Heikkohermoisuutta

Urpo on aina ollut hyvähermoinen koira, joka ei pienestä säikähdä eikä hötkyile. Nyt on kuitenkin tapahtunut muutos. Koirat eivät joudu olemaan paljon yksin kotona tällä hetkellä, koska emäntä on äitiyslomalla, mutta silloin harvoin, kun Urpo huomaa emännän tekevän lähtöä, alkaa aivan kauhea ulina. Se ihan sattuu korviin, meteli on niin kova. Aikaisemmin Urpo vinkui hieman vastaavassa tilanteessa, mutta nyt on tosiaan ääni voimistunut potenssiin sata. Kyse voi tietysti olla tottumuksesta, sillä koirat eivät ole kohta puoleen vuoteen joutuneet olemaan keskenään kotona säännöllisesti saati pitkiä aikoja. Ehkä Urpon mielestä kotiin jääminen on niin kauheaa sen takia, että sitä tapahtuu niin harvoin.



Toinen tilanne, missä Urpo on aivan vauhkona on iltapissalle meno. Kun emäntä laittaa illalla hammasharjan paikoilleen, koirat ryntäävät ovelle vinkumaan ja kyttäämään, milloin pääsee ulos. Sitten kun ovi aukeaa, pihalle ei voi mennä rauhassa, vaan sinne on sännättävä täyttä vauhtia kovaa haukkuen. Onneksi lähimmät naapurit ovat parinsadan metrin päässä, niin haukkuminen ei häirinne ainakaan kovin paljon. Ainoa keino saada Urpo menemään pihalle hiljaa on tyrkätä hänelle nami suuhun juuri ennen oven avaamista. Silloinkin vauhti on kyllä usein niin kova, että lattiakaivon ritilä lähtee mukaan pihalle...

Jos meillä olisi vain Urpo, niin tällaista ongelmaa ei ehkä olisi. Koirat lietsovat toisiaan jonkun verran, ja ehkäpä myös kaksijalkaisen pikkuveljen ilmestyminen perheeseen on aiheuttanut muutoksia koirissa. Ainakin he koittavat pysytellä poissa, jos pikkuveli itkee kovasti, sillä he varmaan vaistoavat sen, että emäntä on hermostunut.