sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Junkkari-bileet

Eilen juhlistimme vihdoin ja viimein Gironin kennelin menestystä Junkkarissa sekä kaiken hyvän alun ja juuren eli Alma-mamman Suomen käyttövalio -titteliä. Ensimmäinen ohjelmanumero oli fasaanijahti Hauholla. Melkein kaikki pääsivät mukaan, vain Urpon Pläki-veli jäi pois porukasta osallistuakseen KAER-kokeeseen toisaalla.

Untitled
Iisi-sisko tarkkana

Untitled
Urpo ja Iisi odottamassa omaa vuoroa hieman malttamattomina

Liikuimme pellolla kahdessa eri ryhmässä. Tällä kertaa Urpo sai hieman vähemmän hakuaikaa kuin muut, koska Urpo on päässyt (ja tulee vielä pääsemään) niin paljon fasupellolle talven aikana. Meidän ryhmässä olivat Iisi, Armi ja Elmo.

Untitled
Tämä kuva on pakko jakaa blogissa, koska linssilude Iisi on niin pöllön näköinen!

Porukka oli tasainen, sillä kaikki löysivät lintuja ja pääsivät seisomaan. Urpo pääsi kolme kertaa hakuun ja yhtä monta lintua saatiin alas. Suurin ongelma oli paukkunouto eli se, että Urpo lähti omin päin noutamaan lintua heti laukauksen jälkeen. Muuten se ei olisi mikään niin iso ongelma, mutta meidän on tarkoitus viedä Urpoa jatkossakin KAER-kokeisiin ja siellä paukkunoutoa ei katsota hyvällä.

Untitled
Muutama meistä oli muistanut pukeutua jengiliiviin.

Untitled
Elmo komeana

Untitled
Armin takaraivo

Kuvamateriaali on näin upeaa, koska vimmatusti kiskova koira toisessa kädessä on erittäin helppo saada tarkkoja ja hyvin sommiteltuja kuvia... Malttamattomuus oli kyllä kaikkien ryhmämme koirien yhteinen pahe. Hakuun olisi pitänyt päästä koko ajan eikä kaverille olisi suotu työniloa lainkaan. Kaikki ryntäilivät joka suuntaan, kiskoivat, poukkoulivat, kirkuivat ja vinkuivat. Päivän hauskimmista ääntelyistä vastasi Iisi, joka kuulosti välillä ihan jyrsijältä!

Untitled
Urpo fasaaninsa kanssa (loput olivat isännän taskussa)

Lähdimme ajamaan kotia kohti hyvissä ajoin. Matkalla pysähdyimme huoltsikalle syömään välipalaa ja päivän teemaan sopivia Dumle- ja Angry Birds -karkkeja. (Dumle oli tietysti mukana juhlimassa.) Jätimme Urpon kotiin lepäämään ja suuntasimme seuraavaksi Lietoon kasvattajan luo jatkamaan juhlia. Kaikki eivät päässeet mukaan iltamenoihin, mutta porukkaa oli kuitenkin ilahduttavan paljon. Alma on juuri astutettu toistamiseen, joten juhlissa oli mukana myös uusia pennunottajia.

Untitled
Pöydät notkuivat ruokia ja juomia.

Untitled
Koska Urpo ei päässyt juhliin, häntä edusti voittajaloimi, jonka asettelimme Alman ja kumppanien vakuuttavalle palkintopöydälle. Huomaa myös ilmapallot sekä ihana erikseen teetetty kakku!

Meille tuli täytenä yllätyksenä, että meitä lahjottiin vielä erikseen Junkkari-voiton johdosta. Saimme ihanan ovikranssin, koirankeksejä sekä lahjakortin koirafysioterapeutille. Urpo pääsee siis hierontaan, kunhan saamme varattua sopivan ajan. Lisäksi Urpolle oli tehty voittajavideo, jolla oli kuvia ja treenipätkiä Urposta. Olemme erittäin kiitollisia kaikista näistä!

Untitled
Alma viattomana keittiössä

Alma hyöri tietysti koko ajan kaiken keskipisteenä. Hän oli milloin kenenkin sylissä sohvalla tai rapsuteltavana. Kun ruuat oli saatu pöytään, Alma joutui karanteeniin kuistille, koska hänellä on ollut tapana pihistellä röyhkeästi suoraan pöydältä. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä Alma onnistui kaivamaan kuistille jätetystä muovipussista pari avattua juustopakettia. Siellä se mamma naureskeli partaansa ja herkutteli juustoilla!

Untitled
Urpo ja lempipeitto

Kun kömmimme aamuyöstä kotiin, meitä odotti iloinen poika peittonsa kanssa. Urpo oli ilmeisesti levännyt kunnolla, koska tänään hän on taas ollut ihan täynnä energiaa.

Kiitos taas kerran Gironin väelle antoisasta päivästä!

4 kommenttia:

  1. Kiitos aivan huippupäivästä ! Näitä lisää :)

    VastaaPoista
  2. Ompa hienoa että kasvattaja järjestää tuollaisia tapahtumia!

    VastaaPoista
  3. Kyllä osasimme ottaa koiran oikealta kasvattajalta: hieno ja toimiva koira ja kaupan päälle vielä mukavia tapahtumia koko porukalla!

    VastaaPoista