torstai 13. tammikuuta 2022

Pakkasretkellä

Untitled

Alkuviikosta oli vielä aika kova pakkanen, joten kun olimme retkellä, niin evästauko oli hyvin pikainen. Koirat eivät edes ehtineet alkaa täristä kylmästä.

Untitled

Untitled

Mukana oli pulkka pikkuveljelle, mutta ihan joka kohdassa ei voinut vetää sitä perässä, koska reitti on osittain aika haastava jyrkkine nousuineen. Koirat eivät muutenkaan saaneet vetää pulkkaa, ettei kävisi mitään vahinkoa. Heistä kun ei aina tiedä mihin he saattavat lähteä venkoilemaan.

keskiviikko 12. tammikuuta 2022

Lörppähuuli

Urpolla on valtavan ilmeikäs harmaantunut naama. Kun katsoo vanhoja kuvia, joissa Urpon naama on ihan ruskea, hän näyttää aivan oudolta. Harmaantuminen alkoi niin aikaisin, että tuntuu kuin Urpo olisi aina ollut vanha papparainen.

Untitled

maanantai 10. tammikuuta 2022

Kenkävaras

Untitled

Urpo on ihan mahdoton kenkävaras. Aina kun joku tulee ovesta sisään, Urpo tarttuu ensimmäiseen kenkään eteisessä ja vie sen jonnekin. Siksi onkin välillä hankalaa löytää kahta samanlaista kenkää eteisestä, kun Urpo on vienyt niitä olkkarin puolelle ja haudannut johonkin sohvan alle tai tyynyjen väliin.

sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Kärsäkkään aamulenkki

Untitled

Kärsä oli taas reippaana lähdössä lenkille heti aamusta. Hän aloittaa aina täyttä vauhtia, joten lämmittelylle ei oikein jää aikaa, mutta vauhti hiipui tänään jonkun verran loppua kohden.

Untitled

Kärsän kuono kävi siihen malliin, että hänellä taisi olla paljon hajuja haisteltavana.

perjantai 7. tammikuuta 2022

Kovaa kyytiä

Untitled

Urpo ja Kärsä saivat yhdessä vetää pikkuveljeä pulkalla ja kyyti oli niin kova, ettei emäntä meinannut pysyä perässä ollenkaan. Onneksi olimme kotitiellä, joten koirat tiesivät mihin suuntaan piti mennä.

torstai 6. tammikuuta 2022

Kärsän erikoistehtävä

Untitled
Video J.T.

Talven ensimmäisellä pilkkireissulla Kärsä sai erikoistehtävän eli ahkion vetämisen. Hänellä oli oikein vetovaljaat mukana. Vetäminen sujui mallikkaasti, vaikka Kärsän pitikin yrittää riekkua Urpon kanssa samalla.

keskiviikko 5. tammikuuta 2022

Pilkkikausi on alkanut

Urpo ja Kärsä pääsivät (joutuivat) tänään pilkille isännän kanssa. Urpon oli tarkoitus jäädä kotiin etätöihin emännän kanssa, mutta hän halusi välttämättä lähteä mukaan. Mahtoi harmittaa, kun hän tajusi mihin hän on joutunut!

Untitled

Kärsä sen sijaan on tyytyväinen melkein missä tahansa ja veti innoissaan ahkiota jäällä.

maanantai 3. tammikuuta 2022

Kärsä vauhdissa

Untitled

Kärsän vuosi on alkanut vauhdikkaasti ja tänään hän pääsi purkamaan energiaa juoksulenkille. Lämpötila oli vielä pakkasen puolella, mutta taivaalta tuli tihkusadetta, joten sää ei ollut paras mahdollinen. Maassa oli jonkun verran pehmeää lunta, ja juokseminen oli aika raskasta. Kärsä jaksoi tietysti hyvin siitä huolimatta.

lauantai 1. tammikuuta 2022

Uusi vuosi alkoi

Untitled

Urpo aloitti uuden vuoden laiskottelemalla kun taas Kärsä lähti reippaana emännän kanssa kävelylenkille heti aamusta. Ulkona oli mukavan hiljaista, ei näkynyt muita. Maasta ei löytynyt mitään rakettiroskaakaan, joten on tainnut olla aika rauhalliset juhlat tällä kertaa. Eilen illalla toki kuului pauketta jonkun verran.