perjantai 16. maaliskuuta 2018

Maailman kurjin päivä

Yleensä lähdemme aamupäivällä lenkille, mutta tänään olikin erilainen päivä. Urpo pääsi lenkille Kärsän jäädessä yksin kotiin tötterö päässään.

2018-03-16_07-00-56

Kärsällä on nimittäin kynsi haljennut ja se piti tänään poistattaa kokonaan eläinlääkärillä. On täysin hämärän peitossa milloin kynnelle on tapahtunut halkeamaan johtanut onnettomuus, mutta emäntä huomasi sen maanantaina. Kärsä ei ole valitellut tassuaan, mutta eläinlääkäri suositteli kuitenkin puhelimessa, että kynsi poistetaan kokonaan.

Kärsän piti olla toimenpidettä varten syömättä kahdeksan tuntia, mutta se ei ihan toteutunut. Hän oli nimittäin yksin ollessaan jumpannut tötterön pois päästään, saanut herkkukaapin liukuoven auki ja syönyt pussillisen nameja. Onneksi toimenpide rauhoituksineen pystyttiin silti toteuttamaan.

2018-03-16_07-01-28

Urpo oli mukana eläinlääkärissä, koska hänen silmäkulmassa oleva näppylä oli taas hieman tulehtunut. Tarkoitus oli hoitaa sitä taas salvalla, mutta eläinlääkäri oli sitä mieltä, että se kannattaisi poistaa. Niinpä Urpokin sai piikin pyllyynsä ja pääsi eroon näppylästä.

2018-03-16_06-57-00

Oli kurjaa jättää koirat vastaanottohuoneen lattialle nuokkumaan, mutta he olivat tietysti hyvässä hoidossa. Pari tuntia myöhemmin he heräsivät omista kopeistaan peiton alta aivan suloisina. He hoipertelivat autoon ja Kärsä ehti haukkua erään pikkukoiran lyttyyn siinä samalla.

2018-03-16_06-56-42

Nyt olemme olleet ihan rauhassa loppupäivän. Kärsä vaikuttaa vähän kipeältä. Hän ontuu tassuaan ja on yleisesti surkeana. Urpo sen sijaan on ehkä vähän masentunut, mutta ei vaikuta kipeältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti