Äsken olimme iltalenkillä tässä lähistöllä ja kävelimme tietä pitkin, kun yhtäkkiä eräältä pihalta karkasi kaksi pienehköä koiraa. Toinen muistutti ehkä vähän jackrussellia ja toinen oli hieman isompi, noin 15-kiloinen. Kummallakin oli takki päällä, vaikka tänään on kevään tähän mennessä lämpimin päivä.
Urpo murisi vähän isommalle karkurille, eikä sekään näyttänyt kovin myötämieliseltä meitä kohtaan. Mitään vaaraa ei toki ollut, kun kyseessä oli selvästi pienemmät koirat, mutta kurja tilanne silti. Urpo ja Kärsä suostuivat lähtemään emännän mukaan mukisematta ja hetken näytti jo siltä, että karkurit olisivat menossa takaisin sinne, mistä olivat karanneet, mutta sitten ne päättivätkin lähteä seuraamaan meitä. Koko ajan sai pelätä, että jostain tulee auto kovaa kyytiä, mutta minkäs teet, kun on täysi työ saada omat koirat pidettyä kurissa. Siinä ei ollut mitään mahdollisuutta saada karkureita ruotuun, kun missään ei näkynyt ristin sielua.
Lopulta jouduimme pistämään juoksuksi, vaikka emäntä on toistaiseksi juoksukiellossa. Karkurit tulivat perässä noin parisataa metriä, kunnes ne jäivät erään talon pihaan. Toivottavasti ne löytävät kotiin ja pääsevät turvallisesti perille. Inhottava ajatus, että omat koirat olisivat joskus karkuteillä eikä kukaan tekisi mitään saattaakseen heidät kotiin... Mutta siinä tilanteessa ei auttanut muu kuin jatkaa matkaa ja toivoa, etteivät karkurit tulisi enää perässä.
