämistä). Toisaalta jos hänet päästää sisälle, niin hän vinkuu vain oven takana niin kauan kunnes emäntäkin tulee sisälle.

perjantai 30. lokakuuta 2020

Aamulenkki pimeässä

20201030_070351

Tänään oli sellaisia aikataulullisia haasteita, että Urpo ja Kärsä joutuivat lähtemään emännän kanssa juoksulenkille jo kuudelta aamulla. Ajankohta ei ollut aivan paras mahdollinen, mutta tunnin lenkki meni kuitenkin aika reippaasti.

Kärsä ei ollut virkeimmillään ja juoksi välillä vetoliina löysänä roikkuen, mutta Urpo oli yllättävän pirteä. Hän jolkotteli vierellä eikä häntä tarvinnut vetää perässä. Nyt hän ei enää voi teeskennellä vanhaa ja väsynyttä, kun hän kerran jaksoi juosta lintujen perässä kaksi viikkoa aivan sata lasissa!

Aikainen ajankohta tarkoitti tietysti sitä, että ulkona oli säkkipimeää. Tiellä pystyi kuitenkin juoksemaan ihan hyvin heti kun silmä tottui. Joidenkin talojen pihalla olleet kamalan kirkkaat valot ja muutama hassu liikkeellä ollut auto häiritsivät, mutta pimeyteen tottui taas aika nopeasti heti kun valot hävisivät näkökentästä.

torstai 29. lokakuuta 2020

Kärsän Halloween-asu

20201029_103358

Kärsä ei tarvitse tänä vuonna erillistä Halloween-naamiaisasua, koska hän näyttää muutenkin luurangolta. Raukka on taas juossut itsensä langanlaihaksi metsästysreissun aikana. Nyt hän saa syödä vähän runsaammin sekä tietysti levätä.

tiistai 27. lokakuuta 2020

Pimeys on laskeutunut

20201027_165530

Nyt alkaa olla haasteellista ehtiä lenkille valoisan aikaan aamuvuoron jälkeen. Täytyy taas ottaa käyttöön kaikki keinot, jotta autoilijat näkisivät meidät, kun kävelemme tien reunaa pitkin. Onneksi Urpo on tainnut hieman laihtua viime vuodesta, sillä hänelle mahtuu taas heijastinliivi.

sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Ehjänä kotona

20201025_204513

Ihanaa, nyt Urpo ja Kärsä ovat taas kotona ja vieläpä ehjin nahoin! Aina kun he lähtevät metsästämään, on kauhea huoli heistä, mutta tänä vuonna ei sattunut mitään haavereita. Tosin Urpolla oli tassussa pieni haava, joka ei onneksi haittaa kävelyä kuitenkaan. Hän vinkaisi, kun hänen tassujaan pyyhittiin ja nuoli haavaa aika paljon, mutta se ei näytä kovin pahalta.

Urpo meni heti ruuan saatuaan herkkukaapille kerjäämään lisää herkkua ja tottahan toki hän sai vielä jälkiruuankin. Papparainen ansaitsee kaikki maailman herkut hienon metsästysreissun vuoksi!

perjantai 23. lokakuuta 2020

Mutka Ilomantsiin

Ennen kotiinpaluuta Urpo ja Kärsä ovat vielä tämän viikonlopun Ilomantsissa jahdissa. Urpo meni heti ekana aamuna mökillä sänkyyn makoilemaan, vaikka hänen kanssaan oli puhe, ettei niin enää tehdä. Urpo sai kuitenkin heti yhden linnun, joten hänelle kuuluu oikeus nukkua sängyssä!

IMG-20201023-WA0002

Kärsäkin haki hyvin ja löysi lintuja, mutta ne olivat hankalassa paikassa eikä niitä voinut ampua. Kärsä ei saanut juosta ihan yhtä kauas kuin pohjoisessa, koska idässä on suurempi susivaara ja emäntä oli kieltänyt liian pitkät luovit. Onneksi isäntä totteli eikä päästänyt Kärsää kovin kauas.

torstai 22. lokakuuta 2020

Upeissa maisemissa

Eilinen metsästyspäivä sujui pakkasessa. Maisemat olivat upeat ja metsästys meni hyvin taas kerran, sillä sekä Urpo että Kärsä saivat kaksi lintua.

IMG-20201021-WA0000

IMG-20201021-WA0002

maanantai 19. lokakuuta 2020

Tuottoisa päivä

IMG-20201019-WA0000

Kärsä aloitti uuden viikon kahdella linnulla ennen puoltapäivää. Hän sai myöhemmin vielä kolmannenkin, ja Urpollekin ammuttiin yksi. Hyvä päivä siis!

sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Ryökäleet sängyssä

IMG-20201018-WA0000

Kotona koirilla ei ole asiaa makuuhuoneeseen lainkaan, mutta mökillä on eri säännöt. Niinpä ryökäleet tahtovat lomalla aina nukkua isännän sängyssä. Ehkä se on ihan oikein, koska he kuitenkin tekevät aika ison työn saaliin eteen.

lauantai 17. lokakuuta 2020

Urpon ilotulitus

IMG-20201016-WA0001
Kuva T.H.

Urpo pääsi eilen lepopäivän jälkeen hommiin ja sai päivän aikana viisi riekkoa! Urpo on maailman paras ja hienoin lintukoira, siitä ei pääse mihinkään.

On todella mukava huomata, että Urpo on vieläkin hyvässä kunnossa. Hän ei ole tykännyt juoksulenkeistä enää pitkään aikaan, ja siitä on herännyt huoli hänen voinnistaan, mutta nyt hän on taas näyttänyt kyntensä. Ei häntä mikään vaivaa, hän ei vain enää viitsi juosta turhaan!