torstai 20. joulukuuta 2012

Urpon joululahja

Untitled

Urpon joulu alkoi tänä vuonna aikaisin, sillä hän sai jo ensimmäisen lahjan - Kiitolinja toi meille tänään arkkupakastimen. Nyt Urpo voi alkaa syödä entistä enemmän pakasteruokia ja vähemmän nappuloita. Nappuloista on vaikea luopua kokonaan, koska ensi syksynä Urpo viettää taas monta viikkoa mökillä, missä ei ole sähköä. Lähin kauppakin on noin 40 kilometrin päässä, joten sinne ei viitsi ajaa parin päivän välein hakemaan lisää ruokaa. Nyt meillä on kuitenkin mahdollisuus jättää nappulat kokonaan pois, jos alkaa tuntua siltä.

Untitled

Eilisissä kuvissa Urpo nakertaa luuta kuin sikaria. Nyt saa hammaskivi kyytiä, koska isäntä osti kokonaisen peuran, josta jäi paljon hyviä luita Urpolle. Tälläkin hetkellä hän nakertaa peuran luuta kuin viimeistä päivää. Hyvä että hän malttoi edes syödä ruokaa, kun oli kiire takaisin luun kimppuun. Bertta kävi meillä tänään ja annoimme hänellekin joululahjaksi luun. Toivottavasti hän syö sen eikä vain piilota sitä!

PS. Kuvassa näkyvä luu on tavallinen kaupan puruluu, mutta myöhemmin Urpo sai peuraa.

5 kommenttia:

  1. Luut on kyllä hyvää herkkua ja viihdettä jos vaan vatsa kestää! Meillä ei Caralle voi antaa kuin isoja luita joista ei saa paljoa irti, sillä menee vatsa niin kovaksi että on ihan tuskissaan ja ruokaöljyllä pitää laittaa "tavara" liikkeelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Urpolla ei ole ainakaan toistaiseksi mennyt peuranluista vatsa miksikään. Koputtakaamme siis puuta...

      Poista
  2. Hyvä juttu! Meillä on hyväksi todettu sellainen järjestely, että jahtikaudella syödään energianappulaa juuri mainitsemastasi syystä ja muuten pyritään raakaruokintaan. Kun totuttaa luille, eikä anna mitään kuivattuja yms. vaan käsittelemättömiä niin maha kyllä yleensä toimii vain paremmin. Tietenkin liika on aina liikaa! Varmasti löydätte sopivat suhteet ruuille ja ripulit helpottaa, näin kävi ainakin meillä vanheman seisojan kanssa.

    Eero

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, pitää alkaa kokeilemaan eri yhdistelmiä, kunhan jouluruuhka helpottaa. (Nyt ei huvita lähteä kaupoille hypistelemään.)

      Poista