Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkuveli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkuveli. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. kesäkuuta 2025

Onnenkalu Kärsä

Pikkuveljellä oli tänään tärkeä futismatsi, joka meni lopulta hyvin.

Untitled

Ehkä siihen vaikutti Kärsälle annettu hali ennen lähtöä.

torstai 6. maaliskuuta 2025

Ken on syyllinen?

Untitled

Pikkuveli sai kaveriltaan klöntin muovailuvahamaista slimeä. Koirat ovat olleet kiinnostuneita siitä, sillä onhan se pyörinyt lattialla ja ruokapöydällä ja ties missä ja tuoksuu varmasti hyvältä. Yhtäkkiä klöntti oli hävinnyt jonnekin, ja tuli kauhea huoli, että onko jompikumpi koira nielaissut sen. Onneksi klöntti kuitenkin löytyi, joten tällä kertaa selvisimme säikähdyksellä.

perjantai 15. marraskuuta 2024

Kärsälle rakkautta

Untitled

Kärsä se on aina vaan koko perheen halinalle.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2024

Hoitaja-Kärsä

Untitled

Kun pikkuveli on kipeä, Kärsä tulee viekkuun pitämään lämpimänä ja turvassa.

lauantai 20. huhtikuuta 2024

Vanha ystävä

Kun perheeseen syntyi ihmislapsi, Urpo oli kuusivuotias. Emäntä oli huolissaan siitä, että Urpo ehtisi lähteä autuaammille metsästysmaille ennen kuin lapsi olisi tarpeeksi vanha muistaakseen Urpon aikuisena.

Untitled

Nyt lapsi on pian seitsemän, ja Urpo on vieläkin luonamme. On siis hyvin mahdollista, että lapselle jää muistikuvat Urposta.

torstai 1. helmikuuta 2024

Lapsoset majassa

Untitled

Pikuveljellä on keskellä olohuonetta maja, josta koiratkin tykkäävät. Yhtenä iltana Urpo meni majaan nukkumaan ja onnistui kiepauttamaan itsensä vielä viltin sisään. Sitten kun hän nousi sieltä, koko maja meni tietysti nurin. Kärsä taas tykkää mennä majaan pikkuveljen seuraksi, sillä mikään läheisyys ei riitä Kärsälle.

keskiviikko 20. joulukuuta 2023

Hoitajien uusi työkeikka

Untitled

Nyt on pikkuveljen vuoro olla kipeänä, mutta onneksi kotona on kaksi innokasta hoitajaa, jotka pitävät lämpimänä ja lohduttavat kärsivää.

maanantai 20. marraskuuta 2023

Halinalle-Kärsä

Untitled

Kärsä on erityisesti pikkuveljen suosiossa. Kärsä saa aina paljon huomiota pojalta, ja usein Kärsäkin hakeutuu tämän syliin sohvalle. Poika sanoo, että hänellä on päivähoidossa aina ikävä Kärsää. Perheen pienimmät pitävät yhtä.

torstai 9. maaliskuuta 2023

Latua rikkomassa

Untitled

Koirien kaksijalkainen pikkuveli on innostunut hiihtämisestä, joten hänelle tehtiin latu läheiselle pellolle. Koiratkin ovat olleet mukana hiihtämässä pari kertaa, tosin ilman mitään vetovaljaita. He ovat juosseet perässä, ja isäntä on saanut karjua heille, ettei saa talloa latua. Se on osoittautunut mahdottomaksi koirille.

perjantai 11. marraskuuta 2022

Perjantai-illan huvit

Untitled

Perheen pienimmät viettivät laatuaikaa keskenään sohvalla. Kärsä yritti tunkea pikkuveljen syliin, mutta ei päässyt, joten hän tyytyi makoilemaan niin lähellä kuin mahdollista.

perjantai 21. lokakuuta 2022

Evakuoidut

Kun poikkuveljellä on kaveri vieraana, koirat on hyvä evakuoida olohuoneesta keittiön puolelle. Kahden viisivuotiaan paimentaminen on sen verran rankkaa puuhaa, etteivät vanhat herrat jaksa sellaista.

Untitled

Lisäksi lapsista lähtee valtavan kova ääni, eihän siinä metelissä voi nukkua!

maanantai 4. heinäkuuta 2022

Kärsä-ystävä

Untitled

Kärsä on taas vallannut kaksijalkaisen pikkuveljensä sydämen ihan täysin. Pikkuveli tahtoisi kovasti, että Kärsä tulisi hänen viereensä nukkumaan yöllä, mutta se ei ole sallittua, joten lapsi laittoi Kärsälle oman patjan sänkynsä viereen. Onneksi sohvalla voi olla sylikkäin.

torstai 19. toukokuuta 2022

Paras kaveri

Untitled

Meillä kaikilla oli kova ikävä Kärsää, kun hän oli kalastusreissulla koko viikonlopun. Kun hän palasi kotiin vihdoinkin, hän sai heti halin pikkuveljeltä. Sitten Kärsä meni pikkuveljen syliin nukkumaan.

Untitled

lauantai 26. helmikuuta 2022

Poikain leikkejä

Untitled

Poikakolmikko eli Urpo, Kärsä ja pikkuveli tylsistyivät isäntäväen lumitöiden aikana ja alkoivat leikkiä keskenään kaikki kolme. Ensin koirilla oli keppi ja sitten pikkuveli alkoi heitellä sitä. Kärsä oli aivan tohkeissaan, ja kyllä Urpokin innostui leikkimään.

torstai 27. tammikuuta 2022

Perheen pienimmät

Untitled

Pikkuveli sanoo lähes päivittäin, että Kärsä on hänen paras ystävänsä. Tunne taitaa olla molemminpuolinen.

perjantai 7. tammikuuta 2022

Kovaa kyytiä

Untitled

Urpo ja Kärsä saivat yhdessä vetää pikkuveljeä pulkalla ja kyyti oli niin kova, ettei emäntä meinannut pysyä perässä ollenkaan. Onneksi olimme kotitiellä, joten koirat tiesivät mihin suuntaan piti mennä.

maanantai 15. marraskuuta 2021

Ahdasta patjalla

Näköjään yhdelle koiralle suunnitellulle patjalle mahtuu kaksi koiraa sekä yksi lapsi!

Untitled

keskiviikko 27. lokakuuta 2021

Ilonpilaaja

Untitled

Pikkuveli oli tehnyt itselleen pedin sohvalle käyttäen tyynyä ja koirien peittoa. Heti kun hän poistui hetkeksi sohvalta, Urpo valtasi paikan!

perjantai 8. lokakuuta 2021

Perjantai-ilta meillä

Untitled

Kärsä on kauhean huomionkipeä ja sotkee aina pikkuveljen leikit, jos tämä on lattialla touhuamassa. Joskus Kärsä joutuu osallistumaan leikkeihin, niin kuin esimerkiksi tänään, kun hän sai toimia aavikkona pikkuveljen pikkuautoille. No, onhan Kärsän turkki ruskea niin kuin hiekka.

Untitled

perjantai 6. elokuuta 2021

Näöntarkastus

Untitled

Urpo on jo vanha koira, joten pikkuveli päätti tehdä hänelle näöntarkastuksen. Neuvolassa näkö tarkastettiin hassuilla laseilla, siispä Urpo sai aurinkolasit päähänsä. Jäi kuitenkin hieman epäselväksi, että kuinka hyvin Urpo näkee.