sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Kikkapetteri

20141016_155352

Metsästysloman jälkeen Kärsä on saanut kikkailuvaihteen päälle taas. Hän on tehnyt tuhoja kotona yksin ollessaan, tai onhan hänellä aina Urpo seuranaan. Sitä emme vielä tiedä, mitä tapahtuisi, jos Kärsä jäisi täysin yksin. Varmaan jonkinlainen katastrofi. Kärsä ei onneksi ole vielä kajonnut kirjahyllyn sisältöön eikä huonekaluihin niin kuin Urpo teki pentuna. Tuhot ovat olleet pieniä ja aika mitättömiä, mutta sitäkin ärsyttävämpiä, koska lattia on täytynyt imuroida joka päivä.

Ongelman ydin on varmasti se, että Kärsä tylsistyy joutuessaan olemaan pitkään sisällä. Eroahdistuksesta ei liene kyse, sillä Kärsä kikkailee myös silloin, kun olemme kotona. Hän pihisti yhtenä aamuna keittiön tasolta kurkun ja nakerteli sitä tyytyväisenä, vaikka olimme juuri tekemässä lähtöä lenkille. Nämä ovat toivon mukaan pennun elkeitä, joista Kärsä pääsee eroon iän karttuessa. Kiinni jäädessään hän on aina hyvin nolo ja heittäytyy selälleen tai laittaa ainakin korvat luimuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti