perjantai 5. marraskuuta 2021

Taas luontoretkellä

Untitled

Edellisestä retkestä ei ole viikkoakaan, mutta pitihän sinne päästä uudestaan! Tällä kertaa mukana eivät olleet Sipi ja Nukka, vaan ukki. Kunnon retki pitää tietysti sisällään evästauon, ja tällä kertaa laavulla ei ollut minkäänlaista ruuhkaa. Saimme itse asiassa olla siellä aivan keskenämme, joten koiria ei tarvinnut sitoa kiinni mihinkään.

Untitled

Meitä helli marraskuinen lämpö eli kahdeksan plusastetta, eikä sadettakaan ollut, joten eipä tullut mieleenkään ottaa koirille mitään takkeja mukaan. Olisi kuitenkin pitänyt, sillä lyhytkarvaisille tuli vilu ja he tärisivät penkillä aivan kerällä. Ukki heltyi ja meni ihan Urpon viereen lämmittämään häntä.

Untitled

Urpo olisi päässyt ukin takin allekin, mutta juuri sillä hetkellä pikkuveli pudotti ksylitolpastillin maahan ja Urpon oli pakko rientää katsomaan mikä herkku sieltä tippui. Emäntä oli kuitenkin nopeampi ja laittoi pastillin selkänojan päälle. Hiukan myöhemmin, kun kukaan muu kuin Urpo ei enää muistanut koko pastillia, hän kävi nappaamassa sen suuhunsa selkänojan päältä. Onneksi se oli kuitenkin ihan pieni eikä aiheuttanut mitään myrkytystilaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti