Seuran mailla

Paikallisen metsästysseuran maat ovat aivan kotinurkilla, joten olemme käyneet siellä juoksuttamassa koiria pari kertaa. Vielä ei ole löytynyt muuta saalista kuin suppilovahveroita, eikä niitäkään enää saa, kun lumi peittää maan.



Kärsä on saanut harjoitella seuraamista sillä aikaa, kun Urpo on ollut haussa. Seuraaminen on vaikea laji. Emme vaadi mitään toko-kokeen kaltaista seuraamista, mutta Kärsä ei oikein vielä malta pysyä edes vierellä. Seuraaminen unohtuu vähän väliä, tosin ei Urpokaan ole mikään maailman maltillisin vierellä kävelijä.



On ihanaa, että on joku paikka, missä koiria voi juoksuttaa vapaana luvan kanssa. Kärsä tuntuu olevan kaiken aikaa niin täynnä energiaa, ettei häntä meinaa millään saada väsymään. Syksyllä hän väsähti yhtenä päivänä, kun olimme vaeltaneet tunturissa 20 kilometriä.

Hullut hollantilaiset ja yksi Urpo

Pätkis, Urpo ja Dumle. Kärsä ei ehtinyt poseerata.

Kärsän siskot Dumle ja Pätkis kävivät meillä ilahduttamassa Urpoa ja Kärsää eräänä iltana. Kärsä ja Pätkis löysivät heti yhteisen sävelen, vaikka viime tapaamisesta oli kulunut pari kuukautta. Onneksi tänne etelään oli juuri satanut lunta, koska muuten meno olisi mennyt aivan mutapainiksi.


Pätkis ja Urpo

Siskot johdattelivat Kärsän heti pahoille teille: hollantilaiskolmikko meni ihan pokkana makuuhuoneeseen ja vielä sängylle makoilemaan! No, Dumle ja Pätkis saavat synninpäästön, sillä eiväthän he voi vieraassa paikassa tietää mikä on sallittua, mutta Kärsä tietää kyllä aivan varmasti, ettei makuuhuoneeseen saati sängylle ole mitään asiaa.


Pätkis, Urpo, Dumle ja Kärsä. Pätkiksellä on korvat hullutteluasennossa niin kuin Kärsälläkin usein.

Oli hauska nähdä, miten samanlaisia Pätkis ja Kärsä ovat. Heillä on molemmilla hassu tapa nousta puolittain sohvalle siten, että etuvartalo röhnöttää sohvalla ja takajalat ovat lattialla. Kärsä saattaa joskus jopa nukahtaa siihen asentoon! Lisäksi Kärsällä ja Pätkiksellä on ihan samanlainen haukkuääni. Ulkonäössä onkin sitten eroavaisuuksia. Pätkiksessä on pennun pyöreyttä kun taas Kärsä on aikamoinen lihaskimppu. Kärsä on myös muutaman sentin korkeampi kuin Pätkis. Naamat ovat samanlaiset, tosin Kärsällä kuonon päällä oleva pyörre on selkeämpi.

Joulutunnelmissa

Vaikka emme joulua erityisemmin vietäkään, niin kyllä pipareita olla pitää! Mitään joulukoristeita meillä ei ole eikä voi ollakaan, koska eräs pieni eläin ei varmaan antaisi niiden olla. Joulukuusta ei voi ajatellakaan, kun on kaksi uroskoiraa.

PS. Pipareiden koristeleminen on yllättävän vaikeaa!

Matkamuistoja

Kuvassa Urpo ja Kärsä poseeraavat Kärsän kantolaukun kanssa, jossa hän matkusti kotiin Hollannista huhtikuussa. Nyt ei uskoisi millään, että Kärsä on joskus mahtunut noin pieneen laukkuun! Nyt hän on oikein passelin kokoinen, melkein yhtä iso kuin Urpo. Säkäkorkeudessa lienee vain parin sentin ero. Toivottavasti Kärsä ei enää kasva isommaksi.

Urpon valtakunnassa kaikki hyvin

Tänä aamuna Urpo sai ihan pienen nokareen jauhelihaa, koska Kärsä piti ruokkia, eikä sellainen sovi, että pentu saa mutta Urpo ei. Urpo söi erittäin suurella innolla pienen nökönsä ja olisi taatusti halunnut lisää.

Iltapäivällä alkoi onneksi kuulua tuttu ja normaalisti todella ärsyttävä kakominen: Urpo oksensi eilen nielemänsä lelun. Se pantiin saman tien roskikseen ja sitten roskapussi ulos, jotta tällainen "vahinko" ei toistuisi enää kolmatta kertaa. Seuravalla kerralla onni ei ehkä enää olekaan puolellamme, joten nyt täytyy olla todella kiitollinen.

Ei voi olla totta!

Muutama viikko sitten Kärsä nielaisi erään lelun ja voi todella pahoin. Tuolloin tarinalla oli onnellinen loppu. Nyt kävi niin, että kertaalleen Kärsän suolessa ollut lelu oli unohtunut kaappiin, vaikka se olisi pitänyt heti heittää pois. No, Urpopa löysi sen tänään, kun kaapinovi oli auki, toivon mukaan ei sentään kohtalokkain seurauksin! Urpo nimittäin nuuhki lelua hetken ja nielaisi sen sitten täysin yllättäen. Siinä ei ehtinyt kissaa sanoa, kun lelu oli hävinnyt parempiin suihin.

Eipä siinä sitten muuta kuin katsomaan googlesta, että miten koira oksennutetaan. Vetyperoksidia ei kuulemma enää saa apteekista, koska joku on joskus keksinyt väsätä siitä kotitekoisen pommin, mutta suolaa ei sentään ole nykyinenkään hallitus vielä kieltänyt. Suolaa otetaan siis 1-2 teelusikallista kämmenelle, laitetaan sekaan pari tippaa vettä, pyöritellään ainekset palloksi ja laitetaan koiran suuhun mahdollisimman syvälle. Jos hyvin käy, niin koira oksentaa 10-15 minuutin kuluessa.

Urpon tapauksessa ei valitettavasti käynyt hyvin, sillä oksennusta ei ole kuulunut. Seuraava kikka on parafiiniöljy, jota meillä on valmiina kaapissa Bertta-vainaan jäljiltä. Bertta oli erikoistunut syömään pikkukiviä ja oli monet kerrat hankaluuksissa vatsavaivojen takia. Jos siis Urpo ei ala oksentaa, niin peukkuja pystyyn, että lelu poistuu toista kautta.

Tuholainen

Onpa ihanaa palata töistä kotiin, kun vastassa on tällainen näky:



Asialla on melko varmasti Kärsä, vaikka toki Urpokin osaa olla paha. Vuonna 2011 kotona odotti tällainen näky.

Keskinäistä kärhämää

Urpon ja Kärsän ystävyys on ollut koetuksella aiemminkin, mutta sittemmin ongelmat vähenivät. Viisaampi taho oli sitä mieltä, että Urpon pomottaminen on normaalia ja että kannattaa vaan olla tarkkana ruuan suhteen ja syöttää koirat kaukana toisistaan. Ennen he olivat syöneet melkein vierekkäin, mutta ongelmien välttämiseksi aloimme ruokkia koiria eri huoneissa. Aamuisin Urpo ja Kärsä syövät lihaa tai muuta raakaruokaa, joka on heidän suurinta herkkua. Urpo saa tietysti oman annoksensa ensin. Hän on ruvennut hotkaisemaan oman kuppinsa tyhjäksi alta aikayksikön, minkä jälkeen hän ryntää Kärsän kupille, ajaa Kärsän pois ja syö toisenkin annoksen. Se tietysti kiellettiin Urpolta heti kun moinen käytös kävi ilmi ja nyt Kärsä syö suljetun oven takana.



Koirat ovat viime aikoina intoutuneet painimaan keskenään sisätiloissa. Kärsä on tietysti se, joka aloittaa matsin, mutta Urpo on nyt ollut mukana leikissä toisin kuin ennen, ja paini on sujunut hyvässä hengessä. Ihan viime päivien aikana Kärsä on ruvennut nylkyttämään Urpoa, joka ei ole ollut moksiskaan moisesta alistamisesta. Eilen kuitenkin tapahtui jotain. Kesken ihan tavallisten kotiaskareiden, joita koirat seurasivat vierestä, Urpo rähähti Kärsälle oikein kunnolla pitkästä aikaa. Kärsä heittäytyi selälleen ja laski alleen ja sitten kaikki oli taas hyvin muutaman tunnin.



Illalla tilanne toistui, kun olimme tulleet pihalta ja Kärsä meni juomakupille. Ilmeisesti Urpo odotti vuoroaan, mutta sen sijaan, että olisi päästänyt Urpon juomaan, Kärsä jähmettyi paikalleen eikä suostunut liikkumaan. Siitä seurasi päivän toinen rähäkkä. Kärsä heittäytyi taas selälleen, pissasi ja tyhjensi anaalirauhasensakin hajusta päätellen, mutta kun Urpo oli sanonut sanottavansa ja poistunut tilanteesta, Kärsä menikin perään kolmella jalalla konkaten ja samalla kiljuen. Urpo teki uuden täsmähyökkäyksen, joka päättyi kummankin purkitukseen (= kolinapurkin heiluttamiseen).

Sen jälkeen koirien välit ovat olleet viileät. Ulkona menee kivasti, he kulkevat remmissä vierekkäin ihan nätisti, mutta sisätilat ovat ilmeisesti hieman ahtaat. Ei kai tässä auta muu kuin yrittää vahvistaa Urpon asemaa koiralauman pomona ja omaa asemaa koko lauman johtajana. Jos tilanne ei helpotu, niin Kärsä pääsee eroon killuttimistaan jossain vaiheessa. Tuskin häntä tullaan käyttämään jalostukseen kuitenkaan.

Askartelijaeläin

Kärsä on oikea askartelijapoika niin kuin Urpokin pienenä. Hän on koristellut sakset, juustohöylän ja veitsen sekä tyhjentänyt ilmeisen rumat sohvan koristetyynyt sillä aikaa, kun isäntäväki on ollu töissä. Koko ajan on ollut pieni pelko, että seuraavaksi hän kajoaa kirjahyllyn sisältöön tai huonekaluihin, joten hän saa nykyään askarrella pahvilaatikoilla. Ne laitetaan lelukoppaan, mistä Kärsä saa kaivaa ne esiin ja ottaa käsittelyyn. Toistaiseksi pahvilaatikot ovat tyydyttäneet Kärsän askarteluhalut ja muut tavarat ovat saaneet olla rauhassa.

Lopuksi vielä söpistelykuva:

Tärkeä tossu

Kärsä joutuu edelleen pitämään tossua ulkona, koska polkuanturan haava ei ole vielä parantunut. Ruffwearin tossu pysyy yllättävän hyvin kiinni, vaikka meno olisi kovaa. Yhtenä päivänä se kylläkin irtosi ja katosi takapihalle. Etsimme sitä pitkään, mutta se ei osunut silmään sitten millään. Ei auttanut muu kuin suojata Kärsän tassu kurahanskalla ja pitää Kärsää remmissä kotipihallakin. Seuraavana päivänä Kärsä onneksi löysi tossun itse.

Ruffwearin tossuja voi siis suositella, tosin pienellä varauksella. Se pitää kiristää aika tiukaksi nilkan ympärille, jolloin kannus saattaa vaurioitua. Kärsällä kannus on jo hieman punertava ja turvonnut, mutta tähän hätään ei ole muuta ratkaisua kuin pitää tossua, kun mikään muu viritelmä ei pysy paikoillaan edes remmilenkillä.

PS. Kärsän kuolaamiselle ei löytynyt mitään syytä, mutta onneksi se loppui itsekseen yön aikana.

Kuolapeikko

No niin, seuraava ongelma! Kärsä alkoi eilen illalla kuolata ihan valtoimenaan ja sotki joka paikan limaisilla vanoilla. Suusta ei löytynyt mitään erityistä - hampaat ovat kunnossa eikä niihin ollut juuttunut mitään. Ehkä kurkkuun tai mahaan on jäänyt jotain kiinni tai sitten Kärsällä on vatsa kipeä. Hän on kuitenkin pirteä ja iloinen ja söi aamulla suurella innolla. Näin on käynyt kerran aiemminkin ja silloin kuolaaminen loppui itsestään. Jäämme siis tarkkailemaan tilannetta.

Tassu paketissa

Juuri kun on tullut kehuskeltua, että Kärsä ei ole tarvinnut eläinlääkärin palveluita rokotusten jälkeen eikä ole muutenkaan ollut kipeänä, niin alkoi sattua ja tapahtua. Ensin oli vatsa kipeä, nyt on tassussa haava. Se tuli yhtenä iltana, kun Kärsä juoksi pihalla frisbeen perässä aivan hurjana. Sen jälkeen lattialta alkoi löytyä veritippoja, jotka olivat peräisin Kärsän vasemmasta etutassusta. Polkuanturassa on muutaman millin haava, joka ei onneksi vaikuta syvältä.



Nyt onkin sitten ongelma joka kerta, kun Kärsä menee ulos. Häntä ei voi päästää ovesta ulos juoksentelemaan vapaana, vaan jokaista liikettä on vahdittava. Tähän mennessä tassun suojaamiseksi on tullut kokeiltua lasten kurahanskoja sekä Urpolle taannoin hankittua tossua. Hanskojen ongelma on se, että ne valuvat pikkuhiljaa joka askeleella, kunnes koko roska irtoaa ja tassu on paljaana. Parhaiten on toiminut Ruffwearin tossu, joka pysyy paikoillaan. Se ei kylläkään pidä kosteutta loitolla ainakaan tällaisella kelillä, kun joka paikka on täynnä kuraa ja lätäköitä. Sen alle ei myöskään oikein mahdu mitään suojaa.



Eläinlääkäriin Kärsä ei joutunut. Koitamme nyt hoitaa haavan kuntoon kotikonstein, sillä viimeksi saimme maksaa maltaita, kun Urpolla oli haava ja hänet oikein nukutettiin tutkimuksen ja puhdistuksen ajaksi. Kärsän haava ei eritä enää mitään eikä ole turvonnut tai kuuma, joten selvinnemme huolellisella puhdistamisella ja yleisellä varovaisuudella. Se onkin sitten eri asia, miten noin aktiivisen koiran saa väsytettyä ilman merkittävää liikuntaa...

Valkoinen lenkki

Kun lähdimme aamupäivällä kotoa, oli tasaisen harmaata. Kun saavuimme Turun ja Raision paikkeille, taivaalta alkoi pikkuhiljaa leijailla lumihiutaleita. Se olikin hyvä hetki ahtautua kahden valkean neidon kanssa yhteen autoon ja ajaa metsäpolun välittömään läheisyyteen.



Heillä oli oikein mukavaa yhdessä. Sipi ja Villa kurittivat Kärsää ja pitivät tätä leikkikalunaan, ja Kärsähän nautti joka hetkestä! Hän oikein hakeutui valkoisten rökitettäväksi. Kävimme näköalatornissa, johon koirat eivät päässeet kiipeämään. He saivat odottaa puihin köytettyinä alhaalla, ja aluksi sieltä kuului kauheaa laulantaa, kun Kärsä ei olisi malttanut odottaa. Sitten alhaalla hiljeni, mutta pahaa aavistamatta ihailimme lumisadetta yläilmoissa vielä hetken. Laskeutuessamme maan kamaralle Kärsä oli jo kiivennyt pari porrasta ylöspäin - hän oli nopsana poikana purrut remmin poikki parissa minuutissa! Kotimatkalla piti siis pistäytyä eläinkaupassa ostamassa uusi remmi.



Lopputervehdyksenä Kärsä vielä päästeli kauhean lammikon suoraan Sipin ja Villan matolle. Hän ei ollut edes pyytänyt päästä ulos eikä hän ollut juonutkaan lenkin jälkeen, joten lorina tuli täytenä yllätyksenä. Kyllä Kärsän olisi pitänyt tietää, että olimme juuri menossa pihalle ja että hetken päästä hän olisi voinut tehdä tarpeensa ulos, koska olimme eteisessä ja emäntäkin oli laittamassa ulkovaatteita ylleen. Tutkimattomat ovat Kärsän tiet!

Pyhäinpäivän kauhutarina

Kärsän ensimmäinen Halloween ei sujunut ihan protokollan mukaan. Suunnitelmissa oli käydä töissä, käyttää koirat lenkillä ja levätä ennen seuraavaa työvuoroa, vaan Kärsä olikin toista mieltä. Töissä ja lenkillä toki tuli käytyä, mutta siihen loppui suunnitelmien mukainen ohjelma. Työpäivän jälkeen oli pakko imuroida olohuone, sillä Kärsä oli ikävissään syönyt puoli kiloa hedelmärakeita, jotka hän oli pihistänyt korkeahkon hyllyn päältä. Karkkeja ei näkynyt enää missään, mutta lisäksi Kärsä oli nakerrellut juustohöylän kahvaa.



Kun tulimme lenkiltä, oli koirien ruoka-aika. Yleensä he odottavat ruokaansa kuola valuen, mutta eilen Kärsä oli jotenkin vaisu eikä ollut yhtä täpinöissään kuin tavallisesti. Sen sijaan hän meni juomakupille ja joi sen tyhjäksi. Ruokakuppiin hän ei koskenutkaan, joten Urpo sai syödä tupla-annoksen. Kärsä jatkoi juomista ja sitten hän vaikeroi hetken ja oksensi lopulta kaiken veden matolle. Tämä toistui pari kertaa, ja juomakuppi (sekä matot) oli pakko laittaa pois.

Kärsän tila alkoi huolestuttaa sen verran, että ei auttanut muu kuin soittaa päivystävälle eläinlääkärille. Sieltä sanottiin, että karkinsyönti tuskin aiheuttaa mitään vakavaa isolle koiralle ja että tilannetta kannattaa seurata muutaman tunnin vielä ennen kuin hätiköi ja lähtee vastaanotolle. Siinä vaiheessa tuli mieleen, että Kärsä oli edellispäivänä nielaissut jotain ja ettei erästä lelua ollut näkynyt sen koommin, vaikka se yleensä on koko ajan joko Urpon tai Kärsän hellässä huomassa. Eläinlääkäri ei pitänyt sitäkään niin pahana, että tarvitsisi heti lähteä näytille. Odottaminen oli piinaavaa, mutta pikkuhiljaa Kärsä näytti voivan paremmin ja kerjäsi jo ruokaakin. Hän ei kuitenkaan saanut mitään loppupäivänä.



Vaikka Kärsä siis oli terveen oloinen, niin pieni huoli kaihersi mieltä. Kadonnut lelu ei ollut ilmestynyt ulosteen mukana takaisin päivänvaloon ja pahimmassa tapauksessa odotettavissa olisi leikkaus. Tänä aamuna helpotus oli valtava, kun lelu löytyi sohvalta oksennuksen keskeltä! Sääli, että kyseessä on juuri se lelu, jonka hän sai Hollannista paikallisilta ystäviltä. Se oli kyllä muutenkin jo kokenut kovia, sillä Kärsä oli operoinut siltä vinkuominaisuuden ja pään irti.

Iloinen Kärsäeläin

Tänään Urpo oli koko päivän miesten kalareissussa, ja Kärsä oli kotona mammanpoikana. Kun Urpo tuli takaisin kotiin illalla, Kärsä ilahtui niin kovasti, että häneltä pääsi ilopissa keittiön lattialle!

Ankaraa treeniä

Kärsä on nyt sen ikäinen, että joitain juttuja pitäisi jo ruveta osaamaan. Esimerkiksi noutaminen on retuperällä ja siksi olemme nyt aloittaneet tehotreenit, eli teemme muutaman minuutin pituisia harjoituksia päivittäin. Kärsä on viime päivien aikana harjoitellut noutamista ja paikallaan pysymistä. Periaatteessa Kärsä tietää, mitä paikalla-käsky tarkoittaa, mutta ei vielä malta pysähtyä pitkäksi aikaa. Edes Urpon esimerkki ei pysäytä Kärsää.



Noutoa varten saimme juuri sopivasti Rekku-vainaan vanhoja dameja, joilla Kärsä ei suinkaan saa leikkiä vaan niillä treenataan. Välillä Kärsä ei lähde edes noutamaan eikä selvästikään vielä ymmärrä nouda-käskyä, mutta eiköhän se siitä, kun jaksaa olla kärsivällinen. Kaikki eivät ole luonnonlahjakkuuksia niin kuin Urpo.

Ahmimishäiriö

Urpo on ollut pohjoisesta paluun jälkeen kauhea ahmatti. Hän ei malttaisi edes olla pihalla, jos ruoka-aika lähestyy. Se on sikäli ilahduttavaa, että Urpo oli kauhean laiha metsästysloman päätteeksi.



Kärsä nyt on aina ollutkin ahmatti, jota ei paljon haittaa, vaikka maailma kaatuisi ympäriltä - ruoka maistuu aina! Nyt Kärsäkin on ollut hieman hoikemmassa kunnossa johtuen siitä, että hän on saanut pienempiä annoksia. Pohjoisessa Kärsä näytti melkein punkerolta, mikä saattoi tietysti olla optinen harha hoikkaakin hoikemman Urpon rinnalla.



Kävimme punnitsemassa koirat Mustin ja Mirrin vaa'alla jokin aika sitten. Urpo painoi sen mukaan 28,6 kiloa, Kärsä 25,6 kiloa. Kotona alkusyksystä mitattu paino (26,7) oli siis Kärsän kohdalla yläkantissa tai sitten hän on laihtunut.

Kikkapetteri

Metsästysloman jälkeen Kärsä on saanut kikkailuvaihteen päälle taas. Hän on tehnyt tuhoja kotona yksin ollessaan, tai onhan hänellä aina Urpo seuranaan. Sitä emme vielä tiedä, mitä tapahtuisi, jos Kärsä jäisi täysin yksin. Varmaan jonkinlainen katastrofi. Kärsä ei onneksi ole vielä kajonnut kirjahyllyn sisältöön eikä huonekaluihin niin kuin Urpo teki pentuna. Tuhot ovat olleet pieniä ja aika mitättömiä, mutta sitäkin ärsyttävämpiä, koska lattia on täytynyt imuroida joka päivä.

Ongelman ydin on varmasti se, että Kärsä tylsistyy joutuessaan olemaan pitkään sisällä. Eroahdistuksesta ei liene kyse, sillä Kärsä kikkailee myös silloin, kun olemme kotona. Hän pihisti yhtenä aamuna keittiön tasolta kurkun ja nakerteli sitä tyytyväisenä, vaikka olimme juuri tekemässä lähtöä lenkille. Nämä ovat toivon mukaan pennun elkeitä, joista Kärsä pääsee eroon iän karttuessa. Kiinni jäädessään hän on aina hyvin nolo ja heittäytyy selälleen tai laittaa ainakin korvat luimuun.

Vesityön kirous

Urpo kävi viikonloppuna suorittamassa avoimen luokan vesityökokeen toistamiseen. Se meni juuri samalla tavalla kuin viime vuonnakin: neljä pistettä, koska takamus nousi tontista ilman lupaa heti laukauksen jälkeen. Muuten koe meni loistavasti.

Tänään Kärsä lähti isännän seuraksi kalaan, ja Urpo jäi emännän juoksukaveriksi. Urpon juoksu sujui ihan hyvin, mutta Kärsä kikkaili itsensä ulos veneestä loimi päällä ja joutui olemaan loppureissun turkki märkänä. Onneksi Kärsä ei ole yhtä kylmänarka kuin Urpo.

Metsästyskuulumiset

Urpo ja Kärsä palasivat viime yönä neljä viikkoa kestäneeltä metsästysreissulta. Urpo on tuttuun tapaan laiha ja rähjäinen rankan työjakson jäljiltä, mutta Kärsä ei päässyt laihtumaan. Urpohan söi välillä vähän huonolla menestyksellä, toisaalta häneen upposi valtavat määrät ruokaa, kun sille päälle sattui.



Kärsän ensimmäinen kanalintusyksy ei ollut mikään jättimenestys, mitä emme tosin odottaneetkaan. Haku oli alkuun niin sanotusti hakusessa, mutta parani koko ajan. Viimeisinä päivinä Kärsä tiesi jo, mitä pitää tehdä, kun isäntä päästää irti remmistä ja käskee hakuun. Kärsä juoksi kuitenkin aika paljon kuono maassa, joten ilmavainusta hän ei taida vielä ymmärtää.



Kärsä oli aikamoinen pöläyttelijä - usein kävi niin, että linnut lähtivät lentoon ilman seisontaa. Viiriäistreeneissä kuitenkin näimme, että Kärsä osaa seisoa. Pari kertaa kävi niin ihmeellinen juttu, että Kärsä tuli käskystä heti takaisin isännän luo pöläytettyään linnut lentoon. Sen kun vielä tietäisi, miksi hän joskus tottelee satumaisen hienosti noinkin vaikeassa paikassa!



Inarissa mukana oli Kärsän ikäinen Kuura, joka oli siis myös ensimmäistä kautta kanalintumetsällä. Annoimme koirien hakea vuorotellen, koska yhdessä hakemisesta ei olisi tullut mitään. Kärsä seurasi muiden hakua ilahduttavan rauhallisesti, hän ei vinkunut perään juurikaan eikä kokenut kateutta siitä, että Urpo tai Kuura sai juoksennella vapaana. Silloin kun Urpolla oli tilanne päällä ja isäntä lähti hiipimään ase tanassa, niin Kärsä inisi jonkun verran.





Kärsä sai aikaiseksi muutamia seisontoja, mutta harvemmin se kohdistui lintuun eikä pelkkään hajuun. Huvittavin seisonta oli se, kun Kärsä piikkasi maasta jonkun kohteen ja seisoi pitkään ja hartaasti. Sitten hän perääntyi yhtäkkiä ja lähti juoksemaan poispäin päätä ravistellen. Pian maasta nousi aikamoinen määrä ampiaisia. Ilmeisesti ne eivät kuitenkaan ehtineet pistää Kärsää.







Urpo jatkoi tänäkin syksynä hienoa työtään. Hän sai hieman harjoitella tiedottamista, mikä oli helppoa tunturikoivikossa. Siellä nimittäin näkee koiran liikkeet erittäin hyvin. Aina kun Urpoa ei ollut näkynyt hetkeen, niin oli helppo päätellä hänen olevan seisonnalla. Kun häntä kutsui luokse, niin hän tuli kauhealla tohinalla ja lähti viemään isäntää linnun luo. Ainoa ongelma oli liiallinen vauhti - kaksijalkainen ei millään voi pysyä nelivedon perässä. Sopii myös toivoa, että tiedottaminen tapahtuisi oma-aloitteisesti niin kuin muutaman kerran kävikin.





Kolmen viimeisen päivän aikana Urpo sai kaksi riekkoa. Useampaan oli mahdollisuudet, mutta ohilaukaukset tai liian tiheät koivikot tulivat esteeksi. Kärsän ainoaksi pudotukseksi jäi ukkometso, mikä ei ole ihan huono saavutus sekään. Pääasia on kuitenkin se, että Kärsä pääsi linnuille ja oppi hakemaan. Ensi syksynä katsotaan, mitä Kärsän kanalintu-urasta tulee.