lauantai 1. toukokuuta 2021

Vappuheila

20210501_144819

Urpo ja Kärsä saivat tänä vuonna vappuheilakseen Moonan, joka lähti mukaan lenkkeilemään paikallisille hiekkakuopille. Parkkipaikka oli ihan täynnä autoja, mutta lenkin varrella tuli yllättävän vähän porukkaa vastaan. Törmäsimme vain yhteen koiraan, jonka päästimme ohi pakenemalla pusikkoon.

Kärsällä kesti ihan loppumetreille tajuta, että mukana on ihana tyttökoira, vaikka hän säntäsi ilman lupaa moikkaamaan Moonaa jo parkkipaikalla. Vasta lopussa Kärsä alkoi haistella suurella mielenkiinnolla Moonan takapäätä ja koitti ruveta liehittelemään. Moonaa ei taida kiinnostaa muu kuin riekkuminen, joten Kärsän kosiskelu jäi yksipuoliseksi.

torstai 29. huhtikuuta 2021

Seisojapallo

20210428_083043

Urpo päätti mennä Kärsän kainaloon ja muodosti oikean seisojapallon sohvalle!

Kuvasta muuten näkee miten pahasti koirat ovat repineet sohvan. Selkätyynyssä on useampi reikä ja se on ihan puhkiraavittu muutenkin.

keskiviikko 28. huhtikuuta 2021

Maastoutuneena

20210428_135315

Tänään Kärsä hävisi pihalla yhtäkkiä jonnekin. Emäntä huuteli häntä, mutta Kärsää ei näkynyt missään, kunnes hän löytyi kiven päältä istuskelemasta. Kärsä ei siis ollutkaan lähtenyt mihinkään karkuun, vaan oli koko ajan ihan kiltisti. Häntä ei vain huomannut, koska hän jumitti ihan paikoillaan liikkumatta.

tiistai 27. huhtikuuta 2021

Urpon ruokateline

20210427_165300

Urpo saa nykyään syödä kierrätyskalusteen päältä, koska se on ergonomisempaa kuin se, että kuppi on lattialla. On varmasti ruuansulatuksellekin parempi, että kuppi on kuonon korkeudella.

Urpolla oli ennen ihan oikeakin ruokakuppiteline, mutta se on vähän turhan matala seisojalle, joten se ei ole ollut käytössä pitkään aikaan.

maanantai 26. huhtikuuta 2021

Papparainen yksin kotona

20210425_105204

Eilen oli erikoinen päivä, sillä isäntä lähti Kärsän kanssa kalaan ja jätti Urpon kotiin. Emäntäkin joutui lähtemään iltavuoroon töihin, joten Urpo jäi lopulta ihan yksin kotiin. Hänelle tuli itku, kun hän huomasi, että emäntä oli lähdössä, mutta koti oli kuitenkin ehjä isännän palatessa kalareissusta.

lauantai 24. huhtikuuta 2021

Pahemman luokan takatalvi

20210423_101022

Eilen oli kyllä ihmettelemistä, sillä aamulla oli lumet maassa! Lumi oli märkää ja raskasta, joten ei todellakaan ollut Urpon lempisää. Hän ei meinannut millään lähteä lenkille, vaan karkasi takaisin sohvalle makoilemaan, kun emäntä oli jo saanut hänelle sadetakin päälle ja remmin kaulaan.

torstai 22. huhtikuuta 2021

Turvassa korvan alla

20210422_150721

Tässä kuvassa näyttää niin kuin Urpo suojelisi Kärsää korvansa alla. Hassuinta on se, että Urpon korva asettui noin ihan ilman ihmisen apua.

Monet tutut ovat Urpon ja Kärsän kuvia nähtyään ihastelleet, kuinka läheisiä he näyttävät olevan toisilleen. On kyllä ihanaa, että he ovat nyt olleet pitkään hyviä ystäviä eivätkä ole rähisseet yhtään toisilleen.

tiistai 20. huhtikuuta 2021

Lahna kuivalla maalla

20210420_152325

Urpo otti tänään kunnon nokkaunet pihalla. Hän makasi niin liikkumatta, että emännän oli pakko tarkistaa, että hän hengittää. Pappa taisi olla kunnon unessa, sillä hän ei reagoinut mihinkään pitkään aikaan, tosin ei häntä yritettykään herättää tarkoituksella.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2021

Venekoira Kärsä

Kärsä pääsi tänään isännän mukaan kalaan, mutta Urpo jäi kotiin, koska hän on rasittava veneessä. Urpo oli myös aivan poikki eilisen veneilyn jäljiltä ja jäi vain sohvalle nukkumaan, kun Kärsä lähti isännän kanssa. Kärsä on aina kiltisti veneessä ja makoilee vain hiljaa. Vene onkin ainoa paikka, missä Kärsä on kiltti...

IMG-20210418-WA0002

Urpo pääsi sillä välin pienelle metsälenkille pikkuveljen kanssa sekä tietysti rötväämään pihalle. Papparainen laiskotteli auringossa koko päivän!

20210418_094813

lauantai 17. huhtikuuta 2021

Koko päivä merellä

Kevätsää on parhaimmillaan, joten Urpo ja Kärsä lähtivät isännän kanssa merelle koko päiväksi. He saivat päivystää veneessä ja makoilla kallioilla ja nauttia päivästä.

IMG-20210417-WA0002

Kotimatkalla veneen traileri ei tehnyt yhteistyötä ja sitä piti pysähtyä korjaamaan, joten reissu venähti aika paljon. Kun koirat vihdoin pääsivät kotiin, heillä oli niin hirveä nälkä, että he rynnivät sisälle tavallistakin suuremmalla tohinalla - tassut sutivat ja matot olivat aivan rullalla. Oli heillä kyllä vähän eväitä mukana kalareissussa, mutta päivällinen on aina päivällinen.