keskiviikko 31. toukokuuta 2023

Huoli koirista

Nyt on jotain vialla molemmilla koirilla. Kärsä kuolaa valtoimenaan, ja Urpolla on TAAS ripuli. Tämä on jo kolmas kerta toukokuun aikana!

Untitled

Kärsän suussa ei näy mitään ihmeellistä, mutta jotain siellä on oltava, koska yhtenä päivänä kuolan mukana tuli pieni määrä vertakin. Urpo on onneksi jälleen kerran ihan reipas, ruokakin maistuisi, mutta eihän tällainen toistuva ripulointi voi mitenkään olla normaalia.

Kärsälle on varattu aika eläinlääkäriin perjantaiksi, Urpon tilannetta täytyy vielä tarkkailla.

maanantai 29. toukokuuta 2023

Sunnuntairetki

Olimme eilen Uudellamaalla moikkaamassa sukulaisia. Ensin kävimme mummun luona, missä koirille oli ihan oma peti sohvalla.

Untitled

Heille oli laitettu oma peitto sohvalle, jotta siinä olisi mahdollisimman mukava makoilla. Silti he tunkivat ihmisten syliin heti, kun isännän silmä vältti. He yrittivät myös hiippailla ruokapöydän välittömään läheisyyteen ihan vaivihkaa, mutta siitä he kyllä jäivät kiinni joka kerta.

Untitled

Mummun luota jatkoimme vielä läheiselle ulkoilualueelle retkeilemään Sipin ja Nukan kanssa. Sääennuste oli lupaillut sadekuuroja, mutta sen sijaan olikin aurinkoista ja suorastaan kuuma.

Untitled

Kärsä yllätti olemalla rauhassa taukopaikalla. Hän makoili kalliolla ja nautti auringosta.

Untitled

Urpoa kiinnosti pikkuveljen eväät ja hän yritti koko ajan häärätä lapsen ympärillä. Kädestäkin olisi mokoma vienyt herkkuja, jos ei emäntä olisi ehtinyt väliin!

Untitled

Lopuksi pysähdyimme lammella, mihin koirat pääsivät uimaan. Kärsä nouti keppejä vedestä hurjalla tarmolla ja ui niin kovaa, että siinä ei olisi kukaan meistä pysynyt perässä. Urpokin meni uimaan isännän käskystä ja ui pienen kierroksen.

Untitled

Harmillisesti Urpon vatsa oli taas löysällä. Polulla hän teki pari löysää kakkaa ja kotona ihan ruikulit. Tämä on nyt jo kolmas kerta toukokuun aikana! Nyt pitää vaihtaa koirien ruokaa taas, tästä ei tule muuten mitään.

lauantai 27. toukokuuta 2023

Kärsäeläin nauttii

Untitled

Kärsä on mestari ottamaan itselleen mukavan asennon. Hän osaa jopa asetelella tyynyn pään alle nautinnon maksimoimiseksi.

torstai 25. toukokuuta 2023

Nimipäiväsankari

Tänään on vietetty Urpon nimipäivää. Itse päivänsankari ei oikein arvostanut onnittelulaulua ja katsoi vain ihmeissään.

Untitled

keskiviikko 24. toukokuuta 2023

Kärsän iltaleikit

Kärsä on aina välillä leikkisällä tuulella ja haastaa Urpoakin mukaan. Urpo ei niinkään välittäisi Kärsän touhuista.

Untitled

Untitled

Untitled

maanantai 22. toukokuuta 2023

Hiki tulloo

Untitled

Koirien oli pakko päästä puroon juomaan kesken lenkin, koska oli niin kuuma. Urpokin meni sinne oikein kahlaamaa, vaikkei hän yleensä tykkää kastella tassujaan.

sunnuntai 21. toukokuuta 2023

Onnellinen Urpo

Untitled
Urpon lempipuuha, olla täysin kuutamolla aurinkoisella pihalla

lauantai 20. toukokuuta 2023

Heinätalkoot

Untitled

Aina kun tulemme lenkiltä ja koirilta otetaan kuonokopat pois, he menevät syömään heinää tontin reunalle. Siihen on kasvanut makoisaa heinänkorsia. Urpoa saa välillä oikein odottaa ovella, kun hän ei meinaa päästä heinien kimpusta pois.

maanantai 15. toukokuuta 2023

Aikaisia aamuja

Untitled

Nyt on kivaa, kun aamulenkin aikaan on jo valoisaa. Meillä on usein lähtö lenkille jo viiden aikaan arkisin ja silloin on jo aurinko noussut. Ei ole yhtään ikävä talven pimeyttä eikä liukkautta, vaikka talvi onkin muuten myös mukavaa aikaa.

lauantai 13. toukokuuta 2023

Lyhytkarvainen saksanläähättäjä

Untitled

Tänään oli lähtö juoksulenkille jo seitsemältä aamulla, koska luvassa oli lämmin päivä. Sekin oli tosin liian myöhään, koska pari tuntia aikaisemmin noussut aurinko lämmitti jo melkein täydellä teholla, ja Kärsällä oli kuuma heti alkumatkasta.

Vauhtia riitti kuitenkin – Kärsää siivittivät hurjaan juoksuun rusakot, kurjet ja kissat, joita näimme matkan varrella.

perjantai 12. toukokuuta 2023

Unosilla

Untitled

On aina yhtä liikuttavaa, kun koirat nukkuvat sylikkäin. Kauhea ajatella, että jonain päivänä toista koiraa ei enää ole ja jäljelle jäänyt joutuu pärjäämään yksin.

torstai 11. toukokuuta 2023

Kärsä 1 – emäntä 0

Emäntä oli tänään etätöissä kotona, joten koirilla oli mahdollisuus olla ulkona nauttimassa kesäisestä säästä. He olivat köytettyinä kiinni, Urpolla remmillä ja Kärsä kettingillä. Kärsällä oli varmuuden vuoksi vielä kuonokoppakin, ettei hän purisi Urpon remmiä poikki.

Untitled

Vähän ajan päästä Kärsä alkoi vinkua ja haukkua ulkona, mutta emäntä päätti antaa hänen olla siellä kuitenkin. Koirilla oli mahdollisuus mennä varjoon, vettäkin oli tarjolla. Pian emäntä kuitenkin havahtui siihen, että Kärsä oli ulko-oven takana vinkumassa. Hän oli siis jumppannut itseltään kuonokopan pois, purrut liian löysällä olleen kaulapannan poikki ja tullut omatoimisesti ovelle!

Ehkä seuraavalla kerralla pitää uskoa heti, jos Kärsä vinkuu tai haukkuu pihalla.

keskiviikko 10. toukokuuta 2023

Pulikoimassa

Untitled

Tänään oli niin lämmin ilma iltapäivällä, että Kärsän piti päästä puroon juomaan ja pulikoimaan. Vettä ei ollut kovin paljon, mutta sen verran kyllä, että Kärsä sai tassut märäksi ja pääsi juomaan. Urpollakin oli jano, mutta hän ei tohtinut kastella tassujaan, joten hän jäi ilman vettä.

maanantai 8. toukokuuta 2023

Rento kaveri

Kärsä ei paljon stressaa maatessaan sohvalla. Hölmö ei tajunnut mennä pois ikkunan alta auringonpaisteesta, vaikka oli niin lämmin, että piti rötvätä selällään.

Untitled

sunnuntai 7. toukokuuta 2023

Viimeisiä viedään

Untitled

Tänä viikonloppuna on vielä viileää, joten Kärsä pääsi juoksulenkille sunnuntaiaamun ratoksi. Auringossa alkoi jo olla sen verran lämmin, että Kärsällä meni läähättämiseksi, vaikka lähtiessä oli pakkasta.

lauantai 6. toukokuuta 2023

Matildassa kavereiden kanssa

Untitled

Tänään olimme Matildassa Sipin ja Nukan kanssa. Ensin koirat saivat olla autossa sen aikaa, kun ihmiset kävivät ravintolassa syömässä. Nukka pääsi tosin mukaan, sillä ravintolaan sai ottaa koiria. Nukka käyttäytyi hyvin kauniisti ja sai paljon kannustavia hymyjä ja rapsutuksiakin.

Untitled
Kuva A.S.

Ruokailun jälkeen kiersimme Matildanjärven lenkin. Polulla oli aika paljon porukkaa, koko ajan oli vastaantulijoita.

Untitled
Kuva A.S.

Ilma oli onneksi sopivan viileä, ei tullut hiki muttei kylmäkään. Sipi ja Nukka olisivat halunneet mennä uimaan, mutta sää oli sen verran viileä, etteivät he päässeet muuta kuin kahlaamaan ja juomaan. Urpo ja Kärsä katsoivat järkyttyneinä kahluuhommia, sillä he eivät olisi missään tapauksessa menneet veteen kastelemaan tassujaan!

Teijon kansallispuisto oli kyllä todella hieno paikka. Sinne täytyy mennä joskus uudestaan, kun se on niin lähelläkin.

perjantai 5. toukokuuta 2023

Ilmeikäs pappa

Untitled

Urpo ei voinut lähteä lenkille ollenkaan, koska hän tiesi, että ruoka-aika on lähestymässä. Emäntä yritti houkutella häntä kaikin keinoin, mutta Urpo ei liikuttanut muuta kuin kulmakarvojaan. Niinpä hän sai jäädä sohvalle makoilemaan siksi aikaa, että Kärsä kävi lenkillä.

maanantai 1. toukokuuta 2023

Vappureissu

Untitled

Tätä vappua on vietetty Sipin ja Nukan luona kyläillen. Eilen olimme ulkoilemassa uhmaten sadetta, jota ei onneksi tullutkaan. Huono ennuste kuitenkin teki sen, ettei polulla näkynyt paljon muuta porukkaa. Sipi ja Nukka olisivat kovasti halunneet mennä uimaan, mutta oli niin kylmä, että he eivät saaneet lupaa.

Untitled

Evästauolla seisojilla oli kauhea kerjuu päällä, etenkin Urpolla, joka on edelleen ollut ripulissa eikä ole saanut kunnon ruokaa pariin päivään. Lapsen sämpylä katosi mystisesti pöydältä tauon aikana, ja Urpo oli pääepäilty.

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Ilta sujui rauhallisesti koirien osalta. Kaikki neljä olivat aivan poikki rankan ulkoilun jäljiltä.

Yöllä Urpo pääsi kertaalleen käymään pihalla, mutta ei hänellä tullut muuta kuin pissa. Olisi ollut noloa, jos hän olisi ripuloinut kyläpaikan matoille.

Untitled

Aamulla kävimme pienellä lenkillä, mutta Urpo ei tehnyt kakkaa ollenkaan, joten ehkä ripuli alkaa helpottaa nyt. Hän ei tosin ole syönytkään paljon mitään muuta kuin raejuustoa ja piimää. Sellainen ikävä juttu kävi, että Urpon vatsalääke (Kaopekt Forte) jäi Sipin ja Nukan jääkaappiin, mutta onneksi kotimatkan varrella oli apteekki, joka oli auki näin vapunpäivänäkin.