lauantai 21. tammikuuta 2012

Voi Urpo, minkä teit!

Urpo on taas kikkaillut olan takaa ollessaan yksin kotona! Tänään hän joutui olemaan aamulla noin viisi tuntia yksin isäntäväen ollessa töissä ja sillä aikaa hän oli saanut aikaiseksi vaikka mitä. Hänelle oli tietysti jätetty runsaasti pahvilaatikoita, joihin oli sullottu makkaranpalasia, jotta hänellä olisi jotain tekemistä. Mutta sepä ei riittänytkään! Hän oli tietysti saanut maitopurkit ynnä muut revittyä auki ja syönyt herkut, mutta sen lisäksi hän oli kikkaillut keittiössä, missä hän ei yleensä ole tehnyt pahuuksia.

Pahin pahuus oli se, että Urpo oli vetänyt huiviin kokonaisen 300 gramman karkkipussin sisällön. Tyhjä pussi löytyi sohvan alta, sisällöstä ei näkynyt jälkeäkään. Kyseessä oli suklaapäällysteisiä hedelmä- ja lakritsikarkkeja sisältävä pussi. Koko päivän näytti siltä, ettei Urpon herkutteluhetkellä olisi mitään sen kummempaa vaikutusta, mutta illalla hän hyppäsi yhtäkkiä alas sohvalta emännän kainalosta ja meni omalle patjalle vaikeroimaan ja yökkäilemään. Mitään ei tullut, mutta emännän huoli oli jo herätetty. Niinpä Urpo sai kyydityksen Raisioon Rekun ja Villan luo yökylään siksi aikaa, kun emäntä on yövuorossa.

210120123371
Urpo ei ilmeisesti ole kovin sairas, sillä hän aloitti hurjat leikit Villan kanssa heti, kun pääsimme Raisioon.

Juuri tulleen viestin mukaan Urpolla on kaikki hyvin Rekun ja Villan luona, joten toivon mukaan hänellä oli vain hetkellisiä vatsanpuruja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti