Seuran mailla

Paikallisen metsästysseuran maat ovat aivan kotinurkilla, joten olemme käyneet siellä juoksuttamassa koiria pari kertaa. Vielä ei ole löytynyt muuta saalista kuin suppilovahveroita, eikä niitäkään enää saa, kun lumi peittää maan.



Kärsä on saanut harjoitella seuraamista sillä aikaa, kun Urpo on ollut haussa. Seuraaminen on vaikea laji. Emme vaadi mitään toko-kokeen kaltaista seuraamista, mutta Kärsä ei oikein vielä malta pysyä edes vierellä. Seuraaminen unohtuu vähän väliä, tosin ei Urpokaan ole mikään maailman maltillisin vierellä kävelijä.



On ihanaa, että on joku paikka, missä koiria voi juoksuttaa vapaana luvan kanssa. Kärsä tuntuu olevan kaiken aikaa niin täynnä energiaa, ettei häntä meinaa millään saada väsymään. Syksyllä hän väsähti yhtenä päivänä, kun olimme vaeltaneet tunturissa 20 kilometriä.

Hullut hollantilaiset ja yksi Urpo

Pätkis, Urpo ja Dumle. Kärsä ei ehtinyt poseerata.

Kärsän siskot Dumle ja Pätkis kävivät meillä ilahduttamassa Urpoa ja Kärsää eräänä iltana. Kärsä ja Pätkis löysivät heti yhteisen sävelen, vaikka viime tapaamisesta oli kulunut pari kuukautta. Onneksi tänne etelään oli juuri satanut lunta, koska muuten meno olisi mennyt aivan mutapainiksi.


Pätkis ja Urpo

Siskot johdattelivat Kärsän heti pahoille teille: hollantilaiskolmikko meni ihan pokkana makuuhuoneeseen ja vielä sängylle makoilemaan! No, Dumle ja Pätkis saavat synninpäästön, sillä eiväthän he voi vieraassa paikassa tietää mikä on sallittua, mutta Kärsä tietää kyllä aivan varmasti, ettei makuuhuoneeseen saati sängylle ole mitään asiaa.


Pätkis, Urpo, Dumle ja Kärsä. Pätkiksellä on korvat hullutteluasennossa niin kuin Kärsälläkin usein.

Oli hauska nähdä, miten samanlaisia Pätkis ja Kärsä ovat. Heillä on molemmilla hassu tapa nousta puolittain sohvalle siten, että etuvartalo röhnöttää sohvalla ja takajalat ovat lattialla. Kärsä saattaa joskus jopa nukahtaa siihen asentoon! Lisäksi Kärsällä ja Pätkiksellä on ihan samanlainen haukkuääni. Ulkonäössä onkin sitten eroavaisuuksia. Pätkiksessä on pennun pyöreyttä kun taas Kärsä on aikamoinen lihaskimppu. Kärsä on myös muutaman sentin korkeampi kuin Pätkis. Naamat ovat samanlaiset, tosin Kärsällä kuonon päällä oleva pyörre on selkeämpi.

Joulutunnelmissa

Vaikka emme joulua erityisemmin vietäkään, niin kyllä pipareita olla pitää! Mitään joulukoristeita meillä ei ole eikä voi ollakaan, koska eräs pieni eläin ei varmaan antaisi niiden olla. Joulukuusta ei voi ajatellakaan, kun on kaksi uroskoiraa.

PS. Pipareiden koristeleminen on yllättävän vaikeaa!

Matkamuistoja

Kuvassa Urpo ja Kärsä poseeraavat Kärsän kantolaukun kanssa, jossa hän matkusti kotiin Hollannista huhtikuussa. Nyt ei uskoisi millään, että Kärsä on joskus mahtunut noin pieneen laukkuun! Nyt hän on oikein passelin kokoinen, melkein yhtä iso kuin Urpo. Säkäkorkeudessa lienee vain parin sentin ero. Toivottavasti Kärsä ei enää kasva isommaksi.

Urpon valtakunnassa kaikki hyvin

Tänä aamuna Urpo sai ihan pienen nokareen jauhelihaa, koska Kärsä piti ruokkia, eikä sellainen sovi, että pentu saa mutta Urpo ei. Urpo söi erittäin suurella innolla pienen nökönsä ja olisi taatusti halunnut lisää.

Iltapäivällä alkoi onneksi kuulua tuttu ja normaalisti todella ärsyttävä kakominen: Urpo oksensi eilen nielemänsä lelun. Se pantiin saman tien roskikseen ja sitten roskapussi ulos, jotta tällainen "vahinko" ei toistuisi enää kolmatta kertaa. Seuravalla kerralla onni ei ehkä enää olekaan puolellamme, joten nyt täytyy olla todella kiitollinen.

Ei voi olla totta!

Muutama viikko sitten Kärsä nielaisi erään lelun ja voi todella pahoin. Tuolloin tarinalla oli onnellinen loppu. Nyt kävi niin, että kertaalleen Kärsän suolessa ollut lelu oli unohtunut kaappiin, vaikka se olisi pitänyt heti heittää pois. No, Urpopa löysi sen tänään, kun kaapinovi oli auki, toivon mukaan ei sentään kohtalokkain seurauksin! Urpo nimittäin nuuhki lelua hetken ja nielaisi sen sitten täysin yllättäen. Siinä ei ehtinyt kissaa sanoa, kun lelu oli hävinnyt parempiin suihin.

Eipä siinä sitten muuta kuin katsomaan googlesta, että miten koira oksennutetaan. Vetyperoksidia ei kuulemma enää saa apteekista, koska joku on joskus keksinyt väsätä siitä kotitekoisen pommin, mutta suolaa ei sentään ole nykyinenkään hallitus vielä kieltänyt. Suolaa otetaan siis 1-2 teelusikallista kämmenelle, laitetaan sekaan pari tippaa vettä, pyöritellään ainekset palloksi ja laitetaan koiran suuhun mahdollisimman syvälle. Jos hyvin käy, niin koira oksentaa 10-15 minuutin kuluessa.

Urpon tapauksessa ei valitettavasti käynyt hyvin, sillä oksennusta ei ole kuulunut. Seuraava kikka on parafiiniöljy, jota meillä on valmiina kaapissa Bertta-vainaan jäljiltä. Bertta oli erikoistunut syömään pikkukiviä ja oli monet kerrat hankaluuksissa vatsavaivojen takia. Jos siis Urpo ei ala oksentaa, niin peukkuja pystyyn, että lelu poistuu toista kautta.

Tuholainen

Onpa ihanaa palata töistä kotiin, kun vastassa on tällainen näky:



Asialla on melko varmasti Kärsä, vaikka toki Urpokin osaa olla paha. Vuonna 2011 kotona odotti tällainen näky.

Keskinäistä kärhämää

Urpon ja Kärsän ystävyys on ollut koetuksella aiemminkin, mutta sittemmin ongelmat vähenivät. Viisaampi taho oli sitä mieltä, että Urpon pomottaminen on normaalia ja että kannattaa vaan olla tarkkana ruuan suhteen ja syöttää koirat kaukana toisistaan. Ennen he olivat syöneet melkein vierekkäin, mutta ongelmien välttämiseksi aloimme ruokkia koiria eri huoneissa. Aamuisin Urpo ja Kärsä syövät lihaa tai muuta raakaruokaa, joka on heidän suurinta herkkua. Urpo saa tietysti oman annoksensa ensin. Hän on ruvennut hotkaisemaan oman kuppinsa tyhjäksi alta aikayksikön, minkä jälkeen hän ryntää Kärsän kupille, ajaa Kärsän pois ja syö toisenkin annoksen. Se tietysti kiellettiin Urpolta heti kun moinen käytös kävi ilmi ja nyt Kärsä syö suljetun oven takana.



Koirat ovat viime aikoina intoutuneet painimaan keskenään sisätiloissa. Kärsä on tietysti se, joka aloittaa matsin, mutta Urpo on nyt ollut mukana leikissä toisin kuin ennen, ja paini on sujunut hyvässä hengessä. Ihan viime päivien aikana Kärsä on ruvennut nylkyttämään Urpoa, joka ei ole ollut moksiskaan moisesta alistamisesta. Eilen kuitenkin tapahtui jotain. Kesken ihan tavallisten kotiaskareiden, joita koirat seurasivat vierestä, Urpo rähähti Kärsälle oikein kunnolla pitkästä aikaa. Kärsä heittäytyi selälleen ja laski alleen ja sitten kaikki oli taas hyvin muutaman tunnin.



Illalla tilanne toistui, kun olimme tulleet pihalta ja Kärsä meni juomakupille. Ilmeisesti Urpo odotti vuoroaan, mutta sen sijaan, että olisi päästänyt Urpon juomaan, Kärsä jähmettyi paikalleen eikä suostunut liikkumaan. Siitä seurasi päivän toinen rähäkkä. Kärsä heittäytyi taas selälleen, pissasi ja tyhjensi anaalirauhasensakin hajusta päätellen, mutta kun Urpo oli sanonut sanottavansa ja poistunut tilanteesta, Kärsä menikin perään kolmella jalalla konkaten ja samalla kiljuen. Urpo teki uuden täsmähyökkäyksen, joka päättyi kummankin purkitukseen (= kolinapurkin heiluttamiseen).

Sen jälkeen koirien välit ovat olleet viileät. Ulkona menee kivasti, he kulkevat remmissä vierekkäin ihan nätisti, mutta sisätilat ovat ilmeisesti hieman ahtaat. Ei kai tässä auta muu kuin yrittää vahvistaa Urpon asemaa koiralauman pomona ja omaa asemaa koko lauman johtajana. Jos tilanne ei helpotu, niin Kärsä pääsee eroon killuttimistaan jossain vaiheessa. Tuskin häntä tullaan käyttämään jalostukseen kuitenkaan.