sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Maalaistollot kaupungissa

Untitled

Turussa on tänä viikonloppuna valotaidetta tarjolla, joten lähdimme sinne pimeyttä pakoon. Koiratkin pääsivät mukaan, koska kyseessä oli ulkoilmataide. Kärsä on syntynyt Hollannin maaseudulla eikä ole Suomessakaan juuri kaupungeissa käynyt eli hän on täysin puhdas maalaisjuntti.

Untitled

Pyörimme kaupungilla vain tunnin verran, koska oli niin hyytävän kylmä ilma - pakkasta oli melkein 20 astetta, minkä lisäksi pohjoisesta kävi viima, joka teki paljaan ihon tunnottomaksi hetkessä.

Untitled

Tunti riitti vallan mainiosti maalaistollo Kärsälle. Hänellä oli kauhea stressi kaikista ihmisistä sekä tietysti vieraista koirista. Kylmästä ilmasta huolimatta kaupungilla oli nimittäin todella paljon porukkaa liikkeellä sekä tietysti myös paljon koiria. Kärsä-raukka stressaantui niin paljon, että hänellä meni vatsa aivan kuralle. Ehkä hänen olisi hyvä käydä ihmisten ilmoilla vähän useammin, tosin se olisi kannattanut toteuttaa jo pentuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti