Tekno-koira läppärien ja kaukosäätimien seassa
Urpo ei pyri sohvalle omin päin, ainoastaan isäntäväen seuraksi. Hän oli tiistaina yksin kotona koko päivän, mutta hän ei ollut käynyt sohvalla - sen todisti lakana, jolle ei ollut päivän aikana ilmestynyt yhtään kuoppaa eikä muutakaan jälkeä. Yöt hän viettää myös omalla patjalla.
Sohvalla makoilu on nyt viikon verran pannassa, kun Roope tuli hoitoon meille. Emme halua kahta koiraa sohvallemme viemään kaiken tilan, joten tasapuolisuuden vuoksi kumpikin saa pysytellä poissa sohvalta.
Roope on valtavan energinen, joten luvassa on vauhdikas viikko. Urpolla olisi ollut tiedossa teeripassi huomisaamuna, mutta tassuhaavan vuoksi hän ei pääse mukaan. Hänen olisi pitänyt lähteä ensi viikon viikonloppuna kanalintujahtiin Ilomantsiin, mutta sekin jäänee nyt väliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti