Urpo ja Kärsä palasivat viime yönä neljä viikkoa kestäneeltä metsästysreissulta. Urpo on tuttuun tapaan laiha ja rähjäinen rankan työjakson jäljiltä, mutta Kärsä ei päässyt laihtumaan. Urpohan söi välillä vähän huonolla menestyksellä, toisaalta häneen upposi valtavat määrät ruokaa, kun sille päälle sattui.
Kärsän ensimmäinen kanalintusyksy ei ollut mikään jättimenestys, mitä emme tosin odottaneetkaan. Haku oli alkuun niin sanotusti hakusessa, mutta parani koko ajan. Viimeisinä päivinä Kärsä tiesi jo, mitä pitää tehdä, kun isäntä päästää irti remmistä ja käskee hakuun. Kärsä juoksi kuitenkin aika paljon kuono maassa, joten ilmavainusta hän ei taida vielä ymmärtää.
Kärsä oli aikamoinen pöläyttelijä - usein kävi niin, että linnut lähtivät lentoon ilman seisontaa. Viiriäistreeneissä kuitenkin näimme, että Kärsä osaa seisoa. Pari kertaa kävi niin ihmeellinen juttu, että Kärsä tuli käskystä heti takaisin isännän luo pöläytettyään linnut lentoon. Sen kun vielä tietäisi, miksi hän joskus tottelee satumaisen hienosti noinkin vaikeassa paikassa!
Inarissa mukana oli Kärsän ikäinen Kuura, joka oli siis myös ensimmäistä kautta kanalintumetsällä. Annoimme koirien hakea vuorotellen, koska yhdessä hakemisesta ei olisi tullut mitään. Kärsä seurasi muiden hakua ilahduttavan rauhallisesti, hän ei vinkunut perään juurikaan eikä kokenut kateutta siitä, että Urpo tai Kuura sai juoksennella vapaana. Silloin kun Urpolla oli tilanne päällä ja isäntä lähti hiipimään ase tanassa, niin Kärsä inisi jonkun verran.
Kärsä sai aikaiseksi muutamia seisontoja, mutta harvemmin se kohdistui lintuun eikä pelkkään hajuun. Huvittavin seisonta oli se, kun Kärsä piikkasi maasta jonkun kohteen ja seisoi pitkään ja hartaasti. Sitten hän perääntyi yhtäkkiä ja lähti juoksemaan poispäin päätä ravistellen. Pian maasta nousi aikamoinen määrä ampiaisia. Ilmeisesti ne eivät kuitenkaan ehtineet pistää Kärsää.
Urpo jatkoi tänäkin syksynä hienoa työtään. Hän sai hieman harjoitella tiedottamista, mikä oli helppoa tunturikoivikossa. Siellä nimittäin näkee koiran liikkeet erittäin hyvin. Aina kun Urpoa ei ollut näkynyt hetkeen, niin oli helppo päätellä hänen olevan seisonnalla. Kun häntä kutsui luokse, niin hän tuli kauhealla tohinalla ja lähti viemään isäntää linnun luo. Ainoa ongelma oli liiallinen vauhti - kaksijalkainen ei millään voi pysyä nelivedon perässä. Sopii myös toivoa, että tiedottaminen tapahtuisi oma-aloitteisesti niin kuin muutaman kerran kävikin.
Kolmen viimeisen päivän aikana Urpo sai kaksi riekkoa. Useampaan oli mahdollisuudet, mutta ohilaukaukset tai liian tiheät koivikot tulivat esteeksi. Kärsän ainoaksi pudotukseksi jäi ukkometso, mikä ei ole ihan huono saavutus sekään. Pääasia on kuitenkin se, että Kärsä pääsi linnuille ja oppi hakemaan. Ensi syksynä katsotaan, mitä Kärsän kanalintu-urasta tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti