Eilen kävimme retkellä ruotsinkielisellä alueella Kemiönsaarella. Reitillä ei ollut juuri vastaantulijoita, mutta hajuja sitäkin enemmän - koirat kulkivat kuonot maassa ja risteilivät siksakkia polulla.
Reitin jännin osuus oli näköalatorni, jonka portaat olivat erittäin jyrkät. Urpo epäröi hetken ennen kuin hän lähti laskeutumaan alas, kun taas Kärsä tuli melkein vyöryen.
Tauolla koirille laitettiin takit päälle, koska viima oli aikamoinen. Urpo oli aivan maansa myynyt ja makoili vain laavun nurkassa tärisemässä. Hän meni kuitenkin ihan pikkuveljen iholle kiinni siltä varalta, että hänellekin heruisi jotain evästä.
Urpon surkeus taitaa kyllä olla vain teatteria, sillä kun hän sai luvan lähteä hajun perään, niin hänellä ei ollut mitään vaikeuksia liikkua. Hän kirmasi pitkin metsää korvat hulmuten ja täynnä intoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti